Tervetuloa Hollolan Uistin -blogiin

Pääset aina blogin etusivulle klikkaamalla lohenpyrstön kuvan vasenta yläkulmaa, jossa lukee Hollolan Uistin vaalealla tekstillä.
Alla olevat kuvat näet suurempana klikkaamalla kuvaa.

sunnuntai 3. toukokuuta 2020

Suuntana pohjoinen


Viime viikolla ilmestyi todella merkittävä kirja, ainakin pohjoisista kalavesistä kiinnostuneille kalamiehille. Sulo Tiaisen ja Ari Savikon uutuuskirja Pohjoiskalotin kalapaikkaopas nostattaa lukijalta hatun korkealle. 


Teuvo Hahl-Marjokorpi kirjoitti 1970-luvulla kirjan Pohjoiset kalavedet. Kirja tarjosi aikoinaan melkoisen tietopaketin pohjoiseen suunnistaville kalamiehille. Kirjoittaja oli itse vieraillut lähes kaikilla kirjan kalapaikoilla, mikä näkyi tekstissä. Paikkojen esittelyn lisäksi neuvoja sateli niin kulkuyhteyksistä kuin majapaikoista. Tarkkasilmäinen lukija tunnistaa kirjan kannen maiseman. Kuvan ottopaikka selviää tämän blogitekstin lopusta.


 1970-luvun tietopaketti


Tiaisen ja Savikon uutuusteos kunnioittaa Hahl-Marjokorven jalan- ja kädenjälkiä. Kahden kokeneen kirjailijan ja kalamiehen uutuus tulee olemaan pitkään tärkein tietopaketti Pohjoiskalotin kalavesiä kulkeville. Kirjaan päätyneitten kalapaikkojen määrä on valtava ja ne esitellään vedenkertymäalueittain, tunturiylängöittäin ja esim. Ruijan kalavesillä kuljetaan tienvarsittain. Talveakaan ei ole unohdettu pilkkijöiden iloksi. 

Kirjan ansiosta voi tutustua myös moniin vähemmän tunnettuihin kalapaikkoihin. Vaeltavalle kalastajalle on tarjolla runsaasti tietoa erämaiden kalapaikoista. Kirjan kruunaa upea kuvitus joka saa lukijan mielikuvituksen laukkaamaan.


Uunituore kalapaikkaopas


Käsivarren kalapaikkoja


Merikalastusta


Kirjan kirjoittajat lempipuuhissaan



Tuttuja maisemia


Vaeltajan kalavesiä


Tuttu ja taitava lohimies joella


Hienot kuvat täydentävät kokonaisuuden


Kimmo kävi verstaalla puhdetöissä. Pahka-arsenaalista valikoitui värikäs materiaali hienoon lautaseen. Retkilautanen sai upeat koristukset Kimmon itsensä taiteilemina. Kyllä nyt kelpaa aterioida luonnon helmassa. 


Loimut erottuvat hienosti


Kalamiehen lautanen, ilmiselvästi


Palataanpa vielä blogin alussa olevaan Hahl-Marjokorven kirjan kanteen. Kuva on Tenolta, Kaavan venerannasta. 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti