Tervetuloa Hollolan Uistin -blogiin

Pääset aina blogin etusivulle klikkaamalla lohenpyrstön kuvan vasenta yläkulmaa, jossa lukee Hollolan Uistin vaalealla tekstillä.
Alla olevat kuvat näet suurempana klikkaamalla kuvaa.

sunnuntai 31. toukokuuta 2020

Kesän tuntua


Eteläisessä Suomessa on nautittu lämpimästä ja kauniista säästä. Pohjois-Suomessa jännitetään monin paikoin ennätyksiä hipovien tulvien vaikutuksia. Tenollakin on vesi noussut muutamassa päivässä pari metriä juuri alkavan kalastuskauden kynnyksellä. Tenon lupakauppaan on tipahdellut peruutuksien ja lupapalautuksien myötä muutamia kalastuslupia viime päivinä, jopa suosituimmille kalastusviikoille. Luvista kiinnostuneiden kannattaakin vierailla lupasivustolla ahkerasti. 


Sinikka sai retkilautasensa valmiiksi. Tämä harvinaisen värikäs taideteos on tehty suurella sydämellä ja pääsee Sinikan matkassa vielä moniin maisemiin.


Sinikan retkilautasessa on uskomattomat värit...


...myös ulkopuolella


Piian kuksan sisäpuoli alkaa olla valmis. Seuraavaksi on vuorossa kahvan ja ulkopuolen muotoilua. Kesäkelissä verstas on muuttanut ulkosalle.


Piia nikkarin hommissa


Kuksan kuppi alkaa olla valmis


Helena piti Retkiruoka nettilähetyksen terassimme "studiolta". Parilla kameralla kuvatussa suorassa striimissä oli myös kokkausosuus, jonka aikana ohjelmaa seuranneet lipoivat päätteidensä ääressä huuliaan herkullisten retkiruokien valmistamisen aikana. 


Eri puolille terassia sijoitettu välineistö mahdollisti onnistuneen lähetyksen


Herkkuja valmistuu ja kokkia hymyilyttää


Viikolla pääsin kalaan mukavassa seurassa useampaan otteeseen. Vesijärven itäpuolella asuvat Katariina ja Toni ovat erikoistuneet kuhan pyyntiin. Tällä kertaa he pääsivät vastarannan ahvenia narraamaan, vieläpä erityisen kauniissa säässä. Drop shot -tekniikka osoitti toimivuutensa etenkin Tonin nostaessa ahvenia tämän tästä. Illat tuntuvat muutenkin olevan yllättävän hyviä tällä hetkellä kalastuksen kannalta. 


Katariina nauttii kauniista ilta-auringosta 


Tonin ostoslistalle ilmaantui uusia kalastusvälineitä


Vesa on Messilän sataman uusimpia veneilijöitä. Pääkaupunkiseudulla aiemmin ollut vene sai uuden kotisataman Messilästä. Kova kalamies sai retkeltämme kotiin viemisiksi sopivat syömäkalat. 


Vesan ilmeestäkin näkee että kalastus on mukavaa


Haarapääsky seurasi touhujamme, kun aamulla valmistelimme järvelle lähtöä


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti