Tervetuloa Hollolan Uistin -blogiin

Pääset aina blogin etusivulle klikkaamalla lohenpyrstön kuvan vasenta yläkulmaa, jossa lukee Hollolan Uistin vaalealla tekstillä.
Alla olevat kuvat näet suurempana klikkaamalla kuvaa.

sunnuntai 17. toukokuuta 2020

Nikkarit palasivat verstaalle


Laatusen perheen miesväki tuli verstaalle vaapunteon jatkokurssille. Vaikka edellisestä kerrasta oli hetki aikaa, alkoivat vaappujen muodot hahmottua vaivattomasti ensi minuuteista lähtien. Kertaus on kuitenkin opintojen äiti ja varsinkin runkolangan taivuttelua on syytä harjoitella vielä lisää. Onneksi sen tueksi on Uisteen verstaalla nauhoitettu pieni opasvideo, joka näyttää taivuttelun vaihe vaiheelta. 


Elias, Petri ja Lassi lennättävät lastuja


Lankauran sahaus 


Toisena päivänä päästiin odotettuun maalaamiseen. Aiemmin valmistuneet vaaput saivat seurakseen uusia ja ennakkoluulottomia värejä. Uintilevyjen kiinnittämisen jälkeen vaaput saivat ilmeikkäät silmät. Tällä kertaa aiempi kokemus oli valttia. Pupillit hakivat paikkansa nikkareiden vakailla käsillä. 


Elias maalaa pohjaväriä


Suomutus onnistuu kätevästi


Lassi liimaa uintilevyä


Petri on tyytyväinen vaappunsa silmiin


Isä ja poika, Hannu ja Olli kävivät joululahjaksi saamallaan vaappukurssilla alkukeväästä. Korona laittoi kurssin lopun jäihin mutta tänään miehet poikkesivat hetkeksi verstaalla. Valmiit vaaput saivat tänään koukut ja pääsivät uimakouluun. 


Olli keskittyy koukuttamiseen


Hannu ihailee vaappunsa ilmeikästä uintia


Hannun ja Ollin ilmeet kertovat kaiken


Miesten hienot ensivaaput



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti