Näihin palaan usein

Useimmille kalastuksesta kiinnostuneelle on omaan kirjahyllyyn kertynyt vuosien kuluessa monenlaista luettavaa kalastuksen saralta. Jotkut kirjat jäävät hyllyyn koskemattomiksi ensimmäisen lukukerran jälkeen. Parhaat ja itselle merkityksellisimmät opukset tulee luettua säännöllisesti yhä uudestaan. Seuraavassa kolme itselle tärkeää kirjaa, joihin tulee palattua sangen usein.

Lauri Syrjäsen ja Pertti Kanervan vuonna 1993 julkaisema "Wanhat suomalaiset lohiperhot" sisältää vankan katsauksen kotimaisten lohiperhojen ja niiden kehittäjien historiaan. Kirja esittelee suuren joukon suomalaisia perhonsitojia ja heidän tunnetuimpia lohiperhojaan. Perhojen tarkat reseptit ja Jari Lifländerin korkealaatuiset kuvat perhoista ovat suureksi avuksi perhonsitojille ja miksei myös lohivaappujen tekijöille. Kustakin perhonsitojasta on kirjassa ansiokkaat esittelytekstit mukaansatempaavine kalastustarinoineen. 

Tämän kirjan sain alunperin lahjaksi omalta anopiltani Eiralta

Wiljo Saariston perhoja ja Kaavassa otettu kuva Kivikosken kojamosta

Raimo O.Kojon vuonna 1984 kirjoittama "Teno, Saamen ja lohen virta" on yksi hienoimmista kirjoista, joka on kirjoitettu Tenosta. Kojo on sanankäytön mestari ja luo ainutlaatuista tunnelmaa kirjan ensi riveistä lähtien. Kirjailija on tehnyt pohjatyönsä perusteellisesti ja perehtynyt Tenoon sekä koko alueen historiaan perin pohjin. Tekstistä kumpuaa syvä kunnioitus niin itse jokea, kuin sen rannoilla asuvia ihmisiä kohtaan. Kirja esittelee joen sen latvoilta lähtien. Samalla jokivarren asuinpaikat asukkaineen tulevat lukijalle tutuiksi. Kauniisti polveileva teksti ruokkii lukijan mielikuvitusta. Kartat ja ansiokkaat kuvat tukevat tarinan etenemistä. Tenon ja sen lähialueet esitellään myös eri vuodenaikoja seuraten. Tälle kirjalle on helppo antaa mitä vahvin suositus. 

Tämä kannattaa hankkia, jos sen vielä jostain löytää

Puhuttelevat kuvat täydentävät hienoa tekstiä

Tero Ronkainen on parhaimmillaan vuonna 2014 Matti Kettusen kanssa kirjoittamassaan kirjassa "Lohivaaput". Kirjaan on koottu joukko merkittäviä lohivaappuja niihin liittyvine kalastustarinoineen. Valokuvaajanakin kunnostautunut Ronkainen on kuvannut vaaput tyylikkäästi ja pienetkin värisävyt erottuvat kuvissa hienosti. On mielenkiintoista lukea tietyistä väreistä ja niiden toimivuudesta eri keleissä, varsinkin kun omat kokemukset kyseisitä väreistä saattavat poiketa jonkin verran muiden kokemuksista. Vaappujen lisäksi kirjassa esitellään kaksi huippulohenpyytäjää: Niilo Porsanger ja Antti Niiles Länsman. Tämä kirja on hieno tietopankki lohivaappujen ystäville.

Lohivaapuista kiinnostuneille

Menestyneiden vaappuvärien taustoja esitellään taitavasti

Ennätyksiä

 Kävimme Sampon kanssa eilen pilkillä Siikaniemessä. Sää oli pilvinen ja pakkanen oli vielä melko kireää, joten emme lähteneet sen kauemmaksi. Pienen tuulenvireen ansiosta selkä oli hyvä pitää pilkkiessä kohti tuulta. Kalat olivat vaatimattomalla syönnillä. Hetki siitä, kun minä olin saanut yhden pienen ahvenen, kuului takanani "Ariii! Katso!" Sampo oli saanut elämänsä suurimman pilkkikalan, hauen. Onnea oli matkassa, sillä hauki ei ollut saanut siimaa terävien hampaittensa ulottuville. Wau! Reissumme sai aivan uuden luonteen ja tunnelmat nousivat heti kattoon. Sampon hauki päätyi hänen kotonaan lopulta suikaleiksi jotka paistettiin leivitettyinä. Namskis!

Pilvistä kauneutta Vesijärvellä

Onnellinen pilkkimies

Tänään lähdin käymään Ruskan kanssa kalareissulla vähän pidemmällä olevalla kalapaikalla. Ahvenet olivat aivan pohjan tuntumassa ja olivat todella arkoja. Pienikin liike pilkissä sai ne pienen nousun jälkeen laskeutumaan takaisin pohjaan. Kauempana käynyt pilkkijä tuli lähemmäs ja huikkasi samanlaisista kokemuksista tänä aamuna. Hänen rapsutellessa Ruskaa, ilmestyi kaikuni näytölle pohjaan paksuja viivoja, jotka ajattelin kuuluvan lahnoille. Samassa tärppäsi, ensimmäistä kertaa koko aamuna. "Ole ahven, ole ahven", toivoin koko noston ajan ja toiveeni toteutui. Ahven oli avannosta noustuaan varmasti yhtä hämmästynyt kuin minä. Juuri kun sitä vähiten odottaa, tarttuu pilkkiin suurin koskaan pilkkimäni ahven. Tällaistahan tämä kalastus on ja näitä kaloja varten pilkille tulee usein lähdettyä. Aina kun pilkin upottaa jään alle, on mahdollisuus saada mitä tahansa. 

Ahven 39 cm

Ruska viihtyy pilkkireissuilla

Unelmakeli

Viikonloppuna olimme pilkkimässä Siikaniemen tutuilla kalapaikoilla. Tukikohtanamme oli jälleen kalapaikkojen kupeessa oleva Rysänperän kota. Lauantaiaamuna pakkasta oli parikymmentä astetta. Piia ja Sampo eivät purevasta pakkasesta välittäneet, vaan tulivat innolla kaloja narraamaan. Pieni pohjoisesta henkäillyt tuulenvire houkutteli kalastavan kvartettimme läheisen saaren tyynelle eteläpuolelle. Paikka osoittautui oivalliseksi. Parin särjen lisäksi avannoista nousi muutama filekokoinen ahven. Kärpäsentoukkansa ilmiselvästi kouluttanut Helena näytti muille mallia ahvenien tartuttamisesta. 

Tänään olimme samoilla kalapaikoilla Elisan kanssa. Elisa on tunnettu siitä, että hänellä on ns. kalageeni. Aina kun Elisa on ollut kanssamme kalassa sekä pilkkimässä että jigaamassa, niin hän saa kaloja. Niin kävi tänäänkin. Ahvenet olivat erittäin arkoja ja varautuneita, mutta kärsivällisyys palkittiin muutamalla paistokokoisella ahvenella. Saimme nauttia aivan täydellisestä ulkoilusäästä. Sää oli eilistä lämpimämpi ja tuuli oli tyyntynyt lähes kokonaan. Järven yllä liikkui matala sumuverho, jonka ansiosta maisema muuttui yhtenään. Yllämme näkyi sininen taivas ja auringon säteiden lämpö tuntui kertovan kevään lähestymisestä.

Kunnon kalareissun kruunaa huippueväät. Tänäkin viikonloppuna kodan tulilla kypsytetiin mitä herkullisimpia suuhunpantavia. Namskis!

Rysänperän kota Siikaniemessä

Helena, Piia ja Sampo

Kahvit valmistuvat samoilla tulilla lämpimien leipien ja tuoremakkaroiden kanssa

Piia ja ykkösluokan retkijälkkäri

Nuotion ritilällä paistettu croissant kermavaahdon kera

Elisa ja tärpin odotus

Elisan leipomat ja nuotiolla lämmitetyt muffinssit

Ruska viihtyy pilkkireissuilla

Helena nauttii aurinkoisesta talvisäästä 

Ruska seuraa kodan pihapiirin tapahtumia

Hiihtäjän hahmo sumussa

Satumetsässä

Viime päivinä olemme saaneet tuntea kunnon pakkasia koko maassa. Vietämme juuri sydäntalvea ja siirrymme muutaman viikon kuluttua kevättalven puolelle. Päivät ovat jo pidentyneet selvästi ja valon määrän lisääntyminen on helppo havaita. Viimeiset päivät ovat olleet lähes tyyniä. Niinpä edellisten lumisateiden tuoma lumikuorrutus on yhä puiden oksilla. Tänä pakkasviikonloppuna emme ole olleet jäällä. Sen sijaan Ruskan kanssa ulkoillessa oli pakko ottaa kamera mukaan, sillä näillä Salpausselän rinteillä samoillessa on tuntenut olevansa satumetsässä. Höyhenenkevyen pakkaslumen verhoama luonto näyttää kirkkaassa auringonpaisteessa erityisen hienolta. Näinä päivinä luonnon virkistävä ja voimaannuttava vaikutus tuntuu erityisen selvästi. 

Lumi on pysynyt jopa korkeimpien mäntyjen latvoilla

Kuohkeaa pakkaslunta

Tässä näkymässä on jo jotain keväistä

Talvinen metsä on nyt kauneimmillaan

Ruska nauttii tällaisesta talvesta

Milano-Cortinan talviolympialaiset alkavat ensi viikolla. Riihelässä, keskellä lenkkimaastojamme on palanen Ranskan Albertvillessä vuonna 1992 käytyjen talviolympialaisten historiaa. Kuusitoistavuotiaasta mäkihyppääjästä Toni Niemisestä tuli tuolloin kautta aikojen nuorin olympiavoittaja. Mäkihyppääjän uransa Riihelässä tuolloin asunut Toni Nieminen aloitti ns. Leksan mäestä. Mäki on täydellinen luonnonmäki, jossa on vauhtimäki, hyppyripöytä ja alatulorinne. Tästä mäestä pisimmät hypyt ovat olleet lähes kymmenmetrisiä. 

Leksan mäki

Pihamme lintujenruokintapaikalla on nähty melkoinen lajien kirjo. Viime viikolla saimme jälleen uuden lajin ruokailijoiden listalle, nimittäin pieni parvi pyrstötiaisia pyrähti paikalle herkuttelemaan. Talitiaista pienempi pyrstötiainen oli selvästi muita tiaisia arempi ja viihtyi mieluiten lajitoveriensa seurassa. 

Käpytikka on käynyt nyt useammalla syöntireissulla

Pyrstötiainen on nätti ilmestys

Tämä talitiainen sai nauttia pyrstötiaisten seurasta vain  hetken

Sirot kaverukset

Ahvenia etsimässä

Lauantaina olimme Vesijärven jäällä Sampon kanssa. Tuuli oli noin kymmenen asteen pakkasessa sen verran vilpoinen, että suunnistimme Rautakankareen rantaan tuulen suojaan. Moni muukin pilkkijä oli tehnyt tuulen vuoksi saman ratkaisun. Sampo oli ostanut  joululahjaksi saamillaan rahoilla kunnon kairan. Uusi laadukas kaira "rouskutti" jäätä ahnaasti ja avannot syntyivät vaivatta. Sampo osoitti mainioita  kalamiestaitojansa ja sai lauantaina porukkamme suurimman ahvenen. Poislähtiessä pakkasimme kamerat reppuihin ja tavarat ahkioon. Kuinka ollakaan juuri silloin ylitsemme lensi kotka, jonka näkeminen näissä maisemissa sävähdyttää joka ikinen kerta. 

Sampo lempipuuhassaan

Rautakankareen perinteikkäällä majalla on menossa täysremontti

Vesijärven rannoilla on luonnon jäätaidenäyttely

Tänä aamuna olimme pilkillä ihailemassa komeaa auringonnousua. Usva nousi jään pinnalta kun auringon ensi säteet nousivat taivaanrannasta. Hetki oli taianomainen. Maisema muuttui hetki hetkeltä ja oli mukava tuntea kirpeässä pakkassäässä lisääntyvien auringonsäteiden tuoma lämpö. Kävimme katsastamassa tutun ahvenpaikan ja saimmekin kaksi hyvänkokoista pannukarkeaa paistettavaksi. Kevään edistyessä täytyy tuolla paikalla käydä säännöllisesti. 

Kohta aurinko pilkistää

Kuuraparta

Auringon ensi säteet

Ruska seuraa päivän paisteessa tapahtumia jäällä

Talven ensimmäinen pilkkireissu

 Tänään pääsin Ruskan kanssa talven ensimmäiselle pilkkireissulle. Siikasalmen tutulla pilkkipaikalla jään paksuus oli noin 30 senttiä, mikä oli enemmän kuin etukäteen odotin. Särjet olivat hyvällä syönnillä ja ahvenet loistivat poissaolollaan. Särkien lisäksi pilkkiin tarttui yksi lahnan lähisukulainen, sulkava. Juttelin rannassa parin pilkkijän kanssa ja kaikilla oli samansuuntaiset kokemukset tältä päivältä. Seuraava reissu täytyy suunnata varsinaisille ahvenapajille, jotka ovat hieman etäänpänä rannasta. 

Sää oli mitä parhain. Nollan tuntumassa ollut lämpötila ja täydellisen tyyni sää tekivät minun ja Ruskan reissusta juhlan. Eväätkin, ne yhteiset, söimme hyvällä ruokahalulla. Samalla ihailimme taivaalla liihotelleiden korppien lentoa.

Aamu-utua Messilän yllä

Kaunis aamun sininen hetki

Olimme laivaväylän äärellä

"Taloussiikoja"

Sulkava 

Ruska viihtyy pilkkireissuilla

Helena sai uuden kelosta tehdyn kellon työpisteensä seinään

Rusakko

 Alkutalvesta, ennen lumien tuloa, kotikadullemme ilmestyi rusakko. Edellispäivänä nähty rusakko makasi seuraavana aamuna kadun reunan tuntumassa, eikä reagoinut juuri ohikulkijoihin, ei edes Ruskaan. Poikkeuksellisen rauhallinen pitkäkoipi makasi muutaman tunnin kuluttua kyljellään ja vaikutti selvästi sairaalta. Varikset alkoivat jo hätyytellä rusakkoa ja kävivät nokkimassa sitä vaikka se oli vielä selvästi hengissä. 

Helena soitti paikallisille viranomaisille ja sai ohjeet selvästi henkihieverissä olleen rusakon kanssa toimimiseksi. Niinpä minä annoin sille Aimon lanseeraamia "kalikantippoja", joiden avulla sairas rusakko pääsi lopullisesti kivuistaan, henkensä ohella. Rusakko pakattiin huolellisesti ja lähetettiin Ouluun, Ruokaviraston laboratorioon tutkittavaksi.

Tulokset tulivat juuri ennen joulua ja ne lähetettiin myös lähiseutumme tiedoista kiitollisille viranomaisille. Rusakko kärsi suolistokokkidioosista, joka on melko tyypillinen sairaus jäniksillä ja rusakoilla. Kokkidit ovat alkueläinloisia, mitä oli tämän rusakon suolistossa massoittain. Suoliston loisten lisäksi tämän rusakon sydämen kärkeen oli syntynyt paksuuntuma. Tämä sairaus ei tartu muihin eläimiin eikä ihmisiin, mikä oli huojentava uutinen.

Tämä rusakko oli vakavasti sairas

Kovat pakkaset saapuivat myös Lahden seudulle. Takapihamme lintulauta houkuttelee lintuja helpon aterian houkuttelemana. Päivän aikana siemensekoituksesta nauttii melkoinen lintujen kirjo. 

Harakka on komea lintu

Tämä rusehtava mustarastas on naaras

Punatulkku on meidän lintulaudalla lähes harvinaisuus

Pihapiirimme yleisin lintu on talitiainen

Ruska osaa poseerata