Juhannusviikko oli touhua täynnä. Alkuviikosta teimme Elmon kanssa naapurimökkiimme uuden huopakaton. Sää suosi kattoremonttia ja työ valmistui ennätysajassa. Tulevalla viikolla Anna-Maijan mökki saa vielä uuden värin pintaan.
Viikolla kalastelimme Anin ja Paulin kanssa lähivesillä. Harjukset olivat vielä kohtuullisen nirsolla päällä mutta syömäkalat olemme saaneet joka reissulla. Pauli tartutti perhoonsa siian, joka paistettiin saman tien rantanuotiolla ja nautittiin hyvällä ruokahalulla. Ani sai Kylmäkaltionsuvannosta elämänsä ensimmäisen perhokalan, taimenen. Virkeä pilkkukylki tarjosi jännitystä koko rahan edestä ja koukutti Anin perhokalastajaksi tuolla päivämäärällä. Helena väsytteli kesän tähän asti suurimman harjuksen samoilta vesiltä. Pitkään jahdattu kala erehtyi lopulta Helenan sitomaan, kuulapäällä varustettuun perhoon.
Kävimme tänään Kuoppilasjoella kuvaamassa jälleen jokeen nousseita lohia. Nyt näimme jo useamman yksilön, joista innokkaimmat pintoivat iloksemme. Pilvettömältä taivaalta paistanut aurinko tarjosi meille täydellisen retkisään. Kevyt tuulenvire piti vasta heränneet hyttyset loitommalla. Kuoppilasjoen rannat pursuavat erilaisia kukkia. Nyt ne ovat kaikki parhaassa loistossaan.
Päivän päätteeksi poikkesimme Utsjoen hautausmaalla. Paikka on ainutlaatuinen ja erityisen kaunis. Saamelaisille luonto on kaikki kaikessa. Ihminen on osa luontoa ja siksi viimeinen leposijakin on mahdollisimman luonnonmukainen. Moni tarinoista ja kirjoista tuttu lohimies lepäsi puolukanvarpujen alla, puiden katveessa. Hautakivet olivat persoonallisia, jopa luonnonkiviä ja monia hautoja koristi puuristi.