Keskellä kauneinta kesää

 Luonto näyttää nyt parastansa. Kukat kukkivat, linnut ovat pesintäpuuhissa ja kaikkialla on vehreää. Tenossakin on kalaa. Harjuksia sekä siikoja on runsaasti ja vuonolta on viime päivinä saatu hyviä taimensaaliita. Tenon yläjuoksulta on kuulemma saatu seitsemän kilon taimen. 

Me kävimme ostosreissulla Nuorgamissa ja kipaisimme samalla Skaidijärven kodalle. Paikka kuuluu edelleen selvästi Metsähallituksen huollon piiriin, sillä siellä oli nyt uusi wc, jonka rakennustarvikkeet näimme viime kesänä paikan päällä. Tulipaikalle oli tuotu Metsähallituksen logoilla varustettu pätevän oloinen tulisija. Kosteimman kohdan kohdalle polulle on tulossa metalliritilöin varustetut pitkokset, joita näimme Hetta-Pallas -reitillä.

Mesilillukka

Tunturihärkki

Hapro on vanha ruokakasvi. Sen maku muistuttaa suolaheinää. Maistakaa!

Takapihallemme aikoinaan tuotu kuusentaimi on innostunut kasvamaan

Nuoraskarin jokapäiväiset asukit ottavat aurinkoa

Skaidijärven suosittu kota oheisrakennuksineen

Kapustarinta toivotti meidät tervetulleiksi

Perjantaina ajoimme Dalvadasiin Juhan vieraaksi. Juhan erämökki sijaitsee Ylä-Tenolla  Nilijoen varressa, mistä on talvella mukava kipaista tunturiin vaikkapa riekkoja tiirailemaan. Maittavan harjuskeiton ja lättykestityksen jälkeen suuntasimme vavat tanassa kohti Tenon kuuluisimpia harjusvesiä. Syrjäsen Laurin suosikkivesillä on monien perhokalastajien siimat viuhuneet. Niin on myös Juhan laita. Auringon porottaessa kuumasti saimme nopeasti viisi hyvin syönyttä harjusta. Olipas mökillä mukava nauttia harjusta monessa muodossa. Graavattu harjus on mitä maittavinta leivänpäällistä. Paistettu harjus sulaa suussa saman tien eikä savustettu harjuskaan kauaa lautasella vanhene. 

Dalvadasin rannalla on takaheittotilaa

Helenan mittava harjus 

Juha tuntee lähivetensä

Harjuksia vitsaksen täydeltä

Meillä käy mieluisia vieraita, kuten esimekiksi Rossit tai eilen piipahtanut Saku vanhempineen. Saku esitteli myös kalapakkinsa salaisuudet. Tänäänkin mellä piipahti hieno perhe. Näiltä Kaavan vesiltä tutuksi tullut Mikko oli kesäloman vietossa kahden tyttärensä Millan ja Liisan kanssa, perheen äidin jäätyä kotiin töidensä vuoksi. Mikko on soutanut näitä vesiä vuosia, useinmiten veljensä Villen kanssa. Keskiyön auringossa kimalteleva Teno kutsuu lohimiehiä yhä rannoillensa, muistelemaan menneitä reissuja ja nyt vaikkapa kalastelemaan harjuksia. Tyttöjen lisäksi mukana oli tällä kertaa Ilo, Ruskan kertaheitolla hurmannut suomenpystykorvatyttö. Tämä kuvankaunis pikinokka on myös etevä lintukoira. Savukosken latvalinnut ovat helisemässä, kun puun juurelta kuuluu Ilon heleä haukku. 

Ilo on nimensä veroinen

"Minäkö varastanut Crocsin, Miten niin?"

Hollolan Uistin onnittelee Markkua eläkkeellepääsyn johdosta. Pitkä ja makea ura makeistehtaalla on nyt takanapäin ja on aika keskittyä kestojoutilaan tehtäviin. Osman soutajana tunnettu Markku on herrasmies ja kalamies, aina ystävällinen upea persoona. Nyt kalamies voi lähteä kalaan kun siltä tuntuu. Juhlan kunniaksi Hollolan Uistin valmisti erikoisvaaput Markulle. Taatusti uniikit Panda-vaaput maistuvat makeilta kaikille kalalajeillemme.

Juhannusviikko Johkamiellissä

 Viikko vierähti kaikenlaisten säiden merkeissä. Alkuviikon sadepäivät laittoivat Tenon vedet nousuun ja saimme nähdä joessa pienen juhannustulvan. Rastigaisalla on vielä jonkin verran lunta, mutta se ei kuulemma enää juuri hetkauta Tenon virtaamaa. Sateiden tauottua käväsin Nollamissa lyhyellä kalastusreissulla. Lyhyellä siksi, että harjukset pintoivat ahkerasi ja sain kolme komeaa harjusta kymmenessä minuutissa. Niinpä saimme ruokapöytään paistettua ja graavia Tenon harjusta.

Rastigaisa keskikesän asussaan

Isokoskelot Nuoraskarin kupeella

Vitoslompolon rannalla tapasimme tämän ihmettelevän kvartetin

Ruska Kivikosken rantakivillä

Harmaalokki odottaa kalanperkeitä

Nollamin juhannusharjukset

Eilen teimme retken Tenovuonolle. Kävimme kurkkaamassa Koppmolbuktan vuoden ikään ehtineen taukotuvan, jolle pistäännymme myöhemmin kesällä suuremmalla porukalla. Toivottavasti sää on silloin yhtä suosiollinen, aurinkoinen kevyen tuulen kera. Taimenen kalastus meillä turisteilla alkoi joen alimmalla osalla eilen. Pientä taimenta tuntui olevan kalapaikalla mukavasti, mutta isommat loistivat poissaolollaan veden nousuun saakka. Kun nousuvesi alkoi nousta rantahietikolle ja saappaat olivat ainoa kenkävaihtoehto, tulivat ensimmäiset merkit suurempien taimenien saapumisesta alueelle. Karkuutin ensin melko pitkän väsytyksen jälkeen yhden taimenen sitä näkemättä. Lähes seuraavalla heitolla tarttui uusi, joka pääsikin lopulta haaviin asti. Komea 65,5 cm naarastaimen täytti täydellisesti kaikki saalistoiveet. 

Koppmolbuktan taukotuvan maisema on ykkösluokkaa

Jylhiä rantoja

Tässä maisemassa silmä lepää

Kiivas kihu on Tenovuonon vakioasukas

Tällä naarastaimenella on virheetön pyrstö

Hetta-Pallas -vaellus

Huikea viikko on takana ja tätä kirjoittaessa olemme jo Tenon rannalla, Utsjoella. Outi houkutteli Helenaa mukaansa Hetta-Pallakselle, olihan Outi kulkenut reitin aiempina vuosina useaan kertaan. Retkikunta kasvoi aluksi kolmeen kun minut puhuttiin ovelasti mukaan ja viimeisenä vahvistuksena team sai seitsenkuisen Ruskan, joka sai samalla Lapin-kasteensa. 

Viime talvena, kun päätimme reissun ajankohdasta, esitettiin toive poutasäästä Taavetti-tontulle, jolla tuntuu olevan sormensa pelissä vähän joka asiassa. Heti alkuun on todettava että tonttuihin voi luottaa, sillä vaelluksen neljän päivän aikana satoi vain kaksi kertaa. Ensimmäisellä kerralla olimme sopivasti tauolla Tappurin majalla, kun pieni ukkoskuuro pyyhkäisi ohitse. Toinen kuuro sattui tauolla Suaskurun kodalla. Mainittakoon että kun ajelimme vaellusta seuraavana päivänä kohti Utsjokea, iski Muonioon ukkosmyrsky, joka katkoi muun muassa sähköt. Parasta on siis luottaa Taavettiin myös jatkossa.

Itse vaellus oli täynnä toinen toistaan hienompia kokemuksia, alkaen venekyydistä Ounasjärvellä mukavan kipparin johdolla. Kuinka ollakaan, jäivät kävelysauvamme veneeseen lastia purettaessa. Neuvokas kippari antoi sauvat seuraavan kyydin vaeltajille porukkamme tunnistusohjein. Niinpä saimme sauvat Pyhäkeron taukotuvalle, sopivasti ennen vaativaa nousua Pyhäkerolle, jonka huippu on yli 700 metrin korkeudessa. Ensimmäinen telttayö nukuttiin Sioskurussa, kohisevan puron tuudittaessa meidät yöuniin. Samalla hyttysarmeija lauloi epävireistä kuorolauluaan teltan ulkopuolella...

Aamulla lihakset olivat edellisen päivän rasituksista melkoisen jäykät. Oman rinkan säädöt saatiin vihdoin paremmalle tolalle, kiitos Outin kokemuksen, ja matka jatkui kohti uusia maisemia. Tappurin taukotuvalla, missä pidimme sadetta, hoiti Helena yhden vaeltajan kantapään kävelykuntoon. Kivulias plantaarifaskiitti oli jo keskeyttämässä neljän hengen vaelluksen, mutta taitava kinesioteippaus mahdollisti lopulta koko porukan täyden vaelluksen! Pitkä vaelluspäivä päättyi Hannukuruun ja pystytimme teltat tyynen lammen rantaan. 

Kolmas vaelluspäivä oli melkoista vuoristorataa kurujen ja kerojen välillä. Pohkeita koeteltiin mutta kaikki vaiva korvaantui upeilla maisemilla. Poutasäässä näki varmasti yli sadan kilometrin päähän, onhan Muoniossa mitatusti maailman puhtain ilma. Tätä valttikorttia seutu hyödyntää mielestäni aivan liian vähän. Viimeiseksi yöksi pystytimme teltat Nammalakurun kauniille leirikentälle. Näin hienoissa maisemissa saa yöpyä harvoin. 

Viimeinen päivä sujahti uskomattoman nopeasti, vaikka nousimme koko vaelluksen korkeimmille kohdille. Pyhäkurua ohittaessamme ajatukset veivät viime kevääseen ja kohtalokkaaseen myrskyyn joutuneeseen hiihtokaksikkoon. Juuri ennen Taivaskerolle risteävää polkua kohtasimme poron, joka ei välittänyt meistä pätkääkään. Ruskalle tästä tuli oppimiskokemus. Poroa voi seurata läheltäkin sitä haukkumatta. Taivaskeron huipulla on oma tarinansa. Siellä sytytettiin Helsingin Olympialaisten olympiatuli v. 1952 keskiyön auringon säteistä. Pian tuon 809 m:n huipun jälkeen kävelimme pitkää myötärinnettä aina Pallashotellille saakka, missä automme oli meitä odottamassa. Kaikkien vaelluksen myötä tulleiden kolotusten jälkeenkin hymyt olivat herkässä. 

Tiimimme toimi reissulla täydellisesti. Ruska valloitti monien kanssavaeltajien sydämet. Seurasimme sitä erityisen tarkkaan, koska nuori koira tarvitsee vielä riittävästi lepoa. Ruska jaksoi reitin hyvin ja kaarteli alati polkua ristiin rastiin, kävellen lopulta huomattavasti pidemmän reitin kuin me kaksijalkaiset.

"Ei se auta." Hieno on Hetta-Pallas ja suuren suuri kiitos Outille ystävyydestä ja opastamisesta.

Venematka Ounasjärvellä

Pyhäkeron iäkäs taukotupa

Ruska ihailee loputonta näkymää

Sioskuru

Helena huipulla

Tappurin tuvan persoonallinen keinutuoli

Ruska nauttii lumesta, jota oli vielä monissa paikoissa

Outi lepuuttaa selkää

Pajulintu oli ottanut reittimerkin laulupuukseen

Kiviä riittää, tuumaa Ruska

Riekko on kaunis ilmestys

Taukokodan tunnelmaa Suaskurussa

Tällaiset kompostoivat wc:t ovat nyt joka taukopaikalla

Montellin maja

Nammalakurun komea päärakennus

Peloton poro

Huomasimme vaelluksen aikana, että kannoin Ruskaa myös selässäni

Taivaskeron huipulla on suomalaista olympiahistoriaa

Kalakirjastolla

 Ajoimme eilen Lestijärveltä Muonioon. Matkalla pysähdyimme meille kaikille mieluisaan taukopaikkaan, Haukiputaalla sijaitsevaan Oulun koirametsään. Tuli- ja laavupaikoin varustetulla, aidatulla alueella koirat saavat kirmata vapaana ja samalla eväät voi nauttia vaikkapa nuotion ääressä istuen. Me teimme eväät kuitenkin Trangialla johtuen metsäpalovaroituksesta.Tapasimme puistossa Töpselin ja sen omistajat Helinän ja Jaakon. Monet muistavat Töpselin blogista kolme vuotta sitten, kun Helinä vaelsi siskonsa Outin kanssa Kevon reitin ja Töpseli oli meillä hoidossa Utsjoella muutaman päivän. Nyt, kolme vuotta myöhemmin, Töpselistä on kasvanut viehättävä koirarouva, joka hurmasi tällä kertaa myös Ruskan.  

Koiraihmisen oiva taukopaikka Haukiputaalla

Laatukahvia

Ihastunut Ruska ja Töpseli

Töpseli on niin sievä lapinkoiratyttö

Kävimme Muoniossa sijaitsevassa Suomen Kalakirjastossa viimeksi kuusi vuotta sitten. Toimme tuolloin tuoreen lohiveistoksen uudenkarhean kirjaston seinälle. Kuudessa vuodessa Kalakirjasto on muuttunut melkoisesti. Ulkoisesti se on saanut väriä pintaan ja terassin ulkoseinustalle. Sisällä hyllyt ovat täyttyneet kirjoista ja muusta kala-aineistosta. Lisäksi kirjastolla on merkittävä kalastusvälinekokoelma ja todellisia harvinaisuuksia, kuten kuuluisien kalastajien omia välineitä. Perhoja, lusikkauistimia, vaappuja ym. löytyy koko välinehistorian ajalta. Kirjaston perustaja, tutkimusmestari Ari Savikko on itse melkoinen tietopankki, jonka puoleen kannattaa kääntyä kirjastoon ja sen sisältöön liittyvissä asioissa. Samoin jos vierailu äärimmäisen mielenkiintoisella kirjastolla kiinnostaa, kannattaa ottaa yhteyttä Ariin. 

Opasteita seuraten perille

Tyylikäs kirjastorakennus

Oma lippu liehuu salossa

Asialliset pysäköintiohjeet

Tuttu kojamo voi yhä hyvin

Ruska opastaa sisään

Ari Savikon harjus 2,1 kg!

Kalastuksen kävelevä tietopankki Ari Savikko

Tällaisiakin harvinaisia aineistoja kirjasto kätkee uumeniinsa