Tervetuloa Hollolan Uistin -blogiin

Pääset aina blogin etusivulle klikkaamalla lohenpyrstön kuvan vasenta yläkulmaa, jossa lukee Hollolan Uistin vaalealla tekstillä.
Alla olevat kuvat näet suurempana klikkaamalla kuvaa.

sunnuntai 26. huhtikuuta 2020

Talkootöitä


Veneemme on taas vesillä ja valmiina avovesikauden kalareissuille. Koskaan emme ole päässeet vesille näin aikaisin keväällä. Vesijärven vesi on nyt n. 5,5 -asteista, joten mitään suurta kiirettä ei ole kalareissuille. Pohjoistuulet ovat pitäneet kelit sen verran raikkaina, että järvelle aikovan on syytä pukeutua lämpimästi. 


Enonsaaren laiturista on hyvät näkymät Messilän lumisille laskettelurinteille


Enonsaaren kesäkahvila odottaa jo kesää ja asiakkaita


Me kävimme Navigaatioseuran tukikohdassa, Enossa, puutalkoissa. Alkuviikosta Kimmon kanssa siellä käydessämme huomasimme että aivan rantaviivassa kasvaneesta männystä oli katkennut kaksi suurta oksaa, jotka estivät normaalin rantautumisen Enon laituriin. Nostimme oksat rannalle jotta ne eivät olisi vaaraksi järvellä kulkijoille. Seuraavalla reissulla kävimme paikalla moottorisahan kanssa pätkimässä ne ja lauantaina paremmalla ajalla kävimme halkomassa puut Vesan kera. 


Jonsered "laulaa"


Ei reissua ilman eväitä


Koiranmakkara


Tämä toukka löytyi veneestämme


Kata nauttii jokaisesta retkestään


Verstaalla on piipahdettu lähes aina ohi kulkiessa... Vappurintamalla etsitään uusia kujeita homman kehittämiseksi. Vaappujen kylkiin on nykyään saatavissa jos jonkinmoista teippiä ja koristetta. Niiden sopivuus eri pinnoitteiden kanssa kannattaa testata etukäteen yllätyksien välttämiseksi. Suomutyllien käyttäminen eri klipsien kanssa voi olla hankalaa, varsinkin jos tylli on ohutta. Niinpä kehittelin kaksipuolista tyllisapluunaa. Sopivasti pingotetut tyllit ovat saranoin varustetussa kehyksessä. Vaapun perälenkki asetetaan oikeaan kohtaan, jolloin vaappu asettuu optimaaliseen asentoon maalausta ajatellen eikä pyörähtele maalattaessa. 


Näillä kimaltavilla teipeillä voi raidoittaa eri tavoin


Tyllikehys


Tylli muotoutuu vaapun kylkiin


Suorat suomurivit vaikka pidempään vaappuun


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti