Tervetuloa Hollolan Uistin -blogiin

Pääset aina blogin etusivulle klikkaamalla lohenpyrstön kuvan vasenta yläkulmaa, jossa lukee Hollolan Uistin vaalealla tekstillä.
Alla olevat kuvat näet suurempana klikkaamalla kuvaa.

maanantai 30. heinäkuuta 2018

Ystävien seurassa


Viikko hurahti jälleen ennätysvauhtia, olihan se täynnä mitä mukavimpia päiviä. Tuskin olimme kotiutuneet Rastigaisan reissulta kun Helena lähti Marian kanssa Ifjordin ylängölle. Tytöt patikoivat uusille järville, siis kohti uusia seikkailuja. Huikaisevien maisemien lisäksi kalanaisten verkkokalvoille jäivät Marian tartuttaman isomustaimenen hypyt ja harmittava karkaaminen. 





Suomen Kalakirjaston perustaja Ari Savikko poikkesi Johkamiellissä työkiireittensä ohessa. Ari oli Tenolla jokavuotisella lohenpoikasten laskentareissulla. Tällä kertaa hänellä oli mukanaan ruotsalainen kalastusopas ja -kirjailija Pelle Klippinge. Pelle on kirjoittanut lukuisia kirjoja perhokalastuksesta ja on kiertänyt vavan kanssa maailman eri kolkilla perhokalastuskurssien vetäjänä. Kotijokensa Emån hän tuntee kuin omat taskunsa. Helena sekä Tenon rantaan tulleet Ansku ja Mikko saivat nauttia Pellen mukavasta seurasta ja perhokalastusopeista niin Kuoppilas- kuin Utsjoella. Kannattaa poiketa Pellen kotisivuilla kurkkaamassa minkälaisesta miehestä on kyse.


Ari Savikko kertoo kartan kalavesistä


Ansku sai oppia kädestä pitäen


Pelle kertoo parhaat vinkit ja Mikko tallentaa kaiken visusti muistiin


Kuoppilasjoen Isokoskelo perhepotretissa


Pelle, kalastava herrasmies viimeisen päälle


Seppo saapui Utsjoelle juuri puusavotan keskelle. Onneksi rankakasa paloiteltiin ennätysajassa ja pääsimme suunnitellusti joelle lohenpyynnin merkeissä. Onneakin oli tällä kertaa mukana, sillä saimme ensimmäisellä luvalla vikkelän titin. Sepon valitsemaan vaappuun napannut pikkulohi nautittiin myöhemmin suurella ruokahalulla. Toisella kalastusluvallamme tarttui Vitoslompolossa Tullimieheen räväkkä lohi, joka ei jäänyt pidempään ihailtavaksi. Helteisestä säästä huolimatta näimme useita lohien pintakäyntejä. 


Tämän vaappuvärin ensimmäinen lohi


Juha soitteli Oulujärveltä mukavia uutisia. Jaakon kanssa tehty uistelureissu päättyi mahtitärppiin kun kymmenen kilon maagisen rajan rikkonut hauki nappasi tuttuakin tutumman vaapun teräviin hampaisiinsa. Miesten ennätyshauki painoi 10,350 kg ja oli lähes 120 cm pitkä. Onnea uusille kymppikerholaisille!


Jaakko ja Juha ennätyskalansa kanssa


Tenon rannoilla on viime päivät ihmetelty joka paikassa näkyviä punajalkaisia hyönteisiä. Savikon Ari tiesi ne tanhukärpäsiksi, jotka ovat juuri kuoriutuneet. Mainittakoon että alkukesästä tunnistamatta jäänyt erikoinen perhonen on saanut lajitunnistuksen. Kevon tutkimusasemalta kerrottiin lajin olevan Valkotäpläkoisa.


Tanhukärpänen


Nuoraskarilla on poroja päivittäin. Jokilaakson tuulenvireet pitävät hyönteiset loitolla ja karikon hiekkapatjalla on mukava loikoilla. Juomavesikin on parin poronaskeleen päässä. Pihapiirissämme asustavan oravan touhuja on mukava seurata. Kovasti kesyyntynyt kurre poikkesi muutama päivä sitten mökkimme sisällä, eikä ollut asukkaista moksiskaan. 


Poro ja peilikuva


Tämä orava on tullut kovin tuttavalliseksi


Suunnistimme Sepon kanssa viikolla Fuglebergetille, Lintukalliolle. Lämmin meri-ilma helli kalastajia ja saaliiksemme saimme hyvän joukon maukkaita puna-ahvenia ja seitä. Samalla kalliolla tapasimme Lehtisen mieskaksikon, Sepon ja Tenskin. Tämä isä-poika duo reissaa joka kesä pitkin ja poikin Finnmarkia, maisemia ihaillen ja kalapaikoilla kalastaen. 


Upea sää Varangin rannalla


Tenski viihtyy Lintukallion maisemissa


Sepolla on komea lippis


Kaksi vuotta sitten Tenovuonon meriraja siirtyi alemmaksi. Perinteinen taimenen pyyntipaikka on nykyään maksullinen, mikä on rauhoittanut tuttua kalastuspaikkaa tuntuvasti. Normaalia jokilupaa halvempi Tanamunningenin kalastuslupa on hintansa väärti. Taimenia on alueella runsaasti, mistä syystä sitä voi pyytää aina syyskuun puoleenväliin asti. Tämä on merkittävää, sillä samalla kun lohenkalastusta on rajoitettu tuntuvasti, on taimenen kalastusaikaa lisätty. Me saimme kolmestaan hyvän taimenen kukin, sekä nousuveden tuomia kampeloita hyvän mokoman. Pilvettömältä taivaalta paistava aurinko paahtoi meitä koko päivän, mikä on ollut säätilana lähes koko kesän. Sepon ansioita on useita, rakennustaidoista aina kokkaus- ja leipomistaitoihin. Olemme porukalla maistelleet "Sepon keittön" tuotoksia, toinen toistaan parempia.


Seppo Tenovuonon jylhissä maisemissa


Helena kahlaa melko syvälle... ja nappaa taimenen perhovavalla


Taimenet kampelapedillä


Kaverukset 



sunnuntai 22. heinäkuuta 2018

Rastigaisa


Viime kesänä, kesälomamme loppumetreillä teimme päätöksen pyrkiä Rastigaisalle seuraavana kesänä. Rastigaisa on koko Finnmarkin ehdottomasti tunnetuin tunturi. Me suomalaiset tunnemme sen jo  Sakari Topeliuksen sadusta joka kertoo Sampo Lappalaisesta. Pohjois-Lappiin matkaaville tämä tunturi on tullut tutuksi, sillä se näkyy Petsikkoon asti etelästä tullessa. Tenon varressa, Pahtavaaran levähdyspaikalta otetut kuvat Rastigaisasta löytynevät useimpien lähistöllä matkailleiden kameroista. Levajokisuun näköala lienee koko Tenojokilaakson komein. Ei ihme että 1800-luvun puolivälissä Tenolle matkanneet englantilaiset kalamiehet leiriytyivät tuon näkymän ääreen. 


Rastigaisa Pahtavaaran levähdyspaikalta katsottuna


Valmistautuminen tulevaan koitokseen aloitettiin saman tien. Vaelluskertomukset ja -blogit luettiin tarkoin, jotta saisimme jonkinlaisen kuvan tulevista haasteista. Viimeisimmät vinkit saimme juuri ennen vaellusta Palton Otolta, joka oli ollut vuosikymmeniä sitten oppaana tunturille matkaavalle ryhmälle. Oton opastama ryhmä matkasi ylös talvella suksivälinein. 

Tunturivierailu osui koko Lappia pinnanneelle helleviikolle. Lähdimme matkaan aamuvarhaisella ja olimme Levajokisuussa, merkityn polun alkupäässä tiistaiaamuna puoli viideltä. Rastigaisa (1066m) näyttää kauas siloposkiselta tunturilta. Mitä lähemmäksi pääsimme itse tunturia, lisääntyi kivirakan osuus merkityllä polulla. Itse tunturi on kokonaan kaikenkokoista kiveä. Merkitty reitti nousee varsinaiselle tunturille sen länsinurkasta, mistä alkaa kahden kilometrin jyrkempi loppuosuus, joka on käytännössä kokonaan rakkaa. Polun reittimerkit loppuvat viimeisen jyrkän huipun alle. Lähdimme nousemaan huipulle etelälounaasta, missä teimme virheen. Kookasta kivirakkaa kiiveten jouduimme lopulta umpikujaan juuri terävimmän huipun alle. Merkityn reitin loputtua meidän olisi pitänyt nousta pohjoisluoteesta viimeiset metrit joka olisi ollut helpommin kiivettävissä. Matka oli myös pidempi mitä monissa kertomuksissa kerrottiin. Yksi suunta reittimerkkejä tarkkaan seuraten oli 17,5 km, joten päivän kokonaismatkaksi tuli melko tarkasti 35km. Lämpimän sään vuoksi vettä kului reilusti. Reitin varrella on useita tankkauspaikkoja mutta varapullot ovat tarpeen varsinkin viimeisille kilometreille huippua lähestyttäessä. 

Näkymät Rastigaisan rinteiltä ovat mahtavat. Geidnogaisan lähes pystysuorat seinämät herättivät ihastusta, samoin koko maiseman tila ja avaruus. Rastigaisan eteläpuolen lumilaikulle kiivenneet porot viettivät siellä koko päivän. Lumi tarjosi viilennyksen helteen uuvuttamille poroille. Muista eläimistä mainittakoon kiiruna, joka päästi kuvaajan lähelleen. 

Kokemuksena Rastigaisalla käynti oli kaiken vaivan arvoinen. Varasimme retkeen koko pitkän päivän, mikä oli lämpimässä säässä järkevää. Helenan retkikeittiö taikoi päivän aikana kaksi kunnon ateriaa, millä jaksoimme pitkän reitin moitteetta. Mukava oli paluumatkalla tavata Altasta saapunut norjalaisseurue, joka oli matkalla ylängölle kuudeksi päiväksi. Kolmen sukupolven matkalaiset olivat  maastoon ja olosuhteisiin tottuneita ja liikkeellä lukuisien valjakkokoiriensa kanssa. 

Pohjoislappalaisten Joulupukki asuu kuulemma Rastigaisalla. Joulupukkiin emme törmänneet mutta porot näyttivät aivan Joulupukin poroilta. Rastigaisan ja Geidnogaisan välissä, järven rannalla pilkotti hirsinen maja. Olisikohan kuitenkin...



Siellä se siintää


Rastigaisan juurella


Porot kiipeävät tunturin lumilaikulle


Lumi tuo viilennystä tokalle


Geidnogaisa, naapuritunturi


Lähes vuoristonäkymää


Viimeiset kaksi kilometriä...


Huippu pilkottaa


Viimeiset hikipisarat


Tuntureita silmänkantamattomiin


Tenon laaksoa


Rastigaisan kuruissa on vielä lunta


Keräkurmitsa, tunturin asukki


Pulmunen on puhdas kesälläkin



Kiiruna on kaunis lintu




maanantai 16. heinäkuuta 2018

Helteet suosivat matkailijaa


Harvinaisen pitkä lämmin sää jatkuu Utsjoella. Sateet ovat myös loistaneet poissaolollaan, eilistä lyhyttä ukkoskuuroa lukuunottamatta. Kauniit säät ovat suosineet kaikenlaista matkailua. Mekin poikkesimme Elinan ja Petun kanssa Ifjordin ylängöllä. Menomatkan vuonomaisemat ja ylängon kristallinkirkkaat vedet kestävät ihailua useammakin kerran. Mainittakoon että ylängölle ja lähialueille kalaan aikovat voivat käydä hakemassa kalastusluvat sekä desinfioimassa kalastusvermeet Rustebfielbman huoltoasemalla. Asema oli ennen Esso, nykyään Yx- ketjuun kuuluva. Palvelun saa tuolta asemalta suomen kielellä.


Smalfjord


Turskaa kuivumassa


Utsjoen kirkko sen naapurissa sijaitsevine kirkkotupineen on upea kokonaisuus. Aikanaan valtava rakennusurakka, suuri kivikirkko rakennettiin 1800-luvun puolivälissä. Mantojärven rannalle kaukaa saapunut kirkkokansa yöpyi pienissä tuvissa, joista moni on yhä suvun omistuksessa. Alue on nykyään Museoviraston suojelema. Kahvihampaan kolotukseen löytyy Kirkkotuvilta ensiapua seurakunnan pitämästä kesäkahvilasta. 


Utsjoen upea kivikirkko


Kirkko pursuaa hienoja yksityiskohtia


Sisällä huokuu rauha


Häpeätuolia käytettiin ennen "tuhmistelijoille"


Kansallismaisemaa Kirkkotuvilta


Tenon veden pinta jatkaa laskemistaan. Joella kulkeminen vaatii jo huolellisuutta, sillä monin paikoin vettä on vain juuri ja juuri riittävästi moottorilla ajamiseen. Lähivesiä tunteville kerrottakoon että Hannunväylässä olevan Haarakiven korvat ovat jo reilusti pinnan yläpuolella. 




Elina ja Petteri ehtivät myös lohensoutuun. Ensi kertaa Tenolla ja koko Lapissa vieraillut Elina nautti täysin siemauksin kirkkaasta vedestä ja puhtaasta luonnosta. Kahdella luvalla kalastuksen saldoksi näytti tulevan kaksi tärppiä, kunnes kaksi minuuttia ennen kalastusajan loppumista vapa alkoi tempoilla kalan merkiksi. Teno palkitsi harjusmies Petterin, tietenkin paistokokoisella harjuksella!


Lähtövuoroa odottamassa


Tenonajuruoho


Perhosen muotoon haljennut kivi


Torstaina meillä oli Helenan kanssa kalastusluvat Kuoppilasjoelle. Helteen vuoksi lähdimme liikkeelle aamulla heti lupien alkamisen aikaan. Koska vedet ovat nyt matalalla ja erityisen kirkkaita, ovat ensimmäiset heitot otollisille kalapaikoille ratkaisevia. Tälläkin kertaa tärppi tuli ensimmäisellä heitolla kirkkaaseen lompoloon. Helenan tarjoama Kapraali-aamupala kelpasi heti Kuoppilaan titille, joka tarjosi aimo annoksen jännitystä vavan varressa olleelle Helenalle. Olipa mukava oli nauttia kahvit Kuoppilasjoen varressa kun kalaonni oli potkinut näin mukavasti. Edellisen reissun tapaan näimme joella lukuisia pikkulohia pintakäyntineen ja hyppyineen. Tänne yritetään tulla taas ensi vuonna.


Aamuauringon valaisema lompolo Kuoppilasjoessa


Helena hymyilee auringon kanssa kilpaa


Monet näillä vesillä lohestavat tuntevat Kivikosken Kuninkaankiven. Mahtava järkäle, jonka kylkeä koristaa silloisen Ruotsi-Suomen kuninkaan Adolf Fredrikin vaakuna vuodelta 1766, hallitsee koko Kivikoskea olemuksellaan. Strömstadin rajasopimuksessa 1700-luvun puolessa välissä silloinen Ruotsi-Suomi ja Tanska-Norja sopivat valtakunnanrajoistansa. Vuonna 1766 rajat merkittiin, mistä muistona on suuriin kiviin louhittuina silloisten kuninkaiden vaakunat. Kivikosken ja Vetsikon Kuninkaankivet ovat tuttuja monille mutta kuinka moni tietää, että Sundebaktin päällä on myös kuninkaan vaakuna. Tanska-Norjan silloisen kuninkaan Kristian seitsemännen, C7, vaakuna on hakattuna Maaherranväylän rantakallion päälle. 


Näillä kanoottiretkeläisillä oli kohde selvillä


Retkeläiset ihailevat Kristian seitsemännen vaakunaa


Eilen herkuttelimme oikein kunnolla. Saamamme pykeijalaiset kuningasravun jalat pääsivät ruokapöytään. Paloittelun ja suolavedessä keittämisen jälkeen koivet avattiin alapinnoilta saksien avulla ja herkullinen liha kaivettiin esiin. Petun tujakka valkosipuliaioli kruunasi ruissipsien ja -nachojen kanssa nautitut ravun koipilihat.


Leuku soveltuu hyvin koipien pätkimiseen


Herkkua mahan täydeltä


Suupalat


Nano on ihastunut Lappiin