Tervetuloa Hollolan Uistin -blogiin

Pääset aina blogin etusivulle klikkaamalla lohenpyrstön kuvan vasenta yläkulmaa, jossa lukee Hollolan Uistin vaalealla tekstillä.
Alla olevat kuvat näet suurempana klikkaamalla kuvaa.

sunnuntai 25. heinäkuuta 2021

Viileän tuulen tuiverrusta

 

Kummipoika Väinön perhe on Utsjoella jo kolmatta kertaa. Naapuriin, Kaavaan majoittunut perhe pitää raikkaasta ulkoilmasta ja avarista maisemista. Menneen viikon vallinnut viileä ja tuulinen sää muutti hieman perheen alkuperäisiä retkisuunnitelmia, mutta mukavaa tekemistä löytyi silti jokaiselle viikonpäivälle. Alkuviikosta kävelimme porukalla Kevon reittiä Silkeájalle, missä keitimme makoisat kahvit ja nautimme muutakin purtavaa. Tämän kesän ensimmäiset kypsät hillat löytyivät pitkosten kupeesta ja päätyivät löytäjiensä suihin.


Tämä Toivon tekemä kuksa herättää huomiota


Utsjoella retkieväisiin kuuluu paikallista poronlihaa, lättyjä ja kahvit


Kesän ensimmäiset hillat kypsyvät juuri


Kangasrahkasammaleen väri ei jää huomaamatta


 Kauppareissulla Nuorgamiin piipahdimme samalla Skaidijärvellä, jonka rannalla Väinö, Sampo, Piia ja Ossi yöpyivät viime kesänä. Tuolloin rannan tuntumassa Isä-Ossin vieheestä karannut rautu uinee järvessä entistäkin vauraampana.


Ossi kiikaroi tunturiin


Skaidin alkuperäinen asukki


Viikolla perhe käväisi Inarissa, Siidassa. Vanhoihin rakennuksiin ja esineisiin sekä entisajan elämäntapaan oli mielenkiintoista tutustua. Paluumatkalla piti vielä käydä ihmettelemässä Karhunpesäkiveä. Ahtaan sisäänkäynnin jälkeen ihmetys oli suuri kun kivi olikin ontto. Sen sisus oli kuin suuri huone. Kaavan länsipuolella sijaitsevan Kuoppilastunturin huiputus oli pojille suuri elämys. Tutut seudut näyttivät huipulta kovin erilaisilta. Tunturin geokätkökin tuli löydettyä samalla.

Johkamiellin krokettiturnaus tarjosi jännitystä jokaiselle osallistujalle. Tilanteet vaihtelivat yllätyksellisesti ja krokkaukset toivat harmaita hiuksia itse kullekin. Epätasainen maasto toi krokettiin vielä lisää haastetta. Kunnon kisan tavoin sijoitukset ratkesivat vasta aivan loppuhetkillä.


Sampo keskittyy lyöntiinsä


Krokkaukset ovat kroketin suola


Sampo ja Väinö ovat molemmat kunnostauneet lohimiehinä edellisien kesien reissuillansa. Tänä kesänä lohet saavat uida rauhassa ja harjukset joutuvat jännittämään niidenkin edestä. Todellista tiimityötä oli viimeisen illan harjustus kun Sampo väsytteli maltilla iltapalaksi päätyneen harjuksen ja Väinö haavisi sen mestarin ottein.


Piia retkikeittiön emäntänä


Väinö viihtyy vavan varressa 


Vilukko on pieni mutta kaunis kuin koru


Elina ja Petu saapuivat myös Utsjoelle menneellä viikolla. Elinalla on ollut täällä työkiireitä mutta Petu ehti kanssamme pikku kalareissuille. Ensimmäisellä reissulla saimme neljä harjusta jotka pääsivät savustettuina ruokapöytään. Kalatta emme jääneet muillakaan reissuilla, sillä harjukset ovat olleet vähintään kohtuullisella syönnillä. Harjusten onneksi puuskaiset ja kovat tuulet ovat haitanneet kalastusta monina päivinä. Viikon erikoisin perhokala oli Nollamista saatu siika. Siiat tuntuvat karkaavan väsytettäessä harjuksia helpommin. Perhokin saisivat olla mahdollisimman pieniä. 


Helena ja sateenkaaren häivähdys


Tyynen iltahetksen harjukset


Herkkuateria


Tenon siika


Tämä rannalle jätetty ja lintujen syömä kyttyrälohi oli rantavedessä


sunnuntai 18. heinäkuuta 2021

Keskikesän päiviä

 Rovaniemeläiset Mikko ja Janne poikkesivat lyhyelle kalaretkelle Utsjoen maisemiin. Jannen Äijä-beagle sulatti meidän ja erityisesti Katan sydämen rauhallisella käytöksellään. Lyhyen visiittinsä lopuksi herrat taikoivat meille unohtumattoman aterian. Hiilloksella loimutetun kanan kaverina nautittiin hölskypotut ja paprikamajoneesikastike. Vieläkin vesi herahtaa kielelle kun tuota nautintoa muistelee.


Sympaattinen Äijä on kunnon metsästyskoira


Hiilloksella loimutettua kanaa, namskis!


Kuoppilasjoki on jokakesäinen vierailukohde. Tällä kertaa varustuksena oli myös vedenalaisvideokamera, jonka avulla oli mukava todeta lohien nousseen tänäkin kesänä tähän sivujokeen. Kohuttuja kyttyrälohia ei Kuoppilaksessa näkynyt. Kirkasvetinen joki ja sen rannat tarjoavat loputtomasti kuvattavaa. 


Kuoppilaan kirkkaita kuohuja


Väinönputki on vanha yrttikasvi


Tunturikissankello kuuluu myös Kuoppilasjoen rantakasveihin


Vetsijoella en ollut käynyt aikaisemmin. Tämän joen koko alkaa hahmottua kun patikoi Utsjoki-Nuorgam -maantieltä muutaman kilometrin ylävirtaan. Tänä vähävetisenä kesänäkin joen virtaama on melkoinen. Alajuoksulle mahtuu muutama kunnon "kinkama" joissa lohien täytyy ponnistella ylös päästäkseen. Olisi mukava päästä vielä joskus kalastamaan Vetsijoelle.


Vetsijoen voimakasta virtaa


Vetsijoki kulkee välillä syvässä laaksossa


Kata nauttii tauosta Vetsijoen rantakalliolla


Kaarlenvaltikka on yleinen Vetsijoen varressa


Tunturihärkin lumivalkoista kukkaa on mahdotonta olla huomaamatta


Tenon vesi on ajankohtaan nähden harvinaisen alhaalla. Virtaus on luonnollisesti maltillinen ja vesi on huomattavan kirkasta. Lohenkalastuksen puuttumisesta huolimatta turisteja on ollut liikkeellä runsaasti. Utsjoen seudulla on tarjontaa vaativammallekin luontomatkailijalle. 


Vitoslompolon yläpuolella näkymä on nyt tällainen


Hyljekiven alapuolella olevan Haarakiven korvat näkyvät pinnalla


Melojat nauttivat kauniista säästä ja ympäristöstä


Pihapönttömme kirjosieppopoikue on jo maailmalla


Tänään olimme konsertissa Utsjoen kirkossa. Heidin, Matin ja Harrin Lapin kiertue saavutti illansuussa Utsjoen hyvällä menestyksellä. Upeat ammattilaiset tarjosivat tunnelmallisen konsertin kiitolliselle yleisölle. On hienoa että Utsjoella satsataan myös tämän kaltaisiin kultturielämyksiin. 


Utsjoen kirkon konserttitunnelmaa


Matti, Heidi ja Harri tarjosivat hienon illan


Ilta Pulmankijärvellä


sunnuntai 11. heinäkuuta 2021

Vardojärvi

 Vardojärvi on tullut meille tutuksi aiemmilta vuosilta pilkkijärvenä. Talviset maisemat olivat sen verran komeat, että päätimme kipaista sinne myös kesäaikaan. Suunnitelmissa oli myös yhden päivän retki Vardojärven naapurijärvelle Birkejärvelle, mutta säidenhaltija toi tunturiin paahtavan helteen joka esti aikeemme. Saimme reissullemme mukaamme ystävämme Marian, joka liikkuu mielellään Utsjoen tunturiylängöillä. 

Jätimme auton Tenon Tunturitupien turvalliseen huomaan ja nousimme ensitöiksemme poroaidalle  Pahtavaaran kyljen polkua pitkin. Poroaidan jälkeen matka taittui lähestulkoon Oton merkitsemää talvista kelkkareittiä pitkin. Talvestakin oli pieni muisto jäljellä, sillä varjopaikan lumilaikku tarjosi Katalle mukavan viilennyspaikan helteisessä säässä. Maria ja Helena virkistäytyivät samalla aidolla lumipesulla. Maisemat olivat kohdillaan heti alusta saakka. Levajokisuun postikorttimaisema pääsee oikeuksiinsa vasta varsinaiselta ylängöltä. Rastigaisan lisäksi maisemaan piirtyivät neljä muuta suurtunturia lumisine kylkineen. Tässä on sitä maiseman avaruutta, missä ihminen asettuu oikeaan kokoon luonnon rinnalla.


Poroaidan veräjä on Tunturituvilta nousevan polun päässä


Lounaskavereina kaksi Gaissaa


Lumi viilentää mukavasti


Lapinsirkku piti meille seuraa

Lounastauolla Helenan tekemät retkiruoat maistuivat herkullisilta. Tauon jälkeen patikoimme muutaman juomatauon säestäminä suoraan Vardojärvelle. Teltat pystytettiin vastarannalle juomaveden tarjoaman puron sekä maisemien vuoksi. Telttapaikalle on annettava täydet viisi tähteä, sillä sen verran hieno näköala oli silmiemme edessä teltan oviaukosta katsottaessa. Turkoosin värinen kirkas vesi ja jyrkät rannat ovat Vardojärvelle tunnusomaisia.


Teltoille löytyi mukavat ja pehmeät sijat


Vardojärven vesi on todella kirkasta


Kahvit maistuvat näissä maisemissa


Kata seurasi tarkasti luonnon tapahtumia

Helle teki tepposet niin patikoijille kuin kalansyönnille. Ylängölle iskenyt kuumuus porottavine aurinkoineen oli todellinen haaste. Varjopaikkoja ei tunturissa ole, koska saunaksi muuttuneessa teltassa ei päivisin pysty olemaan. Ainoa viilennyskonsti olikin järvivedessä kastautuminen. Kata sai päiväaikaan selkäänsä kostean pyyhkeen, mistä koira selvästi nautti. Tuulen tyynnyttyä alkoivat järven kalat pintoa, mutta vieheet ja perhot eivät rautuja juuri kiinnostaneet. Yksi kunnon raututärppi jäi muistuttamaan järven kookkaista punalihaisista, joita on tultava narraamaan pilkkien ehkä jo ensi keväänä. 


Lumihuippuja kerrakseen


Kuikka piti konserttia järvellä


Tämä Vardotunturin rinteen nelimetrinen lohkare näkyi kauas


Kiven alla olisi sopiva nukkumapaikka, jos vain uskaltaisi...


Vardojärvi Vardotunturilta katsottuna

Paluupäiväksi oli luvattu ennätyshelteet, mikä toteutuikin kirjaimellisesti. Utsjoki kirjautti paluupäivänämme Suomen lämpimimmän paikan tittelin. Onneksi lähdimme liikkeelle varhain ja olimme perillä Tunturituvilla juuri ennen puolta päivää. Kylmät limsat ja jäätelöt maistuivat helteessä patikoimisen jälkeen entistäkin paremmilta. Reissultamme jäi hienot muistot. Ja tummaksi paahtunut iho.




tiistai 6. heinäkuuta 2021

Matkailu avartaa

 Tuore uutinen Ylen sivuilla kertoi, että matkailijat ovat löytäneet Utsjoelle lohenpyyntikiellosta huolimatta. Onni onnettomuudessa on ollut se, että koronan vuoksi kotimaan lomailijat ovat etsineet uusia matkailukohteita. Suomen pohjoisin kunta Utsjoki edustaa vielä monin tavoin kiireetöntä ja aitoa Lapin tunnelmaa. Vaeltaminen ja patikoiminen ovat nyt suositumpia kuin koskaan. Joko nyt Utsjoella olisi aika herättää henkiin jäissä ollut Panoraama-vaellusreitin suunnitelma, jossa vaeltajille olisi tarjolla yhtenäinen reitti Karigasniemeltä Nuorgamiin saakka. Tenoa reunustavien tuntureiden huippuja seuraava reitti olisi maisemiltaan yksi Pohjois-Euroopan upeimmista. 

Utsjoella luontoelämykset ovat todellinen aarreaitta, mistä mekin ammennamme elämyksiä vuodesta toiseen. Niinpä menneellä viikolla suuntasimme patikoimaan mukavien mökkinaapuriemme, Anjan ja Hemmon kanssa Nuorgamiin ja Utsjoen Ailigastunturin huipulle. Skaidijärven ympäristö on helppoa kulkea, niinpä siellä tulee poikettua usein esim. Nuorgamissa asioidessa. Tällä kertaa nautimme Skaidijärven kodalla Helenan gourmet-retkilounaan. Mustapapu-kylmäsavupororouhe-tomaatti-koskenlaskijakeitto maistui lähes taivaalliselta ulkoilun kylkiäisenä. Kodalle eksyneet muut patikoijat lipoivat kieliään samalla kun me nautimme lounastamme. Appelsiini-kuivakakku ja nokipannukahvit kruunasivat makuelämyksen. 


Anja ihailee ylängön maisemia 


Hemmo ja Kata ovat yhtä mieltä ulkoilun tärkeydestä


Tunturikoivut rivissä


Kotakahvit


Tupasvilla on tuttu näky


Tunturikihun tunnistaa hoikasta pyrstöstä

Edellisestä Ailigastunturin vierailustamme oli vierähtänyt jo useampi vuosi. Katan mielestä paikka oli ihanteellinen, sillä tuuli toi lapinkoiran hajureseptoreille porojen tuoksuja kauempaakin, ehkä jopa Norjasta asti. Matkailumainoksista tutut näkymät pääsevät oikeuksiinsa vasta kun ne itse näkee livenä. Tunturiylängöiltä näkee helposti kymmenien kilometrien päähän, jopa kauemmaksikin. Ailigaksen reissun jälkeen Hemmo ja Anja tarjosivat vielä Aurora Holidaysin ravintolassa maittavan päivällisen. Kiitos!


Näkymä Ailigakselta Tenolle


Ailigastunturin huippu on 342m korkeudessa


Nuuh... on ne poroja


Retkiseurueemme


Valkoviklo päivysti kauempana


Lähiluontoa tämäkin