Tervetuloa Hollolan Uistin -blogiin

Pääset aina blogin etusivulle klikkaamalla lohenpyrstön kuvan vasenta yläkulmaa, jossa lukee Hollolan Uistin vaalealla tekstillä.
Alla olevat kuvat näet suurempana klikkaamalla kuvaa.

sunnuntai 29. syyskuuta 2024

Veikan kalareissu Vesijärvelle

Tänään olimme järvellä Veikan kanssa. Musikaalinen Veikka on innokas kalamies Kouvolasta, mistä hän saapui aamulla junalla kalareissulleen. Kävimme pari vuotta sitten yhdessä jigaamassa Vesijärvellä ja kokemus oli silloin niin mukava, että päätimme uusia kalareissun tänä syksynä. Saimme kalastaa tänään poutasäässä, sillä sade väistyi juuri kun saavuimme Messilän satamaan. 


Veikka jigaa Vesijärvellä


Aamupäivällä tuuli melko kylmästi, emmekä saaneet ensimmäiseltä kalapaikaltamme Messilän lähistöltä kuin muutamia tärppejä. Vaihdoimme sitten paikkaa ja pääsimme veneinemme tuulelta suojaan. Aurinko paistoi lämpimästi ja meidän kalastellessa Ruska nukkui veneen keulapenkillä auringosta nauttien. Eväämme maistuivat herkullisilta aurinkoisessa ulkoilmassa. Kalatkin tuntuivan aktivoituvan, kun aurinko alkoi paistaa pilvien hälvetessä. Veikka sai uudessa paikassamme heti  muutaman tärpin, joten kalaa oli liikkeelle. Pian saavissamme polski kaksi ahventa(kolmas päästettiin kasvamaan) ja yli puolimetrinen kuha. Täydellisesti onnistunut kalareissumme laittoi Veikan pohtimaan pilkkireissua Vesijärvelle tulevana talvena.  


Tämä kuha pääsee pian ruokapöytään 


Messilään palatessamme huomasimme, että Lahden Järvipelastajien alus Pv Teemu ajoi vauhdikkaasti samaan satamaan. Syy selvisi venelaiturien läheisyydessä. Pelastusalus tuli nostamaan laituriin uponnutta HT-venettä, josta näkyi pinnan yläpuolella vain katto. Tämänkaltaiset tehtävät kuuluvat Järvipelastajille muiden rinnalla. Suomen Meripelastusseuran alaisuudessa toimiva Lahden Järvipelastajat huolehtii pelastus- ja avunantotyöstä koko Vesijärven alueella. Eteläinen Päijänne kuuluu myös heidän toiminta-alueeseen. Suurimman, Pv Teemun lisäksi pelastustehtäviin osallisuu kaksi pienempää alusta.  


Pv Teemu 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti