Tänään on syyspäiväntasaus, jolloin aurinko siirtyy pohjoiselta pallonpuoliskolta eteläiselle. Viime yönä lämpötilat putosivat lähelle nollaa ja aamulla katoilla näkyi ensimmäistä kertaa kuuraa. Nämä pakkasyöt ovat ajankohdalle tyypillisiä, toisin kuin viime viikon lopulla Utsjoen Kevolla mitatut, yli 21 asteen päivälämpötilat. Pitkään jatkuneet kesäiset lämpötilat ovat olleet historialliset koko maassa. Pystytäänkö tätä ilmaston lämpenemistä vielä hidastamaan?
Eilinen kalareissu jäi torsoksi kovan tuulen vuoksi. Ruska sen sijaan testasi pelastusliiviensä toimivuutta, kun se yritti loikata rantautuessamme liian aikaisin laiturille. Ponnistaessa tassut eivät pitäneet odotetusti, minkä seurauksena tuli putoaminen veneen ja laiturin väliin. Pelastusliivien nostokahvakin toimi niin kuin piti ja Ruska pääsi nopeasti takaisin veneeseen.
Me olimme Ruskan kanssa myös tänään kalassa. Kuhat olivat hyvällä syönnillä, mutta mittakuhan (yli 50 cm) saaminen oli tiukassa. Enonselän korotettu alamitta tuo haasteita, mutta tulevat vuodet näyttävät Vesijärven kuhan osalta hyviltä. Tänäänkin yli puolimetrinen löytyi saaliiksi kovan yrittämisen jälkeen. Ruokakuhan lisäksi saavista löytyi kaksi paistokokoista ahventa. Sää oli kaunis, välillä jopa lähes tyyni. Vesijärven vesi on yhä yli 16-asteista.
Olimme tänään harjoittelemassa dronen lennättämistä ja sillä kuvaamista, sillä sää oli sopivan tyyni. Kun molemmilla peukaloilla täytyy operoida neljään suuntaan ja etusormilla on kaksi säädintä, riittää kaiken hallitsemisessa melkoisesti haastetta. Mutta dronella harjoittelu on erittäin kivaa ja kaiken vaivannäön palkaksi jatkossa on tiedossa uudenlaista kuvamateriaalia tuleviin elokuviimme ja muihin tuotoksiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti