Lahtelainen Jouko Antero Niemivaara menehtyi sairauden uuvuttamana toissapäivänä 30.8.2024, vain viikko 82-vuotis syntymäpäiviensä jälkeen. Suomessa tuskin on montaa kalamiestä tai vaapuntekijää, joka ei tuntisi JAN-vaappua. Jouko Niemivaara kuului siihen harvalukuiseen joukkoon, joka jaksoi loputtomasti kehittää ja tutkia vaappujaan, vaikka ne olivat jo monin tavoin useimpia edellä. Vaappujen värimaailma ja uinti sekä niiden loputtomat yhdistelmät kiehtoivat Joukoa loppuun asti. Joukon tavaramerkkinä oli korkea laatu ja hänen vaappunsa edustavat hienoa käsityötaitoa joka suhteessa. JAN-vaaput ovat kopioiduimpia lohivaappuja maassamme. Siitä huolimatta ja ehkä juuri siksi alkuperäisten JAN-vaappujen arvo on noussut poikkeuksellisen korkealle.
Juha Wall on kirjoittanut kirjan Jouko Niemivaaran elämäntyöstä
Minä tutustuin Joukon vaappuihin pienen mutkan kautta. Olin vasta muuttanut Lahteen ja elelimme 1980-luvun puoltaväliä. Eräänä päivänä tuli asiaa musiikkiliikkeeseen ja marssin Vapaudenkadulla sijaitsevaan Salpausselän Soittimeen. Tuskin oli ovi takanani mennyt kiinni, kun silmäni nauliutuivat kassapöydällä kehyksissä olevaan suureen valokuvaan. Kuvassa oli valtava lohi jokiveneen takatuhdolla poikittain. Pää ja pyrstö roikkuivat veneen eri puolilla. Sinä hetkenä tajusin että tiskin takana minulle hymyilevä mies onkin juuri "se" Niemivaara. Salpausselän Soittimesta puhuttiin yleisesti Niemivaarana, missä asioitiin aina, kun musiikkikaupan palveluja tarvittiin. Mutta se, että JAN-vaappujen Niemivaara onkin soitinkauppias, oli minulle uutta.
Tapasimme seuraavan kerran Riihimäen erämessuilla, ehkä jo seuraavana kesänä ja siellä ostinkin Joukolta ensimmäisen vaapun. Pienen myyntipisteen edessä oli ruuhkaa. Jouko kyseli tarkkaan tulevan kalastuspaikan Tenolla ja valitsi rivistä vaapun, joka on oheisessa kuvassa. Väri on yksi versio "Mätökalasta" ja on ruskeaselkäinen. En ole vielä törmännyt aivan samanlaiseen vaikka monta olen jo nähnyt.
Ensimmäinen niemivaaralaiseni
Useimmat tuntevat Joukon nimenomaan vaapuntekijänä, mutta hän oli paljon muutakin. Meidän tiemme kohtasivat ensimmäisen vaappuostoksen jälkeen useamman kerran esiintymislavalla. Musiikkikauppaa pitänyt Jouko oli myös muusikko, joka tienasi kaupanpidon ohella myös esiintymällä ja soittipa hän myös muutamilla levyillä. Vaapunteko oli tuolloin vielä yhä vakavammaksi muuttunut harrastus. Lahden Kaupunginteatterissa pyöri 80-luvun loppupuolella Reino Helismaasta kertova näytelmä "Päivänsäde, minä ja menninkäinen". Jouko soitti tuossa näytelmässä olevassa mainiossa Toivo Kärjen (jota näytteli Paavo Kiiski) orkesterissa bassoa. Minä pääsin muutaman kerran tuohon lavalla soittaneeseen orkesteriin tuurajaksi kun sellaista tarvittiin. Niinpä sain soittaa Joukon kanssa yhdessä ja väliajalla juttumme taisivat useammankin kerran kääntyä vaappuihin. Oma vaapuntekoni oli tuolloin vasta alkuvaiheessa ja kokeneemman ajatuksia oli syytä kuunnella tarkasti.
Myöhemmin Jouko jätti musiikkikauppansa ja ryhtyi päätoimiseksi vaapuntekijäksi. Osman Niilolla taisi olla oma osuutensa asiaan ammatinvaihdon toteutumiseksi. Hän oli korvaamaton tietopankki Joukolle vaappujen kehittämstyössä. Kävin työkaverini kanssa Joukon pienen pienellä vaappupajalla Lahden Ahtialassa 90-luvulla juuri, kun JAN-vaappujen kovin kysyntä oli juuri alkamassa. Alan lehdet suitsuttivat JAN-vaappuja niillä saatujen huippusaaliiden myötä. Jouko tuskaili kovaa kysyntää ja vaapunteon määrän lisäämisen hankaluutta. Jouko pohti, että jos joku tekisi edes osan tuosta työstä, niin valmistusmäärää voisi ehkä nostaa. Mutta ongelma oli siinä, että ihan jokaisessa vaapunteon vaiheessa näkyy tekijänsä kädenjälki. Pienetkin poikkeamat alkuperäisestä pilaavat vaapun. Vaappuverstaalla vieraillessamme oli yksi harjoittelija kokeilemassa, voisiko hän kenties auttaa joissakin työvaiheissa. Kokeilu jäi kokeiluksi ja Jouko jatkoi yksin. Tuolta reissulta ostamani ja Joukon raitapuisella uittovavalla koeuitetut vaaput ovat vielä käyttämättömiä.
JAN "Papukaija" 7cm
JAN "Autiosaari" 7,5 cm
Jouko Niemivaaran perintö elää vielä pitkään. Näinköhän vaapunteon taito saavutti jonkinlaisen lakipisteensä Joukon ja hänen aikalaistensa ansiosta. Nyt villilohi elää olemassaolonsa kannalta kriittisintä aikaa. Koittaako lohivaapuille vielä joskus uusi kulta-aika?
Jouko Antero Niemivaara
23.07.1942 - 30.8.2024
Kuva Juha Wallin kirjasta
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti