Tervetuloa Hollolan Uistin -blogiin

Pääset aina blogin etusivulle klikkaamalla lohenpyrstön kuvan vasenta yläkulmaa, jossa lukee Hollolan Uistin vaalealla tekstillä.
Alla olevat kuvat näet suurempana klikkaamalla kuvaa.

sunnuntai 7. toukokuuta 2023

Mieluisia puhdetöitä

Menneellä viikolla saimme kokea pienen takatalven, kun yöpakkasten lisäksi päivälämpötilatkin jäivät vain muutamaan lämpöasteeseen. Nyt tilanne on muuttumassa ja ensi viikolla otamme aimo askeleen kohti kesää. Verstaalla lämmössä on syntynyt neljä kuksaa lähiaikojen tulevia merkkipäiviä silmälläpitäen. Jokainen kuksa on värimaailmaltaan täysin uniikki, sillä luontoäiti on pannut parastaan näitä pahkoja värjätessään ja kuvioidessaan. 


Kuksien rikasta värimaailmaa


Ei kahta samanlaista...

Kuksatöiden lisäksi verstaalla on päästy taas lohivaappujen pariin. Voimakkaan kontrastin selkäkuvio on saanut seurakseen muutaman värivariaation. Väreissä on pieni sukulaisuusyhteys perhoihin, mutta vaapuissa tällaisia on näkynyt harvemmin. Nämä vaaput pääsevät Norjaan, Namsenin lohien hämmästeltäviksi kesäkuussa. 


Selkävärit


Papukaijavärin sukua?


Viininpunaisella ja violetilla rungolla


Oliivi- ja kuparirungoilla


Norjan kalavesistä haaveileville ja muillekin kalastuksesta kiinnostuneille on ilmestynyt melkoinen tietopankki. Monni Himari on Pohjois-Norjaan muuttanut suomalainen kirjailija, retkeilytoimittaja, luontokuvaaja ja innokas kalamies. Hän on avannut nettisivuston, josta löytyy muun muassa täydelliset suomenkieliset ohjeet Norjassa kalastamiseen, lupien hankinnasta kalastusvinkkeihin. Sivuilta löytyy valtavasti tietoa ja vinkkejä myös koti-Suomen vesille: pilkkiminen, perhot, vieheet, taimenen kalastus, kalareseptit ja paljon paljon muuta. Sisältö on myös erittäin mukavaa luettavaa, kiitos Monni Himarin loistaville kirjoittajan lahjoille. Sivustolle pääsee tutustumaan tästä.


Varanginvuonon turskia


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti