Helenan eräopintoihinkin liittyvä neljän päivän vaellusretki toteutettiin Tunturintytöt-nimellä. Nelihenkinen tyttökvartetti aloitti retkensä Skaidijärven maisemista. Säidenhaltija näytti Tunturintytöille saman tien koko repertuaarinsa. Kahdessa päivässä koettiin yhdessä sateet, tuulet ja poutasäät. Retken avausosuus sujui kuitenkin muitta mutkitta ja tunturiylängön maisemat olivat pitkän odottamisen arvoiset. Tältä retkeltä Tarja löysi matkamuistokseen hirven kallon.
Seuraavaksi seurue suuntasi Norjaan, Rullesteinfjeralle. Tenon rantojen pyöreisiin kiviin aiemmin ihastuneet tytöt pääsivät yllätyksekseen varsinaiseen kiviparatiisiin. Rullesteinfjeran tuhannet sileät, toistaan värikkäämmät kivet lumosivat Tunturintytöt saman tien. Hankalahkon reitin haasteet unohtuivat aaltojen ja kivien luomassa ainutlaatuisessa äänimaisemassa. Äänien lisäksi rannalta avautui suora näkymä Tenovuonon suuhun ja Pohjoisen Jäämeren rannattomalle ulapalle. Tunturintytöt saivat päivän reissulleen seuraksi Elinan, Petun, Masan ja Arin.
Hyvin maistuneiden yöunien jälkeen tytöt lähtivät päiväretkelle Kuoppilastunturille. Säidenhaltija palkitsi tunturin huiputtajat mitä kauneimmalla säällä. Pieni tuulenvire piti hyttyset sukulaisineen loitolla. Hyvävoimaiset ja hyväntuuliset retkeläiset viettivät huipulla kunnon tovin, nauttien eväänsä auringon lämpimässä syleilyssä. Kuoppilastunturin huipulta avautuu tunturien kumpuileva maisema joka ilmansuuntaan. Maisemien ihailuun tämä paikka saattaa olla paras koko Utsjoella.
Käväisimme Petun kanssa kalaretkellä Skoganvarressa, Norjassa. Karasjoelta pohjoiseen sijaitseva paikka lienee tullut tutuksi monille TV:n kalastusohjelmista. Skoganvarren vesistöt kuuluvat Lakselvan latvoihin. Virtavesiä ja järviä riittää kalastettavaksi lähes loputtomasti. Maisemat tarjoavat ihailtavaa joka suunnassa. Meidän yhden illan retki tarjosi uskomattoman elämyksen, sillä harjukset olivat hurjalla syönnillä. Kymmenien vapautettujen harjusten lisäksi otimme kotiinviemisiksi neljä hyvin syönyttä harjusta.
Tänään kävimme Elinan ja Petun kanssa Pykeijassa. Sää oli "Pikku-Suomessa" kuin juhannusmorsian. Kävelimme aallonmurtajalla ja ihailimme kirkasta merivettä. Lokki nautiskeli hierualla laskuveden myötä esiin nousseita merisiiliä. Me nautimme huippuruoasta paikallisessa Bistrossa. Kävimme myös kurkkaamassa laiturissa olleita, ravintolan vuokraamia veneitä. Kookkaissa pulpettiveneissä oli tuttuakin tutumpi moottori ja kaikuluotain. Edullinen päivävuokra laittoi miettimään, että pitäisiköhän ensi kesänä...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti