Mennyt viikko tarjosi säiden osalta kaiken mahdollisen. Alkuviikon lumisateet vaihtuivat viikon edetessä kauniisiin ja lämpimiin kesäpäiviin. Alkuviikosta käväisimme pienellä retkellä Varanginvuonolla, Nessebyssä. Saimme mökkinaapurimme Aimon matkaamme ja vietimme yhdessä antoisan päivän aurinkoisella kalliolla hyvien eväiden kera. Ainoa vieheeseen tärpännyt kala, sei, karkasi rantavedessä kristallinkirkkaisiin Varangin aaltoihin. Nessebyn kirkon takaiselta kalliolta oli mukava seurata elämää vuonolla. Kalastusalus näytti saavan kalaa verkkoihinsa suuren lokkiparven seuratessa sitä tiiviisti. Näimme lukuisia eri lintulajeja, joita oli tarkkailemassa myös joukko pitkäputkisin kameroin varustautuneita lintubongareita.
Vesipääsky oli uskomattoman kesy
Merisiili
Kalastaja työnsä ääressä
Aimolla ja Katalla oli sama maku
Haahka seuraili touhujamme
Helenan kuksa on nähnyt monia maisemia
Torstaina kävimme Yläkönkäällä. Anittan ja Paulin seurana oli toinen kokkolalaiskaksikko Vilho ja Mika. Nämä herrasmiehet, poika ja isä, ovat tuttu näky lohijoen rannalla. Heittokalastukseen vihkiytyneet miehet viihtyivät tutun könkään rannalla kuin kotonaan ja tuntuivat tietävän lohien nousureitit tarkkaan. Aamupäivällä Pauli oli väsytellyt suurta, heitettyyn vaappuun tarttunutta lohta pitkään mutta lohi veti lopulta pidemmän korren.
Tulviva Yläköngäs kuohuu
Pojan ja isän nimikkomakkarat
Mika taitaa perhonheiton
Luonnon ihmeitä. Kiven kyljessä vesi pyörähtää spiraalin muodossa
Vilho - taitava kalamies nuoresta pitäen
Kun joessa vesi nousee yllättäen, voi se temmata mukaansa monenlaista tavaraa. Hannunväylän yläpäässä, Norjan puoleisella rannalla on tulvan tuoma vene. Norjan rekisterissä oleva ruuhen mallinen vene lienee helposti tunnistettavissa. Tiettävästi veneestä on jo ilmoitettu viranomaisille ja omistaja hakenee erikoisen veneensä turvaan ennen seuraavaa vedennousua.
Karannut vene on kumollaan rannalla
Tenon laakso lumoaa hienoilla maisemilla. Lumihuippuisten tunturien jylhät huiput kestävät ihailun kerta toisensa perään.
Tämäkin maisema on Pahtavaaralta
Kesän ensimmäinen retki Kuoppilastunturille tehtiin kesäisessä ja lähes tyynessä säässä. Katan mielestä päivä oli tähänastisista yksi parhaista ikinä. Jo menomatkalla porotokka seurasi meitä uteliaana. Katan geenit heräsivät unestaan ja lapinkoiran elämälle löytyi uusi tarkoitus, poro. Katan mielestä ainoa harmi oli se, että se oli kytkettynä, eikä päässyt vapaana tokan perään. Huipulle päästyämme saatoimme vain ihailla maiseman avaruutta. Mikään ottamamme kuva ei pysty edes tyydyttävästi kuvaamaan sitä tilan tuntua joka ympäröi huipulla kaukaisuuteen katselevaa silmäparia. On valtava etuoikeus päästä tällaiselle paikalle edes joskus.
Tokka seurasi johtajaporoa uskollisesti
Geaidnogaisa, Rastigaisa ja Kuoppilassuvanto
Rastigaisan rinteiltä riittää vielä sulamisvesiä
Tällä kertaa huipulla ei tuullut
Kalastusuutisista mainittakoon Anittan ja Paulin ensimmäinen lohijalka joka nappasi Paulin tekemään vaappuun lauantaina Junttikarin viereisestä Norjanväylästä. Tästä lohesta saimme mekin syödäksemme kunnon palat, mistä pyytäjille vielä erityiskiitoksemme. Lauantaina oli kalaa muutenkin liikkeellä sillä tutut miehet nappasivat lohijalan läheisestä "Kallen kuopasta" metrintarkalla soudulla. Viikon aikana on kuulunut saalisuutisia pitkin jokea. Lohimäärät joessa kasvavat päivittäin ja tulvan laskettua kalastaminen helpottuu päivä päivältä. Ensi viikolle on ostettuna yksi soutulupa. Olisiko onni niin myötä että silloin tarttuisi jonkinlainen juhannuslohi?
Iloiset Anitta ja Pauli sekä kristallinkirkas nousulohi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti