Tervetuloa Hollolan Uistin -blogiin

Pääset aina blogin etusivulle klikkaamalla lohenpyrstön kuvan vasenta yläkulmaa, jossa lukee Hollolan Uistin vaalealla tekstillä.
Alla olevat kuvat näet suurempana klikkaamalla kuvaa.

sunnuntai 2. joulukuuta 2018

Uutisia Finnmarkista


Menneellä viikolla saimme lukea monia pilkkijöitä koskevan uutisen Finnmarkista. Ensi keväästä lähtien 15.3.-15.6. välisenä aikana Finnmarkin järvillä kalastava ulkomaalainen saa kalastaa vain norjalaisen matkailuyrittäjän seurassa. Moni Finnmarkissa keväisin pilkkinyt saa nyt suunnitella reissunsa uudelleen. Uuden säännön toivotaan tuovan rauhaa ruuhkaisimmille alueille. Joidenkin ulkomaisten, tässä tapauksessa suomalaisten kalamiesten unohtamat hyvät tavat ja jälkeensä jättämät roskat ovat aiheuttaneet syystäkin pahennusta. Suomalaisilla kalamiehillä on nyt peiliin katsomisen paikka.


Rautuja näkyvissä!


Onneksi hyviä rautu- ja taimenvesiä on myös Suomen puolella. Omat pilkkireissumme ovat suuntautuneet lähes ainoastaan Utsjoen alueen järville. Lähimmät kalapaikat löytyvät pienen hiihtomatkan takaa ja matkailuyrittäjiltä löytyy kelkkataksi-palvelua sitä tarvitseville.


Perheemme on saanut uuden jäsenen. Kata on hurmaava lapinkoiratyttö joka löysi meiltä uuden kodin. Totti on opastanut Kataa talon tavoille ja koirapariskunta on löytänyt heti yhteisen sävelen. Arvokkaasti ikääntyneen Totin näkeminen saa Katan hännän vinhaan huiskeeseen. 


Kata

Kata on itse rauhallisuus. Se malttaa odottaa hötkyilemättä joka tilanteessa. Muut koirat se ottaa vastaan tyynen kohteliaasti. Hajut ovat Katalle tärkeitä ja sen hajuaisti on poikkeuksellisen tarkka. Pienikokoisen Katan askel on höyhenenkevyt. Se pystyy kulkemaan metsässä tontun lailla, täysin äänettömästi.

Koirapariskunta tarkkana



Totti osaa poseerata


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti