Tervetuloa Hollolan Uistin -blogiin

Pääset aina blogin etusivulle klikkaamalla lohenpyrstön kuvan vasenta yläkulmaa, jossa lukee Hollolan Uistin vaalealla tekstillä.
Alla olevat kuvat näet suurempana klikkaamalla kuvaa.

sunnuntai 30. joulukuuta 2018

Talvista Tenojokea


Jouluna ja sen jälkeisinä päivinä olemme saaneet nauttia hyvistä ulkoilusäistä. Pakkaslukemat ovat pysyneet maltillisina ja lunta on vähäisestä määrästä huolimatta riittävästi myös hiihtämiseen. Kävimme pienellä retkellä Vitosniemen tutulla kodalla. Joulun välipäivät olivat houkutelleet paikalle myös mukavan paikallisen pariskunnan, joka oli saapunut kodalle hakemaan apua kahvihampaan kolotukseen meidän tapaan. 

Tenojoessa vesi on korkealla ja sen jääpeite on epätasainen. Paikotellen joessa on pitkiä sulia virtapätkiä ja toisaalla jää on paksua sekä röykkyistä ahtojäätä. Vitosniemen männikkö on saanut olla toistaiseksi rauhassa hirviltä, mutta jäiden vahvistuminen muuttanee tilanteen lähiaikoina. Norjan puolelta saapuu perinteisesti joka talvi lukuisia hirviä herkuttelemaan täällä harvinaisen mäntymetsän antimilla. 

Ketut, jänikset ja myyrät ovat liikkuneet alueella ahkerasti. Herkkävainuiset Totti ja Kata ovat tarkastaneet päivittäin niiden uudet jäljet lähimaastossa.  


Keskipäivän aikaan on yllättävän valoisaa


Totti nauttii pakkaspäivästä Vitoslompolon rantapenkalla


Tällaisia sulia löytyy nyt runsaasti


Kivikosken Kuninkaankivi vaakunoineen on hieno näky talvellakin


Kivikoskessa Toppakiven huippu näkyy juuri ja juuri


Kotakahvit kuksista, tottakai


Tämä myyrä kävi näyttäytymässä meille


Katalle on riittänyt katseltavaa



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti