Tervetuloa Hollolan Uistin -blogiin

Pääset aina blogin etusivulle klikkaamalla lohenpyrstön kuvan vasenta yläkulmaa, jossa lukee Hollolan Uistin vaalealla tekstillä.
Alla olevat kuvat näet suurempana klikkaamalla kuvaa.

sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Kevätaskareita Utsjoella


Viime viikolla olleet vapaapäivät tuli vietettyä Utsjoella mökin huoltotöissä. Halsualta sain matkalle mukaani Heinon, monivuotisen lohestuskaverin. Polttopuukuorman ohella veimme mökille suurimman osan kesätavaroista. Utsjoella kevät oli saapunut poikkeuksellisen aikaisin. Linnut olivat asuttaneet tontin linnunpöntöt. Lämpötila oli keskikesän lukemissa ja Tenon vesi oli laskenut yllättävän alas. Kulkuttajat ahkeroivat joella ja soutukalastajat olivat saaneet ensimmäiset lohensa Karigasniemeä myöten. Keväthommien ohella ehdimme käydä kalassa Varanginvuonolla, Fuglebergetillä. Jäämeri palkitsi meidät hienolla seiti- ja turskasaaliilla. 


Halsuan karhukoiranpennut ovat päässeet uusin koteihinsa


Vastatervatut veneet odottavat pääsyä joelle Tenon rannassa


Hyljekivi näkyy jo näin paljon


Myyriä on paljon tänäkin vuonna


Tiltaltti on melko harvinainen Utsjoella


Leppälintunaaras valmistautuu pesintään


Leppälintu-uros on komea ilmestys


Lintukalliolla lokit ovat suuria ja uteliaita


Savustuspönttö on jälleen käytössä


Suuri turska täytti koko savustuspöntön


Nuotiokahveilla Viddasnjargassa


Tunturiylängöllä vihreää vasta odotellaan


Nuvvuksen upeita maisemia


Rastigaissa säväyttää aina



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti