Vaapuntekijän työmaa on loputon. Vaappujen uintien ja värien kirjo eri yhdistelmineen tarjoaa valtavasti kokeiltavaa. Vaapuntekijän on syytä perehtyä aikaisemmin tehtyihin vaappuihin, ikivanhoihinkin ja luotava omalla sarallaan myös jotain uutta. Näin toimimalla jokaisesta vaapuntekijästä tulee pieni palanen yleistä vaapun kehitystä.
Vaapunteon alkuvaiheessa hyviksi tiedettyjen värien jäljittely on luonnollinen osa kehitysprosessia. Myöhemmin omien värivariaatioiden tekeminen ja ennakkoluuloton kokeilu antavat vaappuharrastukselle loputtomasti mielenkiintoa.
Minun vaapunveistoni on keskittynyt lähinnä lohivaappuihin. Jokaisena kesänä löytyy omasta pakista muutama omintakeinen vaappu joiden toimivuutta testataan eri olosuhteissa. Vuosien saatossa on löytynyt muutama itse kehitelty ottiväri, mm. "Kivikoski", josta on tullut yksi luottoväri Tenolla.
Viime vuosien uusimpia löytöjä ovat "Anssin perho" ja "Fluorihilepunainen". Ensin mainittu on osoittautunut jo muutamana kesänä mainioksi pilvisen kelin ja tihkusateen vaapuksi kun taas jälkimmäinen on saanut kannuksensa puolipilvisellä ja kirkkaalla säällä.
"Fluorihilepunaisessa" selkä ja vatsa ovat saman väriset
Aimo ja "Fluorin" uhri
"Anssin perhoja"
Heino, Anssi ja "Anssin perhon" uhri
Kävimme tänään katsomassa tammikuun puolessa välissä ensi-iltaan tulleen Järven tarina -elokuvan. Upea dokumentti vie katsojansa myös pinnan alle kalojen maailmaan. Hollolassa sijaitseva Kiikun lähde on saanut elokuvassa ansaitsemansa huomion. Korkeatasoisen kuvauksen ja hienon tarinan lisäksi meihin teki vaikutuksen myös elokuvan musiikki, joka tuki tarinaa esimerkillisesti. Tämän kotimaista tuotantoa olevan elokuvan soisi jokaisen näkevän. Me suomalaiset olemme erityisasemassa. Meitä ympäröi uskomattoman kaunis luonto. Kunhan vain haluamme sen huomata.
Kiikun lähde Hollolassa - kuvattuna jo muutama vuosi sitten...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti