Tervetuloa Hollolan Uistin -blogiin

Pääset aina blogin etusivulle klikkaamalla lohenpyrstön kuvan vasenta yläkulmaa, jossa lukee Hollolan Uistin vaalealla tekstillä.
Alla olevat kuvat näet suurempana klikkaamalla kuvaa.

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Tunnelmaa


Eilen talomme täyttyi puheensorinasta kun "Uisteella" oli jokavuotiset koko perheen pikkujoulut. Säiden haltija päätti muuttaa maiseman talviseksi juuri oikeaan aikaan. Sisällä lämpimässä glögin ja kahvin kera nautittiin mm. jouluisia leivonnaisia. Kolmenkymmenen mukavan vieraan ikähaitari venyi yksivuotiaasta vaariin tai tässä tapauksessa ukkiin. Tonttulakkeihin sonnustautuneiden lastenlasten ukki, kokenut tenonkävijä Jouko suunnitteli uutta lohireissua muutaman vuoden tauon jälkeen. Toivottavasti tapaamme myös pohjoisessa.
Monet vieraistamme esiintyivät eilen ensi-iltansa saaneessa Teno-elokuvassa. Utsjoen ja Pohjois-Norjan maisemissa kuvatussa dokumentissa nähtiin mm. kalastuksen historiaa, pohjoista luontoa, vaellusta Kevolla ja lohenkalastusta Tenolta. 
Tämän vuoden pöytälätkän mestaruusturnauksessa riitti jännitystä. Kahden alkulohkon jälkeen kaksi parasta kummastakin lohkosta pääsi välieriin. Viime- ja toissavuoden mestari Petu sai välierässä armottoman vastuksen Tenskistä, joka venytti ratkaisun aina jatkoajalle asti. Hermojaraastava jännitysnäytelmä ratkesi kuitenkin Petun eduksi. Petu varmisti kolmannen perättäisen mestaruuden voittamalla jälleen isänsä finaalissa...

Tunnelmapaloja eiliseltä


Ensi-illan yleisöä


Konsta opettaa Väinöä ja Klaaraa lätkän saloihin


Kaisalla on turvallinen syli, tuumaa Sampo. Kaapo on samaa mieltä


Anton pelin tiimellyksessä


Tenski pukeutuu kravattiin ja pelaa kuin herrasmies


Seppo "kultaranne" Lehtinen


Tuula ojentaa palkinnon Petulle


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti