Tervetuloa Hollolan Uistin -blogiin

Pääset aina blogin etusivulle klikkaamalla lohenpyrstön kuvan vasenta yläkulmaa, jossa lukee Hollolan Uistin vaalealla tekstillä.
Alla olevat kuvat näet suurempana klikkaamalla kuvaa.

sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Pilkkikelit hakusessa


Ajelimme Tapaniniltana Lestijärven rantaan välipäivien viettoon. Paistettujen ahvenien maku oli jo kielen päällä kun ostimme pilkkisyöttejä matkan varrelta Viitasaarelta. Etelä-Suomessa lauha alkutalvi on pidätellyt pilkkijöitä muissa askareissa pohjoissuomalaisten nauttiessa lumisesta talvesta pakkasineen. Viime viikkojen vesisateet ja lämpimät ilmat olivat tehneet tehtävänsä Lestin jäälle. Jää oli ohentunut riskirajoille ja lukuisat halkeamat pienine railoineen pitävät pilkkijät rannoilla toistaiseksi. 


Lestijärven sulat rannat 


Kokkolalaiset Anitta ja Pauli poikkesivat kyläreissulla Niemellä. Lohenkalastuksen ohella tutuksi tullut mukava pariskunta taitaa myös kalaherkkujen teon. Tuliaisiksi tuotu merisiian mäti nosti riman korkeimmille kannattimilleen. Tätä kun laittaa voileivän kyytipojaksi niin...namskis, namskis!


Siian mätiä sopivasti suolattuna


Lumen puuttuessa päivien lyhyys korostuu. Pilvisinä päivinä keskipäivät ovat hämäriä kostean maan imiessä vähäisetkin valonrippeet. Talvipäivän seisaus on jo kuitenkin ohitettu. Kevättä kohti mennään kovaa vauhtia. 


Mökkitunnelmaa


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti