Tervetuloa Hollolan Uistin -blogiin

Pääset aina blogin etusivulle klikkaamalla lohenpyrstön kuvan vasenta yläkulmaa, jossa lukee Hollolan Uistin vaalealla tekstillä.
Alla olevat kuvat näet suurempana klikkaamalla kuvaa.

sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Esox Lu(ko)cius


Säät ovat suosineet ulkoilua ja syyssateet ovat loistaneet poissaolollaan aivan viime päiviin saakka. Maakuntaan tutustuminen on jatkunut Lahdesta pohjoiseen, Asikkalan Vääksyyn. Vaapuntekijöille Vääksy tuo mieleen maailman suurimman vaapunvalmistajan, Rapalan, jonka yksi tehdas sijaitsee yhä siellä. 
Vääksy sijaitsee luonnonkauniilla kankaalla erottaen toisistaan Vesijärven ja Päijänteen. Kuuluisan kanavan kautta vene- ja laivaliikenne pääsee vesistöstä toiseen sulkumestarin kädenheilautuksen kera. Sulutuksen yhteydessä kanavan yli rakennettu silta nousee pystyyn ja "muutama" litra vettä virtaa kolme metriä korkeammalla olevasta Vesijärvestä Päijänteeseen. 
Vääksyn kannaksen eli toisen Salpausselän korkeinta kohtaa kutsutaan Aurinkovuoreksi. Mahtavien maisemien höystämä ulkoilureitti kulkee aivan taajaman keskustan läheisyydessä. Reitiltä on todella hyvät näköalat sekä Päijänteelle että Vesijärvelle. 


Muutama porrasaskelma


Totti Aurinkovuoren laavulla


Näkymä huipulta


Päijänne


Metsäkurjenpolvi


Tällä viikolla Lahteen saapui liettualainen kapellimestari Vytautas Lukocius, joka on kova kalamies. Orkesteriharjoituksen jälkeen hän tiedusteli mahdollisuutta päästä kalaan työpäivän päätteeksi. Niinpä järjestimme reissun oitis, olivathan hauet olleet syönnillä viime aikoina...
Kimmon opastuksella tehty parin tunnin retki Työtjärvelle oli menestys. Kolme komeaa haukea ja ahven vetivät Vytautaksen suupielet kestohymyyn. Seuraavan päivän orkesteriharjoituskin oli mukava aloittaa kunnon kalajutulla. 


Vytautas ja hauki köydenvedossa


Hauki on jo lähellä


Tämä suurin painoi 8,1 kiloa...


...ja oli 103 cm pitkä


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti