Syksyn merkkejä

 

Perjantaina pääsin pitkästä aikaa Vesijärvelle kalaan. Remontti vei edellisten viikkojen vapaa-ajan melko tehokkaasti ja nyt kun sauna pesuhuoneineen on valmis, on mukava käydä järvellä ruokatarpeiden hankkimiseksi. Kun Helena lähti käymään "isolla kirkolla" opiskelujen vuoksi, suunnistimme Katan kanssa Messilän satamaan. 

Kyllä veneessä on mukavaa

Perjantaina oli hieno kalastuskeli. Pieni tuulenvire ei haitannut vesillä olemista, päinvastoin. Sadekuuro ohitti meidät kaupungin puolelta ja selkämme takaa paistaneen auringon ansiosta näimme todella komean sateenkaaren. Ahvenet löytyivät tuttuakin tutummalta paikalta, muutaman minuutin ajomatkan päästä satamasta. Aluksi kuoreparvi uiskenteli välivedessä, mutta ahventen pakottamina parvi nousi pinnan tuntumaan mistä lokitkin saivat lopulta vatsansa täyteen. Sain pyydettyä muutaman päivän syömäkalat nopeasti ja tällä kalareissulla ei kannattanut viipyä yhtään pidempään. 

Tämän sateenkaaren värit erottuivat selkeinä

Hanhet valmistautuvat jo syksyn muuttomatkaan. Pienemmät parvet lensivät aivan järven pintaa hipoen, mikä kiinnosti Kataa toden teolla. Suuret parvet kaartelivat kaakattaen korkeammalla ja hakivat vielä oikeaa lentomuotoa, auraa. 

Hanhet ovat aloittaneet muuttovalmistelut

Verstaalla tähdätään jo ensi kesään. Vaappujen tekoprosessissa veistäminen vie suurimman ajan. Vaikka olen tehnyt vaappuja jo pitkään, kuluu yhden rungon valmistamiseen n. 25 minuuttia. Tällöin haaparimasta katkaistu, vuoltu ja sileäksi hiottu aihio on saanut sisäänsä runkolangan ja painotuksen. Vuolemisessa on jotain samaa kuin purjehtimisessa. Määränpää ei ole se ainoa tavoite vaan se miten siihen tai sinne päästään. Käsin vuoltuihin vaappurunkoihin tarttuu enemmän tekijänsä kädenjälkeä ja henkeä. Tähän uskon vahvasti. 

Puukolla tehdyt

Saunaan, saunaan!

 

Remontti on ohi. Kylpyhuone ja sauna saivat kokonaan uuden, nykyaikaisen ilmeen. Lattioilla on uusi, entistä tummempi vinyylipinta. Saunan seinät käsiteltiin vahalla ja uudet, tervalepästä tehdyt lauteet antavat löylyhuoneelle viimeisen silauksen. Tummaa lasia oleva ovi istuu hyvin saunan uusiin väreihin. Pesuhuoneen seinät ovat uutta Fibo-Trespo -levyä, joka on suunniteltu erityisesti kosteisiin tiloihin. Suihkukaappi ja wc-pönttö kiiltävät niin ikään uutuuttaan. Hienoin yksityiskohta on ehdottomasti Sampon valitsemat valaisimet, jotka näyttävät pesuhuoneen seinässä kerrassaan hyviltä. Kahdeksanvuotiaan sisustajan valintaan kannatti luottaa!

 Saunan uudistettua tunnelmaa

Suihkukaappi on lasia

Sampon valitsemat, "kuplivat" valaisimet

Yläkerran parveke sai toimia remontin verstastilana

Tänään herkuttelimme oikein kunnolla. Laitoimme loimuttimeen reilun kokoiset medaljongit ja nautimme samalla ruonlaiton tuoksuista. Syödessä muistelimme yhteistä lohenväsytystä Tenolla noin kuukausi sitten...

Vesi kielellä

Tein juhlavaapun pitkän työuran päättäneelle, kalastavalle muusikolle. Myös minä toivotan antoisia eläkepäiviä, kireitä siimoja. 

Nimikkovaappu eläkepäivien kunniaksi 

Tunnelmia kesältä

 

Viikko kului yhdessä hujauksessa kun päätyöt alkoivat täydellä tohinalla viikonloppua myöten. Kotona remontti on ehtinyt loppusuoralle. Sauna on ollut valmis jo muutaman päivän ja kylpyhuone sai tänään uuden suihkukaapin. Jokohan sitä pääsisi tällä viikolla löylyihin? 

Mennyt kesä oli monin tavoin merkillinen. Luonto näytti jälleen voimansa tulvan muodossa. Utsjoki lähialueineen tarjoaa loputtomasti ihailtavaa ja yhteen kesään mahtuu lukemattomia muistoja. Ohessa muutama tuokiokuva viime kesältä.

Kesäkuun alkupuolella Teno tulvii oikein kunnolla

Kivikosken Kuninkaankivi on harvoin veden peittämä

Norjan suurtuntureilla oli reilusti lunta

Tenolla näkyy nykyään monenlaisia kulkijoita

Kata osaa rentoutua

Kotikuukkeli

Lättykahvit Yläkönkäällä

Kesäkuun lopun lumisade peitti lähitunturit

Skaidijärven vene on jo osa luontoa

Välimaan museotilan komeita hirsiä

Nuoraskarin ylväs hirvas

Meren äärellä

Tenovuonon jylhiä maisemia

Loppukesän aamu Kaavassa

Remontin keskeltä

Viime viikko ja viikonloppu sujui remonttia tehdessä. Talomme sauna ja pesuhuone saavat nyt kauan kaivatun ja perusteellisen päivityksen. Remonttia tehdessä tuli seurattua sivusilmällä viimeisen turistikalastusviikon tapahtumia Tenolla. Kovin hiljaista oli lohirintamalla muutamaa ilonaihetta lukuun ottamatta. Pari todellista isomusta ilahduttivat saajiaan. 

Omat menneen kesän ottivaaput poikkesivat jonkin verran perinteisten vaappuvärien valtavirrasta. Pyrin joka kesä testaamaan uusia värejä vanhojen verrokkivaappujen rinnalla. Joskus uudet värit eivät ole lohien mieleen, mutta tämä kesä antoi oppia enemmänkin. Uusista väreistä löytyi kolme, jotka jäävät varmasti käyttöön. 

Kesän ensimmäinen lohi tarttui kupariselkäiseen "Kivikoski"-väriin juhannuspäivänä. Samalla vaapulla tuli ensimmäinen lohi myös edellisenä kesänä. Kupariselkää ja hilettä löytyy myös uudesta vaappuväristä, jolla saatiin samana päivänä lohijalka. Kupari on aiemminkin osoittanut toimivuutensa värjääntyneessä vedessä. 

Duo värjääntyneeseen veteen

Seuraava lohi tarttui sitten todelliseen yllätykseen. Loppukesälle suunniteltu väri olikin se ärsyke, johon kirkas kojamo kimmastui keskellä heinäkuun alun päivää. Kontrastia on tässä värissä yltä kyllin. Samaan vaappuun tarttui pilvettömänä yönä heinäkuun viimeisinä päivinä kesän viimeinen, Nollamin kirkas kymppikiloinen. Tämä väri laitetaan korvan taakse.

"Heinäkuun jokeri"

MM Onnela on ollut luottoväri jo vuosia vaikka se sai nimen vasta vuonna 2018 Matin ja Mikan unohtumattoman kalareissun jälkeen. Tästä väristä on tullut luottokampe sen ensi kokeilusta lähtien. Tänä kesänä siihen tarttui lohi ja titti.

Alkuperäinen MM Onnela

Helenan kanssa yhdessä saatu komea kojamo jää mieleen monestakin syystä. Yksi monista onnistumiseen vaikuttaneista osatekijöistä oli osuva vaappuväri, uintia koskaan unohtamatta. Kontrastia oli tässäkin uudessa, tuunatussa Tornionjoen lainavärissä, mistä vielä kiitos Janille. Pimeämmällä kelillä sävytkin ovat toista maata.

Hämärämmälle kelille

Remontin keskeltä lähdimme viikonloppuna saunomaan Enolle, Lahden Navigaatioseuran mökille. Kaunis sää oli houkutellut järvelle lukuisia veneitä. Paluumatkalla ihastelimme lämmintä säätä ja kaunista auringonlaskua. 

Kuka tunnistaa tämän Enon asukkaan?

Helena ajaa auringonlaskussa "tukka putkella"

Viimeiset päivät Utsjoella

Viimeiset lomapäivät pohjoisessa ovat aina haikeudella kyllästetyt. Kesän loppumisen ensi merkit näkyvät ympäröivässä luonnossa. Muutamat kellastuneet lehdet koivuissa kertovat Lapin kesän lyhyydestä ja aamusumut syntyvät kun joen vesi on öisin ilmaa lämpimämpää. Pihan linnunpöntöt ovat tyhjentyneet ja odottavat uusia asukkaita taas ensi kesänä. Näkyvin kesän loppumisen merkki lienee kuitenkin auringon painuminen yöllä hetkeksi horisontin taakse. Haikeuden ohella sydämessä tuntuu kiitollisuus siitä, että olemme saaneet jälleen viettää aikaa näin hienossa paikassa.

 Kotiinlähtöpuuhat pakkaamisineen saivat odottaa keskiviikkoon asti, sillä maanantai ja tiistai täyttyivät ennalta suunnittelemattomilla puuhilla. Helena lähti maanantaina merikalareissulle Pykeijaan lyhyellä varoitusajalla ja minä pääsin yllättäen vielä lohensoutuun Juhan kanssa. Helenan reissusta voi lukea tarkemmin tästä. 

Illalla kun Helena paistoi minulle ja Juhalle aiemmin päivällä saamaansa turskaa, katselimme, kun venearmada ajoi ylävirtaan rauhoituksen päätyttyä. Syötyämme reilut annokset herkullista turskaa, päätimme Juhan kanssa että nyt suuntaamme kalaan tavanomaisesta poiketen alavirtaan, koska ylempänä on veneitä ruuhkaksi asti. Odottelimme pari, kolme tuntia ja lähdimme joelle. Saimme soutaa Kaavan suvannon yksinämme, samoin Nollamin. Kello oli lähestymässä puolta yötä, kun ihastelimme pilvetöntä taivasta ja Juha päätti pukea villapaidan yllensä kelin viilentyessä. Olimme juuri Nollamin alaosassa, kun oikea laitavapa alkoi nypyttämään, ikäänkuin siihen olisi tarttunut jokin pikkukala.

Juha otti vavan käteensä ja siima alkoi kulkea päättäväisesti suuntaansa vaihdellen. Kala uiskenteli poikkeuksellisen rauhallisesti, eikä tullut pintaan näyttäytymään. Lähestyimme Junttikarin niskaa ja vene oli huovattava lähestyvästä matalasta syvemmälle. Karia sivuuttaessamme näimme lohen jo pariin otteeseen, mutta se uiskenteli mieluiten pohjia myöten. Ihmettelimme lohen rauhallisuutta koko väsytyksen ajan. Junttikarin alapäässä se ui jälleen kerran veneemme vierestä, puolisen metriä pinnan alla. Lohen huomio taisi olla muualla, sillä koukku oli valmiina odottamassa ohittavaa lohta. Nopealla nostolla lohi oli veneessä ja kalapappi lauloi viimeisen värssyn. 

"Jopas on kaunis lohi!", kuului miltei yhdestä suusta. Sopusuhtainen ja kirkas toistametrinen naaraslohi, jonka suomuissa välähti auringon viimeisissä säteissä aavistus violettia. Soudimme rantaan ja verestimme lohen. Vaappu oli tukevasti kiinni lohen suussa ja lähti irti vasta pihtien kanssa. Otimme muutaman valokuvan ja aloitimme evästauon. Totesimme siinä eväitä syödessämme ja lohta ihaillessamme, että taktiikkamme toimi tänään täydellisesti. Onneksi emme lähteneet ylös muiden perässä, vaan valitsimme rauhallisemman kalastusalueen. 

Juha poseeraa lohikaunottaren, 10,3 kg / 103 cm, kanssa

Ottivaappu on tuttu tältä kesältä

Hymyt ovat herkässä

Tenovuono on maisemallisesti poikkeuksellisen komea paikka. Tutun kalapaikan muututtua maksulliseksi, saa siellä useimmiten kalastaa melko rauhassa. Tälle reissullemme saimme mukaamme Marian, jonka edellisestä reissusta Sandbuktalle oli ehtinyt kulua jo hyvä tovi. Keli oli hieno, lähes tyyni ja lisäksemme rannalla oli kalassa vain yksi pariskunta. Lokkiparvet pyydystivät tuulenkaloja ympäri vuonoa. Syötävää taisi olla taimenillakin yllin kyllin, sillä vieheemme eivät juuri niitä kiinnostaneet. 

Tenovuono merelle päin katsottuna

Maria kalastaa kesäkelissä

Kalamies ihailee kalapaikkansa kauneutta

Sateenkaaren terveiset lähdön hetkellä

Lohestusta parhaimmillaan

Alkuviikosta Savikon Ari piipahti kylässä. Kalantutkimukseen liittyvän työnsä ja Suomen Kalakirjaston pyörittämisen ohessa Ari ehtii käydä myös itse kalassa. Aina hyväntuulinen kalamies on oivaltanut kalastuksen syvimmän olemuksen. Arjen kiireet jäävät taka-alalle, kun luonnossa oleminen vie mukanaan. Harjusspesialistin käsissä kahdenkäden lohivapakin totteli nöyrästi Nuoraskarin kupeessa.

Ari "juttelee" perholle 

Arin perhorasia on taideteos sekä ulkoa että sisältä

Mökin hankkimisesta lähtien olemme perehtyneet Utsjoen alueen historiaan. Välimaan vanha saamelaistila on käymisen arvoinen paikka. Vuosisatoja samalla paikalla ollut tila on aivan Tenon rantatörmällä hyvien lohiapajien ääressä. Vastikään entisöity tila rakennuksineen tarjoaa mahdollisuuden tutustua vanhaan saamelaiseen elämäntapaan ja rakennuskulttuuriin. Kesäisin Välimaan tilalla on asukkaita. Viikoittain vaihtuvat lammaspaimenet saavat nauttia kauniin ja perinteikkään pihapiirin tunnelmasta ja seurallisten lampaiden läsnäolosta.

Osa Välimaan rakennuksista

Tämä lammas oli erityisen seurallinen

Lomamme Utsjoella on loppusuoralla. Viikonloppuna oli aika soutaa mökkiimme liitetty kiinteistölupa ja lupakaupan sivuilta löysimme yhden palautuneen kiinteistöluvan jonka Helena sai lopulta onnekkaasti itselleen. Tämän kalastusluvan tulemme muistamaan vielä pitkään, sillä se oli Helenan ainoa venelupa koko kesänä. Koska säät ovat olleet poutaiset viime päivinä, lähdimme kalaan vasta eilen illalla, kymmenen jälkeen. Nousimme Kivikoskeen ja aloitimme soudun. Vitoslompolossa kalastanut vene nousi jokea ylös kohti Osmaa ja jäimme joelle ainoana veneenä. Soudimme parituntisen rupeaman aina Junttikarille saakka. Helena ajoi meidät turvallisesti takaisin Kivikosken lähtöpaikalle. Matkalla emme nähneet ketään ja sumu alkoi hiipiä joen ylle ohuina kiehkuroina. Yön hiljaisin ja hämärin hetki oli alkamassa.

Pariairokaksikkomme Nollamin rauhallisessa tunnelmassa

Joen ilme muuttuu sumun myötä

Söimme vielä eväät ja vaihdoimme kaksi viehettä vapoihin. Veneliikenteelle arka Kivikoski oli saanut rauhoittua tovin ja lähdimme soutamaan. Laskimme varsinaisen kosken sekä Kuninkaankiven viereisen jyrhämän ja lohista ei kuulunut merkkiäkään. Näkymä alavirtaan oli kuin satukirjasta. Ohuet sumukiehkurat hiipivät joen pintaa ja tavoittelivat ylöspäin hitaiden liekkien lailla. Alimman mökin kohdalla odotukset olivat korkealla. Vene valui hitaasti alaspäin ja ottipaikka tuntui harmillisesti valuvan ohi ilman tapahtumia. Silloin Suomen puoleinen reunavapa taipui ja jarrun ääni oli vastaus toiveisiin. 

"Tämä ei ole kovin suuri", olivat Helenan ensikommentit kun lohi ei rynnännyt kovinkaan pitkälle ensisäikähdyksissään. Hetken päästä lohi näytti jo voimaansa uituaan kohti Norjaa ja kävi myös pinnassa. "Tämä on iso lohi", kuului nyt vavan varresta. Lohi teki muutamia voimakkaita ryntäyksiä mutta ei lähtenyt pitkille uintiretkille. Helena nautti ison lohen väsytyksestä ja piti lohta tukevassa otteessa. Helena totesi väsytyksen kestäessä että hänen aikaisempi ennätys menee nyt uusiksi, ja reilusti. Annebaktin yläpuolella lohi suunnitteli menevänsä rauhalliseen rantapoukamaan, mutta palasi sitten pikavauhtia kiertämään venettämme joka laskeutui Vitoslompolon mietoon virtaan. 

Näimme lohen nyt pari kertaa läheltä kun se ui kohti venettämme. "Kojamo on ja paksu". Vitoslompolon alaosassa se tuli lähemmäs pintaa aivan veneen vieressä eikä arvannut että nostokoukussamme on melkoisen pitkä varsi. Samassa oli koukku kiinni lohessa ja leveä pyrstö heilui ilmassa. Kojamo oli hetkessä veneessä ja kalapappi antoi viimeiset terveiset salamannopeasti. 

Soudimme rantaan Alemman Vitosjoen alle ja ihastelimme sekä hämmästelimme veneessä makaavaa lohta. Vankka kojamo oli väristä päätellen ollut jo hetken joessa. Toiko alkuviikon sateiden aiheuttama vedennousu tämän kojamon paikalle jostain alempaa? Viime päivien huonojen saalisuutisten jälkeen pyynnin ajoitus oli varmasti yksi tärkeimmistä tekijöistä lopputuloksen kannalta. Uusi ottivaappu, joka oli syvällä lohen suussa, oli myös lohen mieleen. Vaapun väristä kiitokset menevät Jani Lehtoselle. Väylän värit toimivat myös Tenolla. 

Tämän lohen kanssa voi todeta että kun kaikki lohenkalastuksen osaset napsahtavat kohdilleen niin tulos voi olla näinkin hieno. Tämän lohen arvo nousee todella korkealle. Johkamiellin mökillä kojamon mitoiksi varmistettiin 114,5 cm ja 16,1 kg. 

Kiitos Teno!

Komea on kojamo

On sillä sitä pituuttakin

Ottivaapun väri on kuin tehty kojamoille

Nuorissa on tulevaisuus

Peltoniemet omistivat aikanaan Johkamiellin mökkimme ja kymmenen vuoden tauon jälkeen Jukka-Pekka toi perheensä Tenon törmälle. Jos oli kalastuskärpänen puraissut aikoinaan Kalle-pappaa, niin samaa täytyy ehdottomasti sanoa myös J-P:n pojasta Veetistä. Veeti on nuoresta iästään huolimatta harvinaisen kiinnostunut kalastuksesta. Kalastuslehdet ja -katalogit luetaan kannesta kanteen ajatuksella ja suurella innolla. Kalastuskokemustakin on jo ehtinyt karttua melkoisesti. Monet komeat hauet pyydystäneelle Veetille oli matka Tenolle toiveiden täyttymys.  

Ensi töiksemme matkasimme Varanginvuonolle merikalaan. Nessebyn kirkon lähistöllä ihailimme kauniin turkoosia ja kirkasta merivettä. Kauniissa säässä kalastaessamme saimme rannalle pienen turskan ja sein, jotka päästimme molemmat kasvamaan. 

Maastoutunut Salla nauttii maisemista Nessebyn rantakallioilla

Värikkäät meritähdet

J-P ihailee meren puhtautta

Tiistaina Veeti pääsi mukaan lohensoutuveneeseen Tenolle. Lohet eivät olleet kiinnostuneita pyydöistämme, mutta onneksi Annebaktin harjukset innostuivat pienestä Red Tagista. Auringon paistaessa pilvettömältä taivaalta Veeti sai väsytellä elämänsä ensimmäiset harjukset ja vieläpä oikealla perhovavalla. Kookkaat harjukset antoivat kunnon vastuksen siiman päässä eivätkä päästäneet Veetiä helpolla. Mökiltä löytynyt Kalle-papan vanha ja muistorikas perhovapa keloineen lähti Veetin mukaan kotimatkalle Ouluun.

Veetin ihka ensimmäinen harjus oli näin komea

Päijäthämäläiset Sampo ja Väinö ovat veljeksiä. Kummipoikamme Väinö sai väsytellä viime kesänä  metrisen tenolaislohen. Tämä mielessään hyppäsi pikkuveli Sampo lauantaina lohiveneen kyytiin suurin toivein. Pääsimme laskemaan Kivikosken aamuseitsemältä "paalupaikalta" sillä olimme ainoa paikalla oleva venekunta. Keli oli täydellinen. Pilvinen ja lämmin aamu huokui kosteutta. Sumupilviä roikkui joen töyräillä ja lähivaarojen rinteillä. Varsinaisen kosken ja Kuninkaankiven viereisen kuopan saimme soutaa rauhassa. Päästyämme alimman mökin kohdalle, taipui reunavapa tärpin merkiksi ja jarru aloitti mieluisan soittonsa. Seitsemänvuotias Sampo otti kalavavan hoitaakseen ja minä keräsin muut vavat tieltä. Lohi oli kuitenkin niin vahva että Sampo pyysi välillä väsytysapua,  lohen teutaroidessa kauempana ylävirrassa. 

Lohen syöksyt lyhenivät ja välimatkamme pieneni hetki hetkeltä. Kun olimme päässeet Vitosniemen kodan kohdalle, päätti nostokoukku lohen vastarinnan lopullisesti. Sampo ihasteli lohta silmät pyöreänä eikä ollut uskoa tapahtunutta todeksi. Veneessä makasi nyt lähes metrin lohi. Ajoimme takaisin Kivikosken lähtöpaikalle, olihan lohi tarttunut ensimmäisellä laskulla. Rantaan päästyämme saimme seuraksemme Anin ja Paulin jotka antoivat meille aamun ensimmäisen laskuvuoron, heidän odottaessa mökillänsä laskumme ajan. Pian Sampoa onniteltiin kuin ketä tahansa lohimiestä kädestä pitäen. Paulin digivaaka kertoi lohen painoksi 8,25 kg! Mökillämme Johkamiellissä lohi myös mitattiin. Pitkänhuiskea lohimamma oli 97,5 cm. Harva seitsemänvuotias on saanut tuollaista lohta koskaan. 

Onnelliset lohimiehet

Ottivaapun väri oli MM Onnela

Kummipoika Väinö pääsi veneeseen tänään. Veljeksillä tuntui olevan onnenpäivät, sillä olimme tänäkin aamuna ensimmäisellä laskulla, kun vapa taipui kalan merkiksi. Vitoslompolon niskalta tarttunut titti ryntäsi tärpin jälkeen veneemme viereen ja lähes tarjoutui haavittavaksi alta aikayksikön. Innokkaasti hyppivä titti sukelsi pian haavin pussiin ja taas veneessä riemuittiin onnistumisesta. Titin viimeinen ateria oli tänäänkin Hollolan Uistin MM Onnela -väreissä.

Väinö ja mieluisa pikkulohi

Runsasluminen talvi näkyy vielä tuntureilla. Kun tasan kaksi vuotta sitten kävimme Helenan kanssa Rastigaisalla, oli suurtunturin rinteellä yksi lumilaikku. Tänä kesänä on toisin. Kesä on ollut viileä ja lunta on vielä monin paikoin. 

Rastigaisalla on lunta vielä reilusti

Loppukesän aamut ovat upeita. Viileinä öinä sumukiehkurat täyttävät jokilaakson kun joen vesi on ilmaa lämpimämpää. 

 Aamu Kaavassa