Tervetuloa Hollolan Uistin -blogiin

Pääset aina blogin etusivulle klikkaamalla lohenpyrstön kuvan vasenta yläkulmaa, jossa lukee Hollolan Uistin vaalealla tekstillä.
Alla olevat kuvat näet suurempana klikkaamalla kuvaa.

sunnuntai 15. toukokuuta 2022

Uusi vaappunikkari

 Kevään yhteisellä pilkkireissullamme sovimme Myrskyn kanssa että näemme vielä ennen kesää vaappuverstaalla. Tänä aamuna aloitimme sovitun vaapunteon opiskelun. Myrsky on innokas kalamies ja kalastaminen itse tehdyillä vaapuilla tuntui loistavalta idealta. Varoitin Myrskyä vielä aamulla, että tähän hommaan voi jäädä koukkuun. Päättäväinen nuorimies tarttui epäröimättä haasteeseen ja lastut alkoivat lentää verstaalla. Aika kului kuin siivillä ja lukuun ottamatta jäätelö- sekä lounastaukoja, päivä kului verstaan uumenissa. Ensimmäisen päivän tuloksena valmistui kaksi hienoa vaappurunkoa. Puukonkäyttö sujui hetki hetkeltä sujuvammin eikä laastarilaatikkoonkaan tarvinnut päivän aikana kajota. Ensi kerralla pääsemme harjoittelemaan maalaushommia kynäruiskun avulla.


Ensimmäiset lastut lentävät haapapalikan pinnasta


Nyt aihiota viimeistellään hiomalla


Hienoa jälkeä


Lankauran piirtäminen ennen sahausta


Nyt runkolangatkin on liimattu


Lauantaina kävimme järvellä Väinön kanssa. Lämmin keli helli meitä ja muita vesillä olleita. Väinö harjoitteli veneellä turvallista liikkumista kummiensa opastamina. Kävimme samalla jigaamassa tutut paikkamme laihoin tuloksin. Ahvenet olivat vielä kutualueillaan. 


Väinö kipparina


Kalastaminen on rentouttavaa puuhaa


Veneilyä parhaimmillaan


Kata viihtyy veneen kyydissä


Valkoposkihanhet asustelevat satamassa


Kala- ja lapintiiran erottaa nokan väristä. Lapintiiran nokka on yksivärinen, siis punainen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti