Tervetuloa Hollolan Uistin -blogiin

Pääset aina blogin etusivulle klikkaamalla lohenpyrstön kuvan vasenta yläkulmaa, jossa lukee Hollolan Uistin vaalealla tekstillä.
Alla olevat kuvat näet suurempana klikkaamalla kuvaa.

sunnuntai 13. helmikuuta 2022

Puukkokurssilla

Viikonloppuna pääsin koulunpenkille kun Hanna houkutteli minut mukaan Wellamon puukontekokurssille. Hanna oma, edellisellä kurssilla tekemä puukko oli sen verran hieno, että pitihän sitä lähteä kokeilemaan kuinka puukko syntyy. Kurssin opettajana on Hannu Jääskeläinen ja opetus tapahtuu Hämeenkosken koulun teknisen työn tiloissa. Osallistujista moni on ollut jo useammalla kurssilla. Rento ja huumorilla höystetty tunnelma sekä Hannun kannustava opetus takaavat viihtymisen. Ei ihme että tälle suositulle kurssille pääsi vain peruutuspaikan kautta. Oli innostavaa nähdä muiden aiemmin valmistuneita puukkoja, joiden ulkonäkö kesti tarkimmankin tarkastelun. Ilahduttavaa oli myös huomata, että puukonteko sopii kaikenikäisille ja myös naisille. 

Tällaiselle puunikkarille oli antoisaa kuulla metallin työstämisen fysiikasta, raudan ominaisuuksista, lämpötiloista, karkaisusta, päästämisestä ym. Paljon uutta tietoa, jonka omaksumiseen menee varmasti tovi. Onneksi kurssi jatkuu ensi viikonloppuna, jolloin puukon lisäksi valmiiksi pitäisi saada myös tuppi. Toivottavasti ehdin saada kaikki tehtyä vaikka en pääse osallistumaan perjantai-illan opetukseen. 


Rauta on kuumaa


Teräaihiot lämpenemässä kaasukäyttöisessä ahjossa


Nina takomassa terän ruotoa


Kurssin opettaja Hannu Jääskeläinen ja Reino Koho suunnittelemassa


Palkittu puukontekijä Esko Ihamäki on varsinainen tietopankki


Hanna on jo toisella puukkokurssillaan


Oma puukon terä alkaa näyttämään oikealta


Terän lämmitys ennen karkaisua


Karkaisu tehdään öljyyn


Johanna hioo teräkulmat sapluunan avulla


Karkaistu ja päästetty terä on saanut nimikirjaimet


Kahvan työstö on alkanut


Terä alkaa olla paikallaan


Terä on liimattu kahva-aihioon




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti