Tervetuloa Hollolan Uistin -blogiin

Pääset aina blogin etusivulle klikkaamalla lohenpyrstön kuvan vasenta yläkulmaa, jossa lukee Hollolan Uistin vaalealla tekstillä.
Alla olevat kuvat näet suurempana klikkaamalla kuvaa.

sunnuntai 6. helmikuuta 2022

Kuulumisia lohirintamalta

Suomalaiset ja norjalaiset kalantutkijat ovat julkaisseet tuoreet tiedot viime kesän kaikuluotauksien tuloksista (englanniksi) Tenojoen vesistöissä. Pulmangissa sijaitsevan pääuoman kaikuluotaimen tulokset tarkistettiin viime kesän kyttyrälohi-invaasion vuoksi. Viime kesän nousulohien määräksi saatiin reilut 26000 lohta, mikä on selkeästi enemmän kuin edellisen kesän n. 14 600 lohta. Silti nousulohia saisi olla moninkertaisesti enemmän, onhan Tenon vesistöalue huomattavan laaja. Sivujokien kannoissakin oli selkeää nousua. Suunta on ylöspäin ja kertoo kalastuskiellon myönteisistä vaikutuksista lohikantoihin. Samalla tukijat suosittelevat kuitenkin kalastusrauhoituksen jatkamista tai erittäin rajoitettua kalastusta. Kyttyrälohien määrä oli luotauksen mukaan kesällä 2021 n. 45-50 000, eli noin kymmenkertainen edelliseen kyttyrälohien nousukesään verrattuna. Kyttyrälohi näyttää leviävän koko Finnmarkissa hälyttävää vauhtia. 




Tänään 6.2. on vietetty saamelaisten kansallispäivää. Päivää juhlitaan niin Suomessa, Ruotsissa kuin Norjassakin. Utsjoella sijaitsevan mökkimme ansiosta saamelaisuus on tullut meillekin tutuksi monin tavoin. Sukukirjamme tietojen mukaan n. 350 vuotta sitten saamelaisia asui nykyisen Keski-Pohjanmaan alueella asti. Saamelaisten omia uutisia, Oddasatia tulee seurattua säännöllisesti.

 

Utsjoella, Välimaan tilalla voi tutustua 1800-luvun saamelaiseen rakennusperintöön 


Hollolan Uistimen nettisivuja on päivitetty. Vaappugalleriaan on lisätty vuoden 2020 ottivieheiden lisäksi pari uutuutta. Lisäksi NikkArin Nurkkauksesta löytyy joitakin viimeisimpiä askareita.


Tämä vaappu oli kesän 2020 parhaimmistoa


Tänään kävimme pilkkiretkellä tuulessa ja tuiskussa. Sukset olivat todella tarpeen, sillä jäällä oli reilusti lunta, kiitos viime aikojen jatkuvien lumisateiden. Ahvenet olivat nyt hukassa ja vapoja notkuttivat särjet, lahnat ja pasurit. 

Tämä pasuri otti tasuriin, kuinkas muuten




  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti