Kesälomat on vietetty ja paluu päivätöihin tapahtuu tuota pikaa. Viivyimme kotimatkalla muutaman päivän Keski-Pohjanmaalla sukuloimassa ja ihmettelimme etelään päästyämme jälleen kerran hämärtyviä iltoja ja pimeitä öitä.
Lestillä laulujoutsen ruokaili aivan mökin edessä
Kesä Utsjoella oli monella tavoin erilainen aiempiin verrattuna. Kiihtynyt pandemia sulki meiltä päijäthämäläisiltä ovet Norjaan ja haaveillut taimenenpyynti- ja merikalastusreissut jäivät odottamaan ensi kesää. Toisaalta Utsjokeen ja sen tarjoamiin mahdollisuuksiin tuli tutustuttua aiempaa tarkemmin.
Kotona on riittänyt hommaa. Kotiutumisen ja tavaroiden purun jälkeen tein lupaamani saunaneduskyltin Tornionjoen varteen. Saman lohenkuvan olin tehnyt taannoin erääseen leikkuulautaan, tosin paljon pienempänä. Nyt valmistuneen nimikyltin koko on 60cm x 120cm, joten se ei jää näkemättä kauempaakaan katsottaessa.
Ensi piirrettiin luonnos kartongille
Valmis nimikyltti saunarakennukseen
Kävimme viikolla kauniin illan kalareissulla Vesijärvellä. Ahvenet eivät ole vielä kunnolla syönnillään, mutta kuhat tärppivät ahvenjigejämme useasti. Veneeseen asti nousi lopulta kolme kuhaa, joista yksi pääsi kookkaimpana ruokapöytäämme.
Kata tähystää veneen etukannella tottuneesti
Perjantaiaamuna teimme pienen patikkaretken Salpausselälle, Tiirismaan maisemiin. Ulkoilijoille on nykyään esimerkillisen hyvin merkityt reitit opastuskarttoineen. Samassa yhteydessä kulkijat saavat tietopaketin alueen ominaispiirteistä ja syntyhistoriasta. Kakkosaamukahvit joimme lähellä Tiirismaan huippua, Martan maja-laavulla. Tiirismaan huippu on muuten Etelä-Suomen korkein kohta, 223m merenpinnan yläpuolella.
Yksi monista opastus- ja infotauluista
Suunta on selvillä
Näin siistillä laavulla, Martan majalla, on mukava käydä
Kata ihastelee Pirunpesän jopa 20-metrisiä pystysuoria kallioseiniä
Ihasteltavaa luontoa löytyy joskus kotipihalta. Siili ilmaantui toissailtana Katan ruokakupin ääreen. Koiran kuivaruoka on siilille mieluista syötävää ja jopa terveellistä. Tämä siili ei ruokatarjoilun jälkeen arkaillut ympärillä häärivää kuvaajaa. Tavataankohan me vielä uudestaan?
Siili osasi kallistaa ruokakuppia syömisen helpottamiseksi
Tämä niittyheinäsirkka otti aurinkoa portaillamme
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti