Eilen kävimme Kimmon kanssa aamupäiväreissun Vesijärvellä. Luonnon rauhoittavasta vaikutuksesta emme päässeet juurikaan nauttimaan, sillä Messilän rannassa käytiin vesijettien SM-kisat. Onneksi kilpailun rata oli rajattu pienelle alueelle ja sataman käyttäminen oli mahdollista. Metakan johdosta suunnistimme Enonsaaren läheisyyteen, missä saimme nauttia poikkeuksellisen hyvästä kuhien syönnistä.
Menneen kesän helleputken vuoksi heinäkuussa syntynyt happikato koitui Vesijärven kuorepopulaation kohtaloksi. Ylen uutisetkin kertoivat kymmenen tuhannen lokin parvesta herkuttelemassa Vesijärven pintaan nousseita kuoreita. Kaikua tarkastelemalla kuoreiden väheneminen on nyt helppo todeta, sillä kuoreita näkyy vain pieninä parvina aikaisempien "lauttojen" sijaan. Kadonneiden kuoreiden mukana myös ahvenet ovat vähentyneet. Ovatko ne vaihtaneet happi- ja kuorerikkaampiin osiin järveä, se on vielä selvittämättä.
Meidän lauantainen kalareissumme sujui kuitenkin mainiosti. Kuhat olivat todella aktiivisia ja lähes joka heitolla joku eväkkäistä yritti saada jigiä suuhunsa. "Kalatiskin" reunat olivat kuhien miehittämiä ja saimme lyhyessä ajassa saaviin erinomaiset ruokakalat puolimetrisistä kuhista. Muutama ahven sentään saatiin, mutta yleensä ahvenien määrä on selvästi kuhia suurempi, varsinkin kun kalastamme ahvenille sopivammilla jigeillä.
Tenon tilanne on ollut viime aikoina esillä useasti. Kyttyrälohien määrä koko Finnmarkissa on ollut moninkertainen aiempiin kesiin nähden. Lisäksi monien jokien lohenkalastus keskeytettiin huonon lohennousun vuoksi, poikastuotannon varmistamiseksi. Tutkijoilla ovat nyt kädet täynnä työtä. Toivottavasti eri maat pystyvät tehokkaaseen yhteistyöhön oikean tiedon saamiseksi lohikadon syistä. Aikaa ei liene enää kovin paljoa hukattavaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti