Tervetuloa Hollolan Uistin -blogiin

Pääset aina blogin etusivulle klikkaamalla lohenpyrstön kuvan vasenta yläkulmaa, jossa lukee Hollolan Uistin vaalealla tekstillä.
Alla olevat kuvat näet suurempana klikkaamalla kuvaa.

sunnuntai 25. huhtikuuta 2021

Kuksa-Katerina

 Kauneus ja estetiikka ovat lähellä Katerinan sydäntä. Valokuvauksen ja maalaamisen lisäksi kädet kaipasivat uudenlaista tekemistä. Kun ehdotimme Katerinalle oman kuksan tekemistä, aloitettiin yhteisen viikonlopun etsintä kalentereistamme välittömästi. Tänä viikonloppuna oli vihdoin SE viikonloppu. Kuksan tekeminen alkoi sopivan pahkapuun valitsemisella. Kolmesta vaihtoehdosta Katerina valitsi itse mieluisimman. Valitussa pahkassa näkyi selvästi loimuja ja muita kuvioita. Seuraavista kuvista pääsemme seuraamaan viikonlopun "kuksakurssin" etenemistä ja hienoa lopputulosta. Katerina on taitava ja huolellinen käsityöläinen, joka oppi käyttämään kaikkia uusiakin työkaluja hämmästyttävän nopeasti. Hän on myös uskomattoman sitkeä työssään ja mahtavan mukavaa seuraa.


Kuksa on piirretty pahkaan ja työ aloitetaan pohjan sahauksella


Nyt vuorossa kupin työstäminen taltalla


Kourutaltalla kuppiin saadaan oikea muoto


Kupin hionnassa oikeat työvälineet auttavat paljon


"Raspi-Roope" on korvaamaton apu ulkopuolen muotoilussa


Tällä laikalla tulee jo tasaista jälkeä


Käsihionnalla saavutetaan lopullinen pinta


Katerinan huolellisuus näkyy kaikessa


Kuksa keitetään suolavedessä sitkeyden saamiseksi


Katerinan ensimmäinen itse tehty kuksa on kaunis kuin koru


Pahkan loimut ovat uskomattoman vahvat


Pahka on kaikin tavoin koristeellinen väritykseltään


Kahvan muotoja


"Kuksa-Katerinan" loimukuksa


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti