Tervetuloa Hollolan Uistin -blogiin

Pääset aina blogin etusivulle klikkaamalla lohenpyrstön kuvan vasenta yläkulmaa, jossa lukee Hollolan Uistin vaalealla tekstillä.
Alla olevat kuvat näet suurempana klikkaamalla kuvaa.

sunnuntai 8. joulukuuta 2019

Juhlapäivä


Eilen talomme täyttyi Uisteen lähipiiriläisistä kun vietimme jälleen yhteistä pikkujouluiltaa. Yli kolmekymmentä eri puolilta eteläistä Suomea saapunutta kalastus-, ulkoilu- ja nikkarointiharrastuksen yhdistämää ihmistä löysivät helposti yhteiset puheenaiheet. Mukanaan nämä leipomis- ja kokkaustaitoiset "Uisteelaiset" toivat uskomattomia suolaisia ja makeita herkkuja, joita nautimme illan kuluessa lukemattomia kertoja santsaten.


Pöytä notkuu kuin Linnan kutsuilla


"Herkkua on siinä monenlaista"


Suolaisia makupaloja Hämeenlinnasta


Tyrniherkkuja


Lapinkoira- ja kalapipareita


Teno 2019 -elokuvan ensi-illan jälkeen ohjelmassa oli Atten taidokkaasti, kitaransa säestyksellä esittämät joululaulut. Tunnelmasta toiseen vieneistä joululauluista mainittakoon J. Leskisen Sika, jonka taustakuoron rohkea osuus taisi yllättää myös itse solistin. Jutellessa Atte osoittautui aktiiviseksi kalamieheksi, joka on kokeillut myös vaapunveistoa. Pieni aavistus jäi, että taidamme saada hänestä myöhemmin seuraa myös kalavesillä. 


Elokuva on juuri alkanut


Otso viihtyi Tuulan turvallisissa käsissä


Mika - kalamies jokaisena vuodenaikana


Atte laulaa, kitara soi ja yleisö viihtyy


Toisena yllätysnumerona saimme nauttia Ossin taidokkaasti esitetystä joululaulukimarasta. Tässä potpurissa hypittiin nerokkaasti laulusta toiseen, eri säkeiden seuratessa osuvasti toisiaan. 

Ilta päättyi vatsat piukeina pelattuun pöytälätkäturnaukseen. KJJ-vaapun Kimmolta lahjaksi saatu kiertopalkinto, hieno pokaali, houkutteli pelaajia pistämään parastaan. Tästä vuodesta lähtien turnauksen voittaja saa palkinnon vuodeksi kotiinsa sekä nimensä kaiverrettuna pokaalin nimilaattaan. 


Anskun peli-iloa


Aatun ja Väinön peli meni jatkoajalle


Ossi - laulava pöytäjääkiekkoilija


Hannan ranteissa on ruista


Petun tyylinäyte


Kahden lohkon alkusarjojen jälkeen mitalipeleihin pääsivät Ossi, Ari, Petu ja Niko. Kiekkoreippaan pelipaitaan sonnustautunut Niko oli loppupeleissä hurjassa iskussa ja voitti lopulta finaalissa Arin murskaavasti 5-0! Petu toipui tappiostaan Nikolle ja voitti pronssia. Onnittelumme uudelle mestarille! Pokaali matkaa ensi vuodeksi Lahden Mukkulaan.


Niko - Hollolan Uistimen 
Pöytälätkämestari 2019


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti