Verstas on ollut viime aikoina kuin myrskyn jäljiltä. Samanaikaisten pikku projektien monet työkalut ja "jokunen" lastu lattialla, saattavat näyttää pienessä verstaassa melkoiselta kaaokselta. Tulostakin sentään syntyy. Tänään sain viimeisteltyä Helenan aiemmin aloittaman pahkalautasen joka pääsee jokapäiväiseen käyttöömme. Samasta jättipahkasta on aiemmin valmistunut mm. kello ja lisää on vielä tulossa. Tämä värikäs lautanen pääsee pöytään leipä- ja leivonnaislautaseksi.
Hienot loimut kulkevat läpi lautasen
Luonnon omaa taidetta
Pihaltamme kaadetusta pihlajasta sahasimme aihiot aitoihin erälautasiin. Pienen hionnan jälkeen ne ovat valmiita vaikkapa tuleville pilkkireissulle mukaan otettaviksi. Veikkaanpa että näistä syödään ensi talvena vielä monet paistetut leipäjuustopalat lakkahillolla. Ja paljon muuta.
Lautasaihiot juuri sahattuina
Uusin Teno-elokuva on valmiina postitettavaksi tai jotenkin muuten kuljetettavaksi, kiitos meneillään olevan postilakon. Elokuvassa esiintyvät saavat omansa heti 7.12 olevan ensi-illan jälkeen.
Tuttuakin tutumpi Kivikoski
Taavetin seikkailut jatkuvat taas joulukuussa. Jo useamman vuoden ajan on Taavetti pitänyt omaa joulukalenteriaan, missä seurataan tontun monenmoisia puuhia joulun alla. Kommelluksilta ei vältyttäne tänäkään jouluna...
Taavetilla on oma joulukalenteri
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti