Tervetuloa Hollolan Uistin -blogiin

Pääset aina blogin etusivulle klikkaamalla lohenpyrstön kuvan vasenta yläkulmaa, jossa lukee Hollolan Uistin vaalealla tekstillä.
Alla olevat kuvat näet suurempana klikkaamalla kuvaa.

sunnuntai 17. marraskuuta 2019

Syksyn siikoja


Perjantaina veimme veneemme talvisäilöön. Kun moottorikin on juuri saanut vuosihuoltonsa, on vene keväällä heti valmis tosi toimiin. Uusi kaiku/plotteri asennetaan luonnollisesti hyvissä ajoin ennen vesillelaskua.


Helena ja Kimmo pistääntyivät Kymijoen Korkeakoskella siikaongella. Viileästä aamusta huolimatta laiturilla oli lukuisia siianonkijoita. Laiturilta tapahtuva onginta poikkeaa hieman meren rannoilta tapahtuvasta onginnasta. Siika-apaja on Korkeakoskella melko pienellä alueella, joten syötit painoineen heitetään paikoilleen ja kalastajien vavat seisovat rivissä laiturin telineessä tärppiä odotellen. Siian tartuttua madolla höystettyyn koukkuun, se kelataan laiturin viereen haavittavaksi kieli keskellä suuta siimasotkujen välttämiseksi. Kimmo tuntee Korkeakosken kalastuksen metkut tarkoin. Taitava kalamies sai koko päivän komeimmat siiat. 


Siikavavat pyynnissä


Ensimmäinen siika oli jo näin komea


Ja tämän isomuksen jälkeen muut kalamiehet ottivat lakit päästään...


Lenkkimaastoihimme kuuluvat Kintterönsuo ja Kintterönlampi kuuluvat luonnonsuojelualueeseen. Aarniometsän ja suon lukuisat harvinaiset kasvit ja linnut tekevät alueesta mielenkiintoisen kohteen. Se sijaitsee aivan Lahden ja Hollolan rajalla. 


Naava on erinomainen puhtaan ilman mittari


Kata ihastelee Kintterönlammen pinnasta nousevaa usvaa


Luonnonkauniista kohteesta täytyy pitää hyvää huolta jotta me ja tulevat polvet saamme nauttia siitä pitkään. Kaikki eivät aina ole nähneet Kintteröä niin ainutlaatuisena. Tänään maasta, sammaleen alta pilkotti pieni muovin suikale jonka ajattelin ottaa mukaani ja viedä roskiin. Aloin vetämään sitä sammaleen alta ja se jatkui ja jatkui... Lopulta sain koko muovin pois luontoa pilaamasta. Sitä oli yhteensä n. 10 m2. Joku oli vuosia sitten nähnyt vaivaa tuomalla tuon kaiken metsään ja peitellyt sen kevyesti. Vuosien aikana sammaleet olivat haudanneet muovin allensa yhtä nurkkaa lukuunottamatta. Nyt tuo muovi pääsee kierrätykseen.


Joopa joo


Verstaalla on viime aikoina ehditty olemaan vain lyhyitä hetkiä. Vaappuja valmistuu hiljalleen ensi kesää silmällä pitäen.


Tämä Jarin kehittämä "Kuparifolio" on jo osoittanut toimivuutensa Tenolla


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti