Tervetuloa Hollolan Uistin -blogiin

Pääset aina blogin etusivulle klikkaamalla lohenpyrstön kuvan vasenta yläkulmaa, jossa lukee Hollolan Uistin vaalealla tekstillä.
Alla olevat kuvat näet suurempana klikkaamalla kuvaa.

sunnuntai 10. marraskuuta 2019

Talviteloille


Hollolan Uistimen pikkujoulut lähestyvät. Uisteen lähipiiriin kuuluvat merkatkoot viimeistään nyt kalentereihinsa päivämäärän la.7.12 klo.16.  Kyseisen päivän kohdalle piirretään merkiksi tonttulakki. Ensi-iltansa tuossa juhlassa saava elokuva on juuri valmistunut. Muusta ohjelmasta kerrottakoon että jotain täysin uutta on tiedossa...


Tämäkin Tenon soutaja näkyy elokuvassa


Säidenhaltia päätti puolestamme että emme lähteneet Päijänteelle taimenen pyyntiin, vaan pesimme veneen läpikotaisin talvisäilytystä varten. Lauantaina oli veneen pesemiseen mitä mainioin keli. Pakkassää hellitti juuri sopivasti ja tihkusade alkoi vasta kun vene oli jo pesty. Biohajoavien pesuaineiden käyttö oli itsestään selvää, varsinkin kun niiden pesuteho on nykyään erittäin hyvä. 


Vavat ovat vaihtuneet pesuvermeisiin


Puhdasta tulee, kuten näkyy


Kimmo tuli jälleen mukaan talkoisiin ja apu oli tarpeen. Kolmelta hengeltä kului ruoka- ja kahvitaukoineen nelisen tuntia veneen puhdistamiseen. Nyt on iäkäs vene kiiltävänä ja valmis Tapanin lämpimään halliin talviunille. Tämän talven unet veneellämme saattavat hieman häiriintyä keväämmällä, kun käymme asentamassa siihen uuden kaikuplotterin. Aiempaa suuremmalta näytöltä voi nyt seurata samalla karttaa ja vedenalaista elämää. 


Ensi kesänä voi tiirailla karttaa ja kaloja yhtä aikaa


Verstaalla on aloitettu uutta nikkarointia. Kovasti loimuavasta jättipahkasta alkaa muotoutua pian jotain tunnistettavaa...


Tästä ei puun kuviot enää parane


Hollolan Uistimen kotisivuille klikanneet ovat hämmästelleet meidän ohella näkemäänsä. Sivut ovat mystisesti kadonneet. Sivuja ylläpitävä palvelin on päivittänyt viime viikolla tuotettaan ja jostain syystä päivitys vei sivumme mennessään. Huomenna he saavat puhelun jossa me päivitämme sivujemme kohtaloa. Voi, Voi.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti