Viikonloppuna ahvenet olivat jälleen hyvällä syönnillä. Minulle sattui harvinainen tilaisuus. Helenan jäädessä Katan ja hoitokoira Serin vahdiksi pääsin eilen ensimmäistä kertaa ihan yksin kalaan veneellämme. Harvinaista, sillä vene on jo kolmatta kesää meillä. Aamupäivällä ahvenet parveilivat Messilän sataman edustalla, vain muutaman minuutin ajomatkan päässä rannasta. Lokeista ei ollut tällä kertaa apua parven paikantamisessa, sillä ahvenet löytyivät pohjan tuntumasta. Aamun viileydessä raitapaidat purivat lähestulkoon vain siniselkäistä jigiä. Eilinen aamupäivä oli myös hanhien aktiivista muuttoaikaa. Sadat hanhet ylittivät Enonselän useissa eri parvissa äänekkäästi kaakattaen.
Hanhien muutto kuuluu kauas
Valkoposkihanhilla oli yhteinen suunta
Poikkesin vielä Enonsaaren kupeessa, mistä tarttuikin useita vauraampia raitapaitoja. Syönti oli välillä todella hurjaa, jopa evästaukokin uhkasi jäädä pitämättä. Syöntihuipussa kaikki jigivärit tuntuivat kelpaavan nälkäisille kaloille. Täälläkin ahvenet olivat pienellä alueella.
Ahven poikineen
Vesijärvellä on tilaa purjehtia
Kanootti on todellinen muskelivene
Pilvien harvennuttua auringon säteet kimaltelivat järven aalloilla. Tuulikin alkoi tyyntyä. Tämän mukavampaa kalakeliä on vaikea kuvitella.
Eilinen kesäkeli
Tänään lähdimme Elisan kanssa kalaan. Edes aamun sadesää ei saanut meitä jäämään sisätiloihin. Kunnollinen, kelin mukainen pukeutuminen takaa viihtymisen. Enonsaaren nurkka antoi meille tänään mahtavan saaliin. Suurien ahvenien lisäksi saimme myös yhden hauen, joka pääsi nimikkopihviensä raaka-aineeksi. Elisa sai tänään reilusti fileoitavaa.
Elisan tämän aamun ensimmäinen
Jälleen yksi fileahven
Päivän suurin ahven, 600g!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti