Tervetuloa Hollolan Uistin -blogiin

Pääset aina blogin etusivulle klikkaamalla lohenpyrstön kuvan vasenta yläkulmaa, jossa lukee Hollolan Uistin vaalealla tekstillä.
Alla olevat kuvat näet suurempana klikkaamalla kuvaa.

sunnuntai 3. joulukuuta 2017

Juhlatunnelmaa


Eilen vietimme joukolla Uisteen pikkujoulua. Tämän vuoden kokoontuminen oli järjestyksessään jo yhdeksäs. Paikalle saapuneiden mukanaan tuomat suolaiset ja makeat herkut katosivat lautasilta ihastelevien kommenttien kera. Juhlaväen yhteiset harrastukset ja kiinnostuksenaiheet takasivat ehtymättömän puheensorinan, joka taukosi vain uuden, Teno 2017-elokuvan katsomisen ajaksi. Elokuvan myötä tutustuttiin muutamaan uuteen paikkaan Utsjoella ja Finnmarkissa, sekä saatiin lohien lisäksi hieman erikoisempia saaliita. Se, että saatiinko Tenosta soutaen kalastamalla kuningasrapu, jäi lopuksi askarruttamaan...

Pöytälätkäturnaus käytiin rehdisti, mutta tiukasti pelaten. Pienet maalierot pelaajien kesken kertoivat tason levenemisestä. Käydäänkö ensi vuonna kaikkien aikojen 10v-juhlaturnaus jossa pokaali matkustaa Riihelästä? 


Juhlavalaistusta


Ulkotulet toivottivat juhlavieraat tervetulleiksi


Kimmo herkuista notkuvan pöydän äärellä


Elokuvakatsomoa


Taavetti kurkkii Sepon olan yli


Sampo, nuorista nuorin


Väinön kikka puree


Nuorten mestari Aatu tähyää jo aikuisten sarjaan


Ossi pistää parastaan


Nikon ote ei herpaannu


Sunnuntaiaamun riisipuuro syötiin viime vuonna omilla katajalusikoilla.
Nyt oli mukana lisäksi omatekoiset kuksat. Ensi vuonna myös puiset lautaset?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti