Tervetuloa Hollolan Uistin -blogiin

Pääset aina blogin etusivulle klikkaamalla lohenpyrstön kuvan vasenta yläkulmaa, jossa lukee Hollolan Uistin vaalealla tekstillä.
Alla olevat kuvat näet suurempana klikkaamalla kuvaa.

sunnuntai 17. joulukuuta 2017

Joulumaassa


Eilen illalla saavuimme Johkamielliin joulunviettoon. Utsjoella on talvi parhaimmillaan ja tätä tekstiä kirjoitettaessa taivaalla loimuavat revontulet. Lunta riittää lähes polveen saakka ja Tenossa näkyy muutamia sulia kohtia. Vuodet eivät ole veljeksiä säidenkään suhteen. Pari vuotta sitten paukkui kovat pakkaset juuri joulun aikaan, mutta nyt nautimme kymmenen asteen mukavasta, tyynestä  talvisäästä. Hirvi oli kulkenut tänään lähistöllä, etsiskellessään Vitosniemen herkullisia männynlatvuksia.


Poikkesimme tulomatkalla Taavetin kanssa Kaunispäällä


Kaavan kauneutta kaamoksessa


Nuoraskarin kyljessä on pitkä sula


Eero vietti Hollolan Uistimen vaappuverstaalla muutaman rattoisan illan ja teki samalla elämänsä ensimmäisen vaapun. Uistelijana kunnostautunut herrasmies on veistänyt aiemmin menestyksellä mm. nirhan, mutta vaappu oli vielä tekemättä. Ensimmäisestä vaapusta tuli lopulta hakevauintinen taimenten kauhu, joka niittänee ensi kesänä taimenten päänahkoja pitkin Päijänteen selkiä.


Haapa-aihiosta kaikki alkaa


Lankauraa sahaamassa


Maalari työssään


Eeron vaappu saa silmät


Eero koeuittaa vaappua


Tyytyväinen vaappunikkari


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti