Tervetuloa Hollolan Uistin -blogiin

Pääset aina blogin etusivulle klikkaamalla lohenpyrstön kuvan vasenta yläkulmaa, jossa lukee Hollolan Uistin vaalealla tekstillä.
Alla olevat kuvat näet suurempana klikkaamalla kuvaa.

maanantai 7. elokuuta 2017

Jälleen kotona



Viimeisellä lomaviikollamme Utsjoella saimme seuraa rapakon takaa. Serkkuni Petri saapui nelihenkisen perheensä kera lomamatkalle entiseen kotimaahansa. Kanadansuomalainen Petri on innokas kalamies ja koko perhe tuntuu viihtyvän luonnossa erinomaisesti. Lapin luonto maisemineen teki vaikutuksen jokaiseen perheenjäseneen. Kolmen päivän vierailun aluksi kävimme tunturijärvellä kalassa. Triathlonia harrastaville vanhemmille tunturien kupeiden patikointi kävi mukavasta harjoituksesta. Petrin seuraava triathlon odottaa parin viikon päässä... Tunturijärvi piti kaloistaan tiukasti kiinni. Emme onnistuneet saamaan yhtään kalaa, vaikka pintomisia näimme useita kertoja. Toisena päivänä ajoimme Varanginvuonolle, Lintukalliolle merikalan pyyntiin. Mainittakoon tässä yhtyeydessä että polku kalapaikalle on taas auki. Meri oli meille suosiollinen ja saimme etukäteen toivotut kuusi kalaa. Neljä seitä, yksi puna-ahven ja yksi turska täyttivät kalapussin juuri sopivasti. Nämä kalat päätyivät lopulta vieraidemme mukana seuraavana päivänä  Keski-Pohjanmaalle. Tuliaiskalat nautittiin kuulemma sukulaisten kanssa yhteisessä ruokapöydässä.

Kokemusrikas kesä Utsjoella on taas takanapäin. Kävimme monissa uusissa kohteissa patikoimassa ja näkemistä tuntuu riittävän vuosi vuodelta. Tenon kalakesästä jäi päällimmäisenä mieleen jatkuva tulva ja tumma vesi sekä kalastajien vähäinen määrä. Toivottavasti luvanmyynnin hankaluudet jäävät tähän vuoteen. Hyvän lohikesän ansiosta vähätkin luvat antoivat riittävästi lohta.


Nuoraskarin asukit 


Chris on innokas valokuvaaja


Petri ja Jonas matkalla tunturijärvelle


Onkijärvi


Lintukallion turska


Sadepisaroiden taidetta


Tämä kuukkeli kähvelsi koiranruokaa


Mieluinen kahvipaikka


Kotiinlähdön aika


2 kommenttia:

  1. On teillä ollut huikean hienoa ja aktiviteettien täyttämä kesä. Melkein kateeksi käy. :D Kyllä se vaan on niin, että luontoihmiselle ulkoilma on paras paikka viettää lomat. Itse voisin viettää kaikki lomani keskellä erämaata mutta muu perhe ei ole ihan niin metsäläisiä. Onneksi he silti pitävät enemmän luonnossa liikkumisesta kuin kaupungeista.

    VastaaPoista
  2. Ulkoilmalla on ihmeellisiä vaikutuksia. Turhanpäiväiset asiat huuhtoutuvat taivaan tuuliin sanan varsinaisessa merkityksessä ja ajatus kirkastuu. Aistit herkistyvät ja kroppa tykkää ulkona touhuamisesta ja liikunnasta. Liekö tuo kaikki lisääntyneen hapen ansiota? Entä parantunut unenlaatu ja ruokahalu? Maisematkin ilahduttavat päivittäin. Pelkkää plussaa kaikki. Ainoa miinus tulee poislähdön vaikeudesta...

    VastaaPoista