Tervetuloa Hollolan Uistin -blogiin

Pääset aina blogin etusivulle klikkaamalla lohenpyrstön kuvan vasenta yläkulmaa, jossa lukee Hollolan Uistin vaalealla tekstillä.
Alla olevat kuvat näet suurempana klikkaamalla kuvaa.

sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Aikaa kalastukselle


Torstaina söimme kakkua Timon eläkkeelle siirtymisen merkiksi. Yli neljäkymmentä vuotta saman työnantajan leivissä kestänyt työura hakee vertaistaan. Hyväkuntoisella Timolla on nyt aikaa rakkaille harrastuksilleen kuten veneilylle, luontokuvaukselle, kalastukselle ja luonnossa liikkumiselle. Hollolan Uistin toivottaa Timolle antoisia eläkepäiviä!

Yksi Timon harrastuksista


Eläkkeelle kunnon kakun voimalla


Juhan edellisellä viikolla alkanut vaappukurssi saatiin päätökseen eilen. Ensimmäinen oma vaappu on hämmästyttävän komea. Vaapunteon loppuhuipennus, uimakoulu osoitti haaveiden toteutuneen täydellisesti, sillä vaapun uimataito oli erinomainen. Ennen kesän kalastuskautta täytyy tehdä pari pikkuvaappua, totesi Juha tyytyväisenä.


Muikkujäljitelmän värit alkavat hahmottua


Välilakkauksen jälkeen vuorossa oli uintilevyn asennus


Silmät antavat vaapulle lopullisen ilmeen


Tyytyväinen vaappunikkari


Loppuviikosta saimme hiihtolomalaisvieraita Muhokselta. Lumen puuttuessa keksimme lapsille muuta ohjelmaa. Perjantaina pistäännyimme ihailemassa hyppyrimäkiä Urheilukeskuksessa ja kävimme illan pimentyessä Hammonjoen laavulla, missä paistoimme nuotiolla makkaraa ja maissia. 


Johanneksella ja Aadalla on ponnistus kohdallaan 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti