Tervetuloa Hollolan Uistin -blogiin

Pääset aina blogin etusivulle klikkaamalla lohenpyrstön kuvan vasenta yläkulmaa, jossa lukee Hollolan Uistin vaalealla tekstillä.
Alla olevat kuvat näet suurempana klikkaamalla kuvaa.

sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Teno suopeana


Tämän kesän säätilat ovat olleet perin erikoiset. Alkukesästä helteet olivat kuin normaalisti heinäkuussa ja viime viikkoina viileät kelit ovat muistuttaneet normaalia alkukesää. Tenon veden lämpötila oli viime viikolla 12 asteen tietämissä, siis hyvällä tolalla kalastusta ajatellen. Luonnon ilmavoimat, hyttyset ja mäkäräiset, ovat hävinneet taka-alalle viileän ja tuulisen sään vuoksi, mikä todettakoon miellyttävänä yksityiskohtana.

Anittan ja Paulin lohireissu on jatkunut tutuissa merkeissä. Eri kokoisia lohia on tarttunut tasaiseen tahtiin, mikä kertoo kaksikon pitkästä yhteisestä kokemuksesta. Paulin omatekemät vaaput ovat toimineet jälleen erinomaisesti. Anittalle tämänkesäinen reissu on jo kymmenes, siis juhlareissu. 

Niemen pariskunnan jo toinen 7,5-kiloinen pitää hymyt herkässä


Oma kalastusviikkomme oli kaksijakoinen. Toiveemme oli saada ennen kotiinlähtöä vielä yksi lohiluokan tenolainen. Alkuviikon tärpit ja karkuutukset antoivat uskoa tähän, vaikka pari tapahtumaköyhää soutuvuorokautta sitä koettelikin. Lauantaiaamuna Teno näytti kuulleensa toiveemme. Varttia vaille yhdeksän aloitti kelan räikkä kalamiehen lempilaulun. Solistina tuntui olevan kunnon konkari, niin varmat alkutahdit se näytti heti kättelyssä. Lohen tavallista jykevämmät koreografiat laittoi vavankin lujille. Juuri ennen koukkausta vapa rasahti pahaenteisesti, katketakseen kärjestä kalan jo ollessa koukun ulottuvilla. Vitoslompolon rannalla lähtövuoroaan odottaneet lohimiehet tuntuivat jännittäneen lohen väsyttämistä kanssani. Kalan päädyttyä veneen laitojen sisäpuolelle, kuului rannalta kunnon riemuhuuto. 


Kivikosken kojamo 12,4 kg 104 cm


Ottivaapussa on Elmo Olkkolan suunnittelema väri


Lohikesämme on nyt täydellinen!


Viikkoon mahtui taas mieleenpainuvia hetkiä. Helenan kanssa soudellessa näimme komeimman sateenkaaren ikinä. Kaaren toinen pää alkoi Annebaktilta...







Muuta kuvasatoa viikon varrelta

Kuukkeli herkuttelee Totin luulla


Muurahainen poseeraa


Vene odottaa soutajaa


Totti rentoutuu


Intiaanin kanootti?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti