Tervetuloa Hollolan Uistin -blogiin

Pääset aina blogin etusivulle klikkaamalla lohenpyrstön kuvan vasenta yläkulmaa, jossa lukee Hollolan Uistin vaalealla tekstillä.
Alla olevat kuvat näet suurempana klikkaamalla kuvaa.

sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Matkailua ja mökintekoa


Päämökin kattoremontti on kokonaisuudessaan ohi. Kun viimeiset maalauksetkin oli tehty, siirtyivät ajatukset jo seuraavaan projektiin. Kattoremontista sekä pari vuotta sitten rakennetusta Tuharintuvasta jäi juuri sen verran rakennustarpeita, että niistä saisi mainion mökin koiralle. Mökkiä suunnitellessa tuli ajatus, että sehän voisi muistuttaa tontin muita rakennuksia ja näin sopia pihapiiriin saumattomasti.

Valmista tuli


Totti osallistui alusta pitäen mökkinsä suunnitteluun


Joko täällä voi asua?


NikkAri on liekeissä


Tää kelpais jo mulle...


Totin päiväunet uudessa kesämökissä


Pulmangissa on mielenkiintoinen museo Deanu Musea, Tana Museum. Siellä on nähtävänä paljon Tenojokilaakson historiaa. Kalastuksesta kiinnostuneille katseltavaa on runsain mitoin, mutta joukossa on myös vanhoja arkipäivän esineitä. Suurimman vaikutuksen meihin teki vanha, ensimmäisten Tenolle eksyneiden englantilaisen kalamaja, joka pursusi nostalgiaa. 


Museon komea päärakennus


Perhokalastusvälineet muutaman sukupolven takaa


Yksi ensimmäisistä perämoottoreista


Tärkeitä kotitaloustavaroita, joukossa tietenkin kahvimylly


Museon vaihtuvassa näyttelyssä oli esillä mm. vaatteita


Englantilaisten kalamaja


Tietopaketti englantilaisten Tenon reissuista


Majan lattialankkuihin veistettyjä lohien ääriviivoja


Hirsiseinässä näkyivät vanhat nimikirjoitukset 150 vuoden takaa


Ulkona liikkuessa kamera täytyy olla aina taskussa. Kuvattavaa ilmaantuu jatkuvasti ja ei voi kuin ihailla tätä luonnon kirjoa. Tässä taas jotain kameran eteen eksynyttä.


Vilukko


Sinirinta 


Tämä linnunpoika seisoi polulla hievahtamatta


Poro aamuauringossa 


Lapin hilla...


...on Totin herkku


Jälkiruoka


Loppuun vielä hieman kalastusuutisia. Pauli ja Anitta saapuivat eilen Tenolle, Pauli jo toista kertaa tänä kesänä. Aina kun tämä pariskunta aloittaa kalastuksen, lohien on syytä olla normaalia tarkempana. Kuitenkin yhdeltä lohelta petti hermot jo alkumetreillä. Tuskin olivat vieheet kastuneet kunnolla kun lohi tarttui pariskunnan pyytöihin. Kivikoskesta saatu, jo hetken aikaa joessa oleillut kojamo painoi 7,5 kiloa. Onnittelumme pyyntikaksikolle.





2 kommenttia:

  1. Kyllä on Totilla hieno mökki! Täällä Sara ja Essi katsoivat Totin uutta asuntoa kateudesta karvat pystyssä. Pitänee vaatia Kimmolta kaksio pihan perälle! t. KJJ-koirat Sara ja Essi :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koirahan on ihmisen paras ystävä, joten vain paras on kyllin hyvää. Kunhan KJJ timpurin polvi kuntoutuu, saattaa Saran ja Essin toiveet käydä toteen. Yhden katon alle kaksi huonetta, kahdella sisäänkäynnillä...

      Poista