Tervetuloa Hollolan Uistin -blogiin

Pääset aina blogin etusivulle klikkaamalla lohenpyrstön kuvan vasenta yläkulmaa, jossa lukee Hollolan Uistin vaalealla tekstillä.
Alla olevat kuvat näet suurempana klikkaamalla kuvaa.

sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

"Näyttää niitä olevan..."


Kattoremontti saatiin vihdoin päätökseen kuluneella viikolla. Suuri kiitos tästä kuuluu paikalle ilmaantuneelle talkooporukalle, joka kaiken ohessa siivosi tonttimme rakennusjätteistä. Kimmo stoppasi  luonamme perinteisellä moottoripyöräreissullaan ja Seppo sekä Tenski kurvasivat pihaan vasta katsastetulla asuntoautollaan, tarkoituksenaan kalastella Tenon ja Finnmarkin maisemissa. 

Viistolla katolla vietetyt pitkät päivät tuntuivat katontekijän kipytyneinä nilkkoina. Vaa'an toisessa kupissa on nyt siisti, uudenveroinen katto. Osmanhovin tunnettu lohimies totesi Utsjoen kultturitarjonnasta sen verran, että kun etelämmässä katsellaan musikaalia "Viulunsoittaja katolla", niin hän on nähnyt Utsjoella esityksen "Torvensoittaja katolla".


Palahuopaa naulaamassa


Kimmo ehti käydä alkuviikosta Nordkappissa pyörällään. Elämänsä ensimmäiseen lohensoutuun hän tutustui yhden kalastusluvan verran. Joki lumosi miehen juuriaan myöten. Sää helli kalastajia parhaansa mukaan ja lohi tarttui Vitosessa pyytöihimme irrotakseen harmiksemme hetken kiinniolon jälkeen.

Kimmon nokkaunet lohensoudun lomassa


Helenan kanssa soudettu viikon kolmas ja viimeinen soutulupa oli tapahtumarikas. Virkeä titti nappasi välittömästi vieheiden laskun jälkeen. Kun Helena oli ottamassa valokuvaa koskesta, tärppäsi kala samalla hetkellä. Jälkeenpäin huomasimme, että Helena oli painanut laukaisimesta tietämättään juuri oikeaan aikaan. Saamamme titin lisäksi tartutimme lohen kosken alaosasta, mutta lohi karkasi onnekseen hetken väsyttelyn jälkeen.

Tärppihetki tallentui kuvaan!


Tittitytön strategiset mitat olivat 1,5kg ja 54cm


Lähdimme haukotellen aamusoudulle Kivikoskeen ja heräsimme lopullisesti kun saimme kunnon tärpin Kuninkaankiven viereisen kuopan keskeltä. Lohi yritti saada hämmennystä aikaiseksi uimalla viereisen siiman ympäri pari kertaa. Selvitimme nopeasti alkavan siimasotkun ja Helena väsytteli ilolla ja taidolla kauniin lohimamman nostokoukun ulottuville. Virkeän lohen kamppailut tallentuivat videolle koukkauksen jälkeisten riemunkiljahdusten kera. Rannassa punnittu ja mitattu kala yllätti positiivisesti: 8,3 kiloa ja 95 senttiä!! Viikon kolmella kalastusluvalla saaliimme oli kaksi yli kahdeksankiloista lohta ja titti, kahden karkuutuksen lisäksi. 

Sunnuntaiaamun lohi


Sunnuntaina pääsin veneeseen pyytäviä kalastusvälineitä valmistavan oikean tenolaisen kanssa


Jokiympäristö tarjoaa ehtymättömästi kuvauskohteita. Ohessa pari tuoreinta otosta.

Tiira sukeltaa kalanperkeitä siipiä kastelematta


Koppakuoriainen tunturikeltanon terälehdillä


Tenonajuruohon kukkia


Hopeasuomut lohenpyrstökoristein


4 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Piiperrykseen on lisättävä, että viikon ajan on pihapiirissä hyörinyt muisen pikkulintujen lisäksi sinirintanaaras ja kävipä lähimmässä pihamännyssä kuukkelikin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ps. Korjasin edellisen tekstin ja samalla tutkin kommentoinnissa mahdollisesti esiintynyttä virhettä. Kommentoinnin pitäisi toimia normaalisti. Jos näin ei ole, laittakaahan tietoa tulemaan minulle tai Arille.

      Poista
    2. PostPS. Muiden, ei muisen! Näin siinä käy kun korjailee :-D

      Poista