Tervetuloa Hollolan Uistin -blogiin

Pääset aina blogin etusivulle klikkaamalla lohenpyrstön kuvan vasenta yläkulmaa, jossa lukee Hollolan Uistin vaalealla tekstillä.
Alla olevat kuvat näet suurempana klikkaamalla kuvaa.

sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Tohtori


Eilinen päivä oli merkittävä suomalaisen lyömäsoitintaiteen historiassa. Helsingin Musiikkitalon Camerata-salissa olleessa tohtorintutkinnon tarkastustilaisuudessa arvovaltainen lautakunta hyväksyi Olli-Pekka Martikaisen sekä kirjallisen että taiteellisen opin- ja taidonnäytteen. Lyömäsoittajana Olli-Pekasta tuli eilen Suomen ensimmäinen musiikin tohtori (MuT)! Vuosien uurastuksen loppuhuipennusta oli tullut seuraamaan suuri joukko niin sukulaisia kuin ystäviä. Ammattikollegoja oli paikalla runsain mitoin, olihan tapaus merkittävä myös Euroopan mittakaavassa.

Olli-Pekka on myös kalamies. Perhonsitojana hän on ykkösluokkaa, siitä todistuksena mainittakoon Vitoslompolosta muutama vuosi sitten Kallen kanssa pyytämäni yhdeksänkiloinen lohi joka ihastui O-P:n sitomaan lohensyöttiin.

Tarkastustilaisuuden työkaluja

Ylpeä isä onnittelee poikaansa, tuoretta musiikin tohtoria

Lähipiirissä juhlitaan piakkoin toistakin musiikin tohtoria. Vaappunikkarinakin taitojaan esitellyt Tero on omassa tutkinnossaan loppusuoralla. Perjantaina saimme nauttia Teron taidoista hänen soittaessaan oman orkesterinsa solistina.

Konsertti on takana, jo hymyilyttää

Väinö vietti vastikään 1-vuotis synttäreitä. Nyt oli äiti-Piian vuoro juhlia kertyneitä vuosia. Tiirismaan Ladun maja, Myllykieppi, sopii erinomaisesti juhlapaikaksi.

Piia ja Väinö terassilla


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti