Tervetuloa Hollolan Uistin -blogiin

Pääset aina blogin etusivulle klikkaamalla lohenpyrstön kuvan vasenta yläkulmaa, jossa lukee Hollolan Uistin vaalealla tekstillä.
Alla olevat kuvat näet suurempana klikkaamalla kuvaa.

sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Muikkumarkkinat


Muikun kutuaika on Keski-Pohjanmaan järvissä kohta kiivaimmillaan. Muikkuparvet uivat jo parhaimpien kuturantojen läheisyydessä ja ovat näin verkkokalastajien pyydettäessä normaalia helpommin. Syksyiseen muikunpyyntiin tuovat oman haasteensa hyiset kelit myrskytuulineen. Viime viikolla Lestijärven muikunpyytäjät saivat kuitenkin nauttia poikkeuksellisen lämpimistä ja tyynistä syyssäistä. 

Tuttu pyyntiporukka sai pannuilleen mukavasti syötävää ja mikä onkaan maukkaampaa kuin tuore, vastapaistettu muikku. Ensimmäisenä pyyntipäivänä tyytyväisyyttä lisäsi komea hauki, joka oli muikkuja jahdatessaan sotkeutunut hampaistaan petolliseen verkkoon.

Tämä mukavan kokoinen hauki aikoi popsia muikkuja suoraan verkosta, mutta joutuikin itse pannulle

Hopeinen saalis

Hanna ja Sami, kokkolalainen muusikkopariskunta, ovat vastikään muuttaneet uuteen hirsitaloonsa. Upea koti sijaitsee harvinaisen komealla tontilla, sillä suuri rinnetontti rajoittuu järveen. Perheen kaksi leonberginkoiraa, Mandi ja Lyyli, nauttivat silminnähden runsaasta liikkumistilasta. Talon ikkunoista avautuu silmiä hivelevä näköala suoraan järvelle päin. 

Hannan ja Samin hirsikoti

Rakennusprojekti on toteutettu ekologisia periaatteita kunnioittaen, mikä oli luonnollinen valinta näille luomuruoan ystäville. Sisustuksessa on taas luotettu perineisiin ja mm. lattia on tehty vanhoista tukevista lankuista, jotka ovat palvelleet vuosikymmeniä toisessa talossa. Vanhoja esineitä on talon sisustuksessa käytetty poikkeuksellisen hienolla tavalla.

Polttopuita vanhassa saavissa

Takapihalla komeili Samin silmäterä, oma Valmet. Talviset lumityöt ja mittavan tontin raskaammat maansiirto- ym. muut hommat hoituvat traktorilla hymyssä suin. 

Sami ja jokamiehen unelma

Lestijärven Niemellä poikkesimme mökin lähimaastosta hakemassa marjasoppaan aineksia. Karpalot ovat nyt parhaimmillaan ja näitä vitamiinipommeja löytyi vetiseltä nevalta harvinaisen runsaasti. 

Karpalot kasvavat aivan maan pinnassa



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti