Tervetuloa Hollolan Uistin -blogiin

Pääset aina blogin etusivulle klikkaamalla lohenpyrstön kuvan vasenta yläkulmaa, jossa lukee Hollolan Uistin vaalealla tekstillä.
Alla olevat kuvat näet suurempana klikkaamalla kuvaa.

sunnuntai 9. elokuuta 2026

Osmanhovin lohimiehiä ja vintagea

 Pari viikkoa sitten Jussi ja Jari, Osmanhovin lohimiehet toisessa ja kolmannessa polvessa, tekivät lohensouturetken Tornionjoelle, Pajalaan. Ruotsin puolelle suuntautunut retki oli kaksikolle ensimmäinen. Vierailla vesillä kalastaminen helpottui, kun kalakaveriksi saatiin paikalla aiemmin lohestanut Pekka. Kaksikolla oli oma vene matkassa. Trailerissa kiilteli uudenkarhea Vetsikon veneen aito tenolainen, jonka oli veistänyt venemestari Eino Laiti. Vene oli Jussin ylioppilaslahja, jonka lähisukulaiset ostivat hänelle hienon opiskelumenestyksen johdosta. 

Pajalassa rannassa avattiin pieni hopeanvärinen viehesalkku, joka oli myös ylioppilaslahja. Salkun Hollolan Uistimen kymmenkunta tarkoin valittua lahjavaappua pääsisivät nyt kunnon testiin. Aikaisempien viikkojen saalistiedot eivät olleet kovin lupaavia. Vaikka jokeen oli noussut reilusti lohta, oli niiden ottihalukkuus ollut laimeaa. 

Jussi ja Jari valitsevat vieheet aina tarkoin. Jarin isä ja Jussin isoisä Hemmo on siirtänyt verenperintönä nuoremmille ympäristön, veden ja olosuhteiden perusteellisen tarkkailun vieheitä kulloinkin valittaessa. Kaksikko valitsi vaaput ja lähti joelle. 

Heti esnsimmäisenä iltana alkoi tapahtua. Uusi vene sai tulikasteensa kun veneeseen koukattiin yli kahdeksan kilon kojamo. Koukkuleuan viimeiseksi ateriaksi jäi Hollolan Uistimen tumma violetti erikoisväri hopeisin suomuin. Seuraavalla laskulla lähes samankokoinen lohi karkasi samasta vaapusta. Ensimmäinen lupa tarjosi lisäksi monta tärppiä. Violetti väri oli valttia. 

Viikon kuluessa olosuhteet muuttuivat ja nousevan veden myötä roskia tarttui vaappuihin jatkuvasti. Vapamiehellä oli täysi työ pitää vaaput puhtaina roskista. Putsaustyö kannatti, sillä kaksikko sai lopulta viikkonsa aikana neljä lohta, joista ensimmäinen oli suurin. Kaikki lohet tulivat lopulta taitavalle kaksikolle Hollolan Uistimen lahjavaapuilla, vaikka muitakin vaappuja käytettiin ahkerasti. 


Jussi ja reissun ensimmäinen lohi


Ylinnä violetti erikoisväri, Konduktööri, Kupari Kivikoski ja Parsilankku, joka on lainaväri JANilta



Me kävimme eilen Hahmajärvellä. Anna-Liisan mökillä sauna on remontoitu kiireestä kantapäähän ja ensimmäiset löylyt odottavat, kunhan lattia on viimeistelty ja lauteet kiinnitetty paikoilleen. Elina ja Petu olivat kanssamme katsomassa mökillä olleita kalusteita. Viisikymmentäluvun tiikkiset laatukalusteet olivat ensiluokkaisessa kunnossa ja saivat nyt kaksi uutta kotia. 

Anna-Liisa esitteli meille myös edesmenneen isänsä rakentamaa observatoriota. Rakennuksessa oli nerokas, avattava katto ja sisällä oli yhä laadukas peilikaukoputki, jolla taivaan kaukaisetkin kohteet tulivat tutuiksi. Oli elämys nähdä tämä harvinainen rakennus. Ihmisen uteliaisuus ja mielenkiinnon kohteet saavat paljon aikaan.

Evästauko pidettiin ulkona, kuinkas muuten. Yksi Hahmajärven seitsemästä kuikasta seurasi meitä turvallisen matkan päästä, kun herkuttelimme mökkirannalla auringon helliessä meitä loppukesän lämpimillä säteillään. Kiitos Anna-Liisa!


Idyllisessä saunarakennuksessa on remontti vielä meneillään


Observatorio on yhä kunnossa, vaikka puut yrittävät peittää sitä


Sisällä on siistiä ja hieno kaukoputki pyörivällä jalustalla


Yksi Hahmajärven kuikista





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti