Ulkoilmaa

 Menneellä viikolla kävimme Kimmon kanssa Vesijärvellä kalassa. Järven vesi oli vielä yli 19 asteista, mikä on ajankohtaan nähden hämmästyttävän korkea. Säät ovat olleet poikkeuksellisen kesäiset, eikä öinen viileys ole riittänyt laskemaan veden lämpötilaa. Nyt säät näyttävät viilentyvän ja syksyn tulo  pääsee pian kunnolla vauhtiin. Lämpimästä vedestä huolimatta kalat olivat hyvällä syönnillä. Enonselän korkea kuhan alamitta, 50 cm, karsi saaliskuhistamme merkittävän osan, mutta yksi rajan ylittävä suostui tulemaan veneeseen asti. Alamittaisia kuhia kävi veneessä kymmenkunta, mikä kertoo järven hyvästä kuhakannasta. Lisäksi saimme lähes parin kilon hauen sekä muutaman filekoon ahvenen. Ei huonosti, näin lämpimän veden saaliiksi. 

Ruska haukkui ja kaiku vastasi - ihmeellistä

Venematkat sujuvat jo tottuneesti 

Saavissa on ahdasta

Kimmolla on aina aikaa Ruskan rapsuttamiselle

Tänään kipaisimme Tiirismaan kierroksen varrella olevalle Martan Majalle nokipannukahveille. Meillä on reissussa mukana päivähoidossa oleva Hurri, nelikuinen porokoirapoika. Hurri asustelee aivan naapurustossamme ja siitä on tullut yksi Ruskan parhaista kavereista. Kun nämä kaksi pääsevät yhteen, on ilo ylimmillään. Martan Maja on nimestään huolimatta laavu. Tällä laavulla on aina nuotiopuita, kiitos sen hieman syrjäisen sijainnin. Meillä puut kulkevat näillä lähiseutujen tulipaikoilla aina mukana, myös tänään. 

Nokikokki työssään

Kahvivesi kiehuu aivan kohta

Puita riittää tällä laavulla

Hollolan murretta. "Hyviä töitä ei ihminen kadu"

Hurri

 

Veikeät kaverukset

Tänään juhlittiin Keski-Suomessa syntymäpäiviä. Onnittelut miehen ikään päässeelle lohimiehelle, Jussille! 

Saariston lumoa

  Yksi viime kesänä saamistani lahjoista oli kutsu viikonlopun viettoon meren ääreen Tammisaaren eteläpuolelle. Isäntämme Hannele ja Vessi tekivät viikonlopustamme unohtumattoman. Heidän seurassaan ei aika käy koskaan pitkäksi. He ovat aktiivisia luontoihmisiä, jotka hyödyntävät luonnon antimia monin tavoin. Hannele on tehnyt työuransa ruoanlaiton parissa, joten lautasillamme oli herkkuja toinen toisensa perään. Vessi on erämies, joka sekä metsästää että kalastaa. Hän on myös ehtymätön mukaansatempaavien erä- ja kalatarinoiden lähde.

 Sää suosi viikonloppuamme. Lämmin ja aurinkoinen sää oli kuin suoraan heinäkuulta. Lauantaina maittavan lounaan jälkeen kävimme Vessin kanssa kalassa. Tällä kertaa kalastusmuotona oli salakoin syötetty pitkäsiima, joka antoi meille hyvät ruokakalat parikymmenasteisesta merivedestä huolimatta. Hannele, Helena ja Ruska tekivät pitkän kävelyretken Torsössä ja näkivät maisemien lisäksi kuusipeuroja, mistä Ruska oli erityisen innoissaan. Päivälliseksi herkuttelimme merihanhella kaikilla mahdollisilla höysteillä. Illalla nautimme savusaunan leppeistä löylyistä ja sen hienosta tunnelmasta. Putipuhtaina oli mukava istahtaa kodan lämpöön nauttimaan nuotiolätyistä mukavassa seurassa. 

Hyvin nukutun yön jälkeen lähdimme veneellä merelle. Matkalla historiastaan rikkaalle Jussarön saarelle, poikkesimme eräälle luodolle, joka oli aikoinaan suuren merimetsoyhdyskunnan asuttama. Merimetsot lähtivät luodolta jo vuosia sitten, koska ne hävittivät luodolta kaikki puut ja pensaat omien pesiensä rakennustarpeiksi. Nyt, lukuisien vuosien jälkeen, saarelta löytyi jo paljon kukkia ja yksi vihreä katajapensas, joka toivottavasti on merkki saaren alkaneesta toipumisesta. 

Päivän pääkohde Jussarö oli aikoinaan edelläkävijä merenalaisine rautakaivoksineen. Ensimmäiset rautalöydökset saarella tehtiin jo 1700-luvulla, mutta varsinainen teollinen louhinta alkoi 1950-luvulla, kestäen kuitenkin vain alle kymmenen vuotta. Tuossa ajassa saarelle kehittyi oma yhdyskuntansa palveluineen. Kävelyretkellämme näimme yhä pystyssä olevat kerrostalot ja muuta kaivostoimintaan liittyvää. Saaressa kulkeva luontopolku on hyvin merkitty ja sen varrella on lukuisia tauluja, jotka kertovat alueen luonnosta ja historiasta. Jussarö on suosittu vierailukohde ja kesäisin siellä on mm. kesäkahvila ja majoitustiloja. Nykyaikainen ja viihtyisä satama houkuttelee vierailijoita veneineen. 

Jussarön reissun lisäksi ehdimme käydä soutuveneellä iltakalassa, pitihän yksi toivomuksemme toteuttaa. Halusimme oppia viikonlopun aikana hauen y-ruodon poistamisen fileoidessa. Niinpä Vessi pyysi parin kilon hauen heittokalastusvermein ja pääsi demonstroimaan täysin ruodottoman haukifileen fileoinnin. Ahvenillallisen jälkeen oli mukava istahtaa hämärtyvää iltaa ihastellen.

Kiitos ihastuttaville isännillemme tästä elämysrikkaasta viikonlopusta.

Veneilysää oli mitä mainioin 

Ruska nautti ajoviiman tuomista tuoksuista

Aluevesiämme valvotaan nykyaikaisella kalustolla

Merimetsoluodolla vihertää taas

Kuolleita katajia on yhä joka puolella

Päivänkakkara viihtyy luodolla Ruskan lailla

Jussarön mallikas laituri

Asuintalo muistuttaa kaivostoiminnan aktiivivuosista

Kivistä voi taiteilla vaikka tervehdyksiä

Opastekyltit kertovat Jussarön saaren erityispiirteistä

Tämä ryhdikäs metsänvartija on Vessin tekemä

Peura pitää seuraa metsänvartijalle 

Aamutunnelmaa

Legenda on poissa

 Lahtelainen Jouko Antero Niemivaara menehtyi sairauden uuvuttamana toissapäivänä 30.8.2024, vain viikko 82-vuotis syntymäpäiviensä jälkeen. Suomessa tuskin on montaa kalamiestä tai vaapuntekijää, joka ei tuntisi JAN-vaappua. Jouko Niemivaara kuului siihen harvalukuiseen joukkoon, joka jaksoi loputtomasti kehittää ja tutkia vaappujaan, vaikka ne olivat jo monin tavoin useimpia edellä. Vaappujen värimaailma ja uinti sekä niiden loputtomat yhdistelmät kiehtoivat Joukoa loppuun asti. Joukon tavaramerkkinä oli korkea laatu ja hänen vaappunsa edustavat hienoa käsityötaitoa joka suhteessa. JAN-vaaput ovat kopioiduimpia lohivaappuja maassamme. Siitä huolimatta ja ehkä juuri siksi alkuperäisten JAN-vaappujen arvo on noussut poikkeuksellisen korkealle. 

Juha Wall on kirjoittanut kirjan Jouko Niemivaaran elämäntyöstä

Minä tutustuin Joukon vaappuihin pienen mutkan kautta. Olin vasta muuttanut Lahteen ja elelimme 1980-luvun puoltaväliä. Eräänä päivänä tuli asiaa musiikkiliikkeeseen ja marssin Vapaudenkadulla sijaitsevaan Salpausselän Soittimeen. Tuskin oli ovi takanani mennyt kiinni, kun silmäni nauliutuivat kassapöydällä kehyksissä olevaan suureen valokuvaan. Kuvassa oli valtava lohi jokiveneen takatuhdolla poikittain. Pää ja pyrstö roikkuivat veneen eri puolilla. Sinä hetkenä tajusin että tiskin takana minulle hymyilevä mies onkin juuri "se" Niemivaara. Salpausselän Soittimesta puhuttiin yleisesti Niemivaarana, missä asioitiin aina, kun musiikkikaupan palveluja tarvittiin. Mutta se, että JAN-vaappujen Niemivaara onkin soitinkauppias, oli minulle uutta. 

Tapasimme seuraavan kerran Riihimäen erämessuilla, ehkä jo seuraavana kesänä ja siellä ostinkin Joukolta ensimmäisen vaapun. Pienen myyntipisteen edessä oli ruuhkaa. Jouko kyseli tarkkaan tulevan kalastuspaikan Tenolla ja valitsi rivistä vaapun, joka on oheisessa kuvassa. Väri on yksi versio "Mätökalasta" ja on ruskeaselkäinen. En ole vielä törmännyt aivan samanlaiseen vaikka monta olen jo nähnyt. 

Ensimmäinen niemivaaralaiseni

Useimmat tuntevat Joukon nimenomaan vaapuntekijänä, mutta hän oli paljon muutakin. Meidän tiemme kohtasivat ensimmäisen vaappuostoksen jälkeen useamman kerran esiintymislavalla. Musiikkikauppaa pitänyt Jouko oli myös muusikko, joka tienasi kaupanpidon ohella myös esiintymällä ja soittipa hän myös muutamilla levyillä. Vaapunteko oli tuolloin vielä yhä vakavammaksi muuttunut harrastus. Lahden Kaupunginteatterissa pyöri 80-luvun loppupuolella Reino Helismaasta kertova näytelmä "Päivänsäde, minä ja menninkäinen". Jouko soitti tuossa näytelmässä olevassa mainiossa Toivo Kärjen (jota näytteli Paavo Kiiski) orkesterissa bassoa. Minä pääsin muutaman kerran tuohon lavalla soittaneeseen orkesteriin tuurajaksi kun sellaista tarvittiin. Niinpä sain soittaa Joukon kanssa yhdessä ja väliajalla juttumme taisivat useammankin kerran kääntyä vaappuihin. Oma vaapuntekoni oli tuolloin vasta alkuvaiheessa ja kokeneemman ajatuksia oli syytä kuunnella tarkasti.

Myöhemmin Jouko jätti musiikkikauppansa ja ryhtyi päätoimiseksi vaapuntekijäksi. Osman Niilolla taisi olla oma osuutensa asiaan ammatinvaihdon toteutumiseksi. Hän oli korvaamaton tietopankki Joukolle vaappujen kehittämstyössä. Kävin työkaverini kanssa Joukon pienen pienellä vaappupajalla Lahden Ahtialassa 90-luvulla juuri, kun JAN-vaappujen kovin kysyntä oli juuri alkamassa. Alan lehdet suitsuttivat JAN-vaappuja niillä saatujen huippusaaliiden myötä. Jouko tuskaili kovaa kysyntää ja vaapunteon määrän lisäämisen hankaluutta. Jouko pohti, että jos joku tekisi edes osan tuosta työstä, niin valmistusmäärää voisi ehkä nostaa. Mutta ongelma oli siinä, että ihan jokaisessa vaapunteon vaiheessa näkyy tekijänsä kädenjälki. Pienetkin poikkeamat alkuperäisestä pilaavat vaapun. Vaappuverstaalla vieraillessamme oli yksi harjoittelija kokeilemassa, voisiko hän kenties auttaa joissakin työvaiheissa. Kokeilu jäi kokeiluksi ja Jouko jatkoi yksin. Tuolta reissulta ostamani ja Joukon raitapuisella uittovavalla koeuitetut vaaput ovat vielä käyttämättömiä.

JAN "Papukaija" 7cm

JAN "Autiosaari" 7,5 cm

Jouko Niemivaaran perintö elää vielä pitkään. Näinköhän vaapunteon taito saavutti jonkinlaisen lakipisteensä Joukon ja hänen aikalaistensa ansiosta. Nyt villilohi elää olemassaolonsa kannalta kriittisintä aikaa. Koittaako lohivaapuille vielä joskus uusi kulta-aika? 

Jouko Antero Niemivaara 

23.07.1942 - 30.8.2024

Kuva Juha Wallin kirjasta