Tervetuloa Hollolan Uistin -blogiin

Pääset aina blogin etusivulle klikkaamalla lohenpyrstön kuvan vasenta yläkulmaa, jossa lukee Hollolan Uistin vaalealla tekstillä.
Alla olevat kuvat näet suurempana klikkaamalla kuvaa.

sunnuntai 6. elokuuta 2023

Timpurin hommia

 Viimeisen kesälomaviikon aluksi tein muutaman vaapun, jotka pääsevät kahden eri kalamiehen matkaan loppukauden lohireissuille pohjoiseen. Vaikka Väylällä on ollut vaatimaton lohikesä, ovat suut olleet messingillä monilla kalamiehillä. Onpa lohia noussut veneeseen asti tämänkin pajan tuotoksilla. Pitkään matalalla olleet jokivedet ovat lähteneet sateiden mukana nousuun. Loppukauden lohiviikot saattavat antaa vielä mieluisia yllätyksiä lohestajille.


Nämä vaaput pääsevät vielä lohien ihmeteltäviksi


Pitkään suunnitteilla ollut terassiremontti pääsi tällä viikolla vihdoin toteutukseen asti. Vanhan alkuperäisen terassin alta löytyi pieniä aarteita, onhan talomme jo 45-vuotias. Merkittävimpänä löytönä voidaan pitää avaimia, jotka joku on joskus kadottanut terassin uumeniin. Kyniä löytyi useampia sekä legopalikoita ja ruokailuvälineitä molempia kaksi kappaletta. 
Vanha terassi oli rakennettu maata vasten olleiden, kyllästettyjen puiden varaan. Uusi terassi lepää kivilaattojen päällä, joten ilma pääsee kulkemaan entiseen verrattuna selvästi paremmin. Ruskea kestopuu kestänee terassin rungossa ja pinnassa meidän elinikämme kirkkaasti. Akkukäyttöinen porakone on olennainen työkalu tässä projektissa. Tuhat ruuvia on mukava vääntää koneellisesti... 


Vanhan terassin kansi oli koottu lavaelementeistä


Uuden terassin runko on juuri kasattu ja asetettu vaateriin


Pintalaudoitus on pian valmis


Tämän viikon työkaluarsenaalia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti