Pääsiäisviikonloppu oli pilkkimisen juhlaa. Juhlat jatkuivat vielä maanantaina, kun kipaisin jäälle aamutuimaan talven viimeiselle pilkkireissulle. Yöpakkanen oli jäädyttänyt rantoja sen verran, että jäälle oli vielä helppo mennä. Menin edellisaamujen tapaan samoille avannoille ja ahvenet olivat heränneet ilmeisesti jo ennen minua. Sain nopeasti muutaman ahvenen ja sitten kaikuun piirtyi pari paksua viivaa. Pienen epäröinnin jälkeen kala nappasi ja siimassa tuntui todella hyvän kokoinen kala. Potkuista päätellen mittelin suuren ahvenen kanssa. Morriin napannutta kalaa oli nostettava varovasti, koska siima oli melko ohutta. Muutaman metrin noustuaan se lähti tulemaan yllättävän nopeasti, mutta sai kuin saikin löysää siimaa ja karkasi juuri ennen avantoa. Siinä taisi karata suurin pilkkiahven mitä olen koskaan siimassa pidellyt. Voi turskanperkeet! Hetken kuluttua kaikuun ilmestyi uusi, paksu viiva ja morria vietiin jälleen. Kuinka ollakaan tämäkin karkasi edellisen tavoin. Pettymystä lievensi onneksi se, että talven viimeisinä viikonloppuina löytyi uusi ottipaikka, johon on mukava palata ensi talvena. Lisäksi nämä paikat täytyy tutkia myös avovesikaudella jigivapojen kera.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti