Tervetuloa Hollolan Uistin -blogiin

Pääset aina blogin etusivulle klikkaamalla lohenpyrstön kuvan vasenta yläkulmaa, jossa lukee Hollolan Uistin vaalealla tekstillä.
Alla olevat kuvat näet suurempana klikkaamalla kuvaa.

sunnuntai 12. helmikuuta 2023

Jääleidien talviretki

 Telttailu yhdistetään useimmiten kesäiseksi retkeilymuodoksi. Merja, Sari, Piia ja Helena, "Jääleidit", lähtivät lauantaina ahkioineen pienelle yhden yön retkelle, tarkoituksenaan yöpyä Vesijärven jäällä. Lähtiessä leidejä saattoi matkaan mitä kaunein aurinkoinen sää ja iloinen kvartetti hymyili kilpaa auringon kanssa. Ahkioin varustautunut porukka herätti myös mielenkiintoa Messilän rannassa, missä hieno sää oli houkutellut ulkoilijoita jäälle sankoin joukoin. Varusteet tällä retkikunnalla oli olosuhteiden mukaiset, eli kunnossa. Telttojen alle oli varattu eristeet ja jokaisella oli tuplamakuupussit. Vaatetus oli mietitty tarkkaan, samoin eväspuoli. Retkikunnan herkuista mainittakoon talviretkillä harvinainen jäätelö... Ensimmäisen päivän kohokohtia oli merikotkan lento matalalla aivan leiripaikan yli.

Erittäin hyvin nukutun yön jälkeen auringonnousu oli todella vaikuttava. Aamupalan jälkeen teltat ja muu varustus pakattiin jälleen ahkioihin ja paluumatkalla pysähdyttiin Enonsaaren luoteiskärjessä vastaan tulleen Katan luokse kahvitauolle. Tauolla Merja pääsi kokeilemaan pilkkimistä ensi kertaa elämässään. Kaikuluotaimen näytöllä nähdyt kalat toivat jännittävän elementin tähän aiemmin yksitoikkoisena pidettyyn kalastusmuotoon. 

Kahvitauon jälkeen retkikunta suuntasi nokat kohti tuttua lähtösatamaa. Rantaan saapunut retkikunta oli yhtä hymyä. Sää suosi retkeä täydellisesti ja kaikki sujui kommelluksitta. Tämä telttaretki taisi synnyttää pari uutta talviretkeilijää. 

Alla olevat kuvat ovat sekä kirjoittajan että retkeläisten ottamia.


Lähtötunnelmaa sinisen taivaan alla


Jääleidit alkutaipaleella


Piian ja Sarin yöpaikka on jo valmiina


Teltan sisällä on tunnelmaa


Kohta on aika mennä yöpuulle


Aamun sarastus oli näin vaikuttava


Ja lopulta auringon ensi säteet saavuttivat leiripaikan


Retkikunta lähestyy taukopaikkaa


Taukokahvit keitettiin bensakeittimellä


Merja jännittää, tärppääkö kala


Sari on jo valmiina jatkamaan matkaa


Jihuu! Mahtava reissu!!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti