Eilen saimme viettää Hollolan Uistimen pikkujouluja kasvotusten kahden vuoden tauon jälkeen. Koronan vuoksi kaksi edellistä kertaa kokoonnuimme virtuaalisesti Zoomin välityksellä. Tälläkin kertaa voimakas flunssa-aalto ja päätään nostava korona estivät viime hetkellä monien osallistumisen perinteiseen iltaamme.
Ulkotulien opastamina matalaan majaamme asteli tuttu joukko kalastuksen ja ulkoilun yhteen tuomia ystäviä. Kainaloissaan heillä oli mitä suurenmoisempia herkkuja. Illan menu tarjosi suppilovahveropiirakkaa, pippurimaustettua savulohta siirappi-sitruuna-korianteri höysteellä, graavia kirjolohta, kasvispiirakkaa, hapanjuurileipää, muffinsseja sekä mantelipiirasta. Lisäksi pöydästä löytyi joulutorttuja, makeita härkäpapuherkkuja ja erilaisia makeisia. Kahvin ja glögin lisäksi juomiseksi tarjolla oli tummaa sihi-limpparia.
Ilta sujui leppoisasti seurustellen ja varsinaisena ohjelmanumerona oli uusi Teno 2022-elokuva. Elokuvassa liikutaan rinkat ja reput selässä luonnon ihmeitä ihastellen. Kalassakin käydään Tenon lisäksi mm. Skoganvarressa, Norjassa.
Tällä kertaa emme mitelleet pöytälätkäpokaalista, koska viime hetken sairastumiset estivät monien pelaajien osallistumisen turnaukseen. Niko on siis yhä hallitseva mestari.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti