Loppukevään blogeissa seurattiin lahjaksi tulevan pahkataimenen valmistumista. Blogiteksteissä jouduttiin tekemään pientä harhautusta, jotta tuleva päivänsankari, Pauli, ei tietäisi kyseessä olevan hänen lahjansa. Pidimme viikolla pienimuotoiset syntymäpäiväjuhlat Kivikosken rantamökissä, missä Anitta ja Pauli ovat jälleen kesäloman vietossa.
Pauli, jos kuka, on ansainnut persoonallisen lahjansa. Ikinuori herrasmies tunnetaan näillä kulmilla taitavana lohenpyytäjänä ja erinomaisena vaapuntekijänä. Kuin vakuudeksi edellämainitulle, saapui eilen Tornionjoelta uutinen suurlohesta, joka oli saatu juuri Paulin vaapulla.
Pauli lahjataimenensa kanssa Kivikosken rannalla
Uudet synttärikahvit juotiin Yläkönkään kodalla
Anitta ja Kata
Juhlaviikkoon kuului myös retki Nessebyn linturannoille
Merikotkakin kävi tervehtimässä meitä
Etelästä kesälaitumille tullessa pysähdyimme Inarissa Ari Savikkoa tapaamassa. Toimme tullessamme laatikollisen edesmenneen naapurimme, tutkija Eero Naskalin jäämistöstä löytynyttä materiaalia. Tällä kertaa Suomen kalakirjasto sai mm. käsikirjoituksen myöhemmin julkaistuun kirjaan ja Eeron tekemiä muistiinpanoja. Eero Naskali tunnettiin aktiivisena kansanperinteen kerääjänä. Kalastus ja sen historia oli erityisen lähellä hänen sydäntään.
Ari Savikko kotijokensa, Juutuan rannalla
Tämä Kaijakka-perho on Ari Savikon käsialaa
Perho kelpasi Nollamista saamalleni, tämän kesän ensimmäiselle Tenon harjukselle
Johkamiellin pihalla on vilskettä kun talitiaiset ruokkivat poikasiaan
Vesi Tenossa on laskenut viikossa todella reilusti
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti